Oivalluksia 2 7/2016
Oivalluksia 6/2016
En olisi uskonut, että tulen koskaan kirjoittamaan näin, mutta onneksi tämäkin päivä tuli. Ajattelin oivalluksien muodossa kirjoittaa lyhennetyt päivitykset tietotaitooni. Toimintatapani ovat viiden vuoden sisään muuttuneet todella radikaalisti. Aika koulutuspainotteinen tuli, mutta hauska seurata omaa kehitystä. Todennäköisesti parin vuoden kuluttua olen näistäkin eri mieltä. Tekstiä ei kannata tahallaan ymmärtää väärin, sillä minulla on vielä pitkä opin tie edessäni - loppu elämä. On kuitenkin helpottavaa huomata, miten monet itseaiheutetut ongelmat ovat pitkälti historiaa ja voin jatkossa toimia paremmin. Haastan lukijanikin tarkastelemaan omaa toimintaansa avoimesti ja kriittisesti. Tässä eivät nyt aiemman mallin ranskalaiset viivat toimineet, mutta yrittäkää kestää sekava selostus. Teksti on todennäköisesti kirjoitusvirheitä ja aivopieruja täynnä, sillä en ennättänyt oikolukea.
Kokemus, maalaisjärki ja musta tuntuu jutut ovat ihan kelpo lähtökohta. Niistä olisi kuitenkin hyvä päästä aika vikkelään eteenpäin, jotta oppiminen ei pysähtyisi täysin. Pelkkä kokemusperäinen osaaminen lähtee helposti väärään suuntaan laajan tulkinnanvaraisuuden vuoksi. Jokainen koira opettaa totta kai jotakin ja jokainen koira oppii erilailla. Erilaiset koirat haastavat ohjaajansakin päivittämään taitojaan. Kannattaa siis silloin tällöin uhrata aikaa tutkittuun tietoon perustuvaan teoriaan.
Ihan jokaista koiraa voi ja kannattaa kouluttaa. Kaikkea käytöstä voi muokata haluamaansa suuntaan. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki voisivat kouluttaa mitä vain. Esimerkiksi itse en haluaisi ottaa vastuuta aran tai pelkoaggressiivisen koiran kouluttamisesta, sillä taitoni eivät riitä. Edellä mainittu ei myöskään ole suurin mielenkiinnon kohteeni. Onneksi ammattiapua on nykyään saatavilla ja sitä kannattaa todella hyödyntää. En olisi vuosia sitten myöntänyt avun tarvetta, mutta nykyään lähestyn kouluttajia matalalla kynnyksellä, kun tarve on.
Jos halutaan toivottavasti pian historiaan jäävistä vieteistä puhua, niin myös riista- ja saalisviettisen koiran voi kouluttaa pysymään vapaana hallinnassa. Ja ehdottomasti kannattaakin, jotta vältyttäisiin ikäviltä vaaratilanteilta! Ei toivottu käytöskin on usein jossain määrin itse vahingossa vahvistettua. On suhteellisen harvinaista että metsästysroduille koulutettaisiin oikeasti luoksetuloa, mutta sen sijaan lähes joka rodusta saa hajujen perään karkailevan korvattoman eläimen. Eikä tämä kerro suoranaisesti vieteistä, vaan siitä, mikä koirasta on hauskaa. On jokaiselle koiralle täysin luonnollisesta kiinnostua hajuista ja juosta eläinten perässä. Käytös vain kiihtyy ja vahvistuu toteutuksen ohella ja lopputulos voi olla hyvinkin hallitsematon seurakoira. Suosta on kuitenkin mahdollista nousta, vaikka ei toivottua oppihistoriaa olisikin taustalla. Oman toiminnan muuttamisen seuraukset näkyvät koirissa usein nopeasti, eikä toivotuissa tuloksissa kulu vuosia.
Itselläni meni ihan tuhottoman kauan päästä kompastuskivestäni riistavietistä yli. Paikkasin selityksellä omaa osaamattomuuttani, koska en halunnut myöntää. Juuri luoksetuloharjoittelussa minullekin valkeni, että koiralle voi opettaa kaikkea, mutta kaikki eivät voi opettaa kaikkea. Ehkä tänäpäivänä toimisin jo alusta asti erilailla. Aikanaan en siis osannut kouluttaa Tuikulle kunnollista luoksaria. Isoin edistyksemme tapahtui, kun luovuin käsitteestä riistavietti ja keskityin siihen, mikä koiralle oli haastavaa ja miten sitä voisi kehittää.
Kaikista isoin kompastuskiveni aikanaan oli ympäristö. Vastanatuleva koira tuojotti meitä, ihminen tuli juttelemaan, kissa juoksi tien yli, pulut yllättivät, alkoi ukkostaa, auto soitti torvea, pyörän rengas hajosi, hihna katkesi, panta lähti päästä, olin väsynyt, valjaat olivat liian isot, koira oli tottelematon ja niin edelleen. Ympäristöä emme voi hallita, emmekä voi samoille poluille eksyville idiooteille juuri mitään. Sen sijaan voimme harjoittaa omaa päätämme ja koiraa. Haastaviin tilanteisiin voi opettaa tukitaitoja ja ympäristön ärsykkeistä vihjeitä uusille käytösmalleille. Isolta kuulostava urakka on huomattavasti helpompi, kuin raivoaminen vastaantulijalle, kissojen välttely ja kestävämpien varusteiden hankkiminen. Toisinaan käy kuitenkin niin, että koirat joutuvat asumaan täysin vääräntyyppisissä, liian haasteellisissa ympäristöissä. En enää itse ottaisi kahta koiraa yksiöön.
Mitä tulee näihin "koviin" koiriin, niin nykyisellään suututtaa. Fyysinen kajoaminen koiraan ojentamismielessä on kaikkea muuta kuin kouluttamista, eikä se missään tilanteessa ole hyväksyttävää. En valitettavasti ole keksinyt seuraavia vaan oikeasti nähnyt niin treeneissä kuin lenkillä; koiran lyömistä tai napauttelua hihnalla, kädellä ym, potkimista, hirttämistä/hapettamista/kuristamista, poskivilloista retuuttamista ym. Yleisin fyysinen kurituskeino lienee hihnasta nyppiminen ja sitä ovat varmasti tehneet kaikki jossain vaiheessa. Se oli se koiran herättelykeino, josta minulla oli kovin työ päästä eroon. Vetäminen ei loppunut, eivätkä koirat alkaneet tarjota kontaktia, vaikka itse nypinkin hihnaa ahkerasti. Hihnakäytökseen on onneksi nykyään olemassa monia kursseja, luentoja ja verkkokoulutuksia. Näistä on ollut itselleni apua ja käsitykseni hihnalenkeistä onkin muuttunut melko paljon.
Sitä luulisi että aikuisista ihmisistä kokemukseen voisi ottaa mallia, mutta aina näin ei ole. Se todella pitää paikkansa, että kun osaaminen loppuu, väkivalta alkaa. En tiedä mistä sellainen tarve kumpuaa, enkä itse milloinkaan pitänyt mielekkäänä koirani mukiloimista. Tuntui todella luonnottomalta napauttaa Tuikkua kuonolle tai yrittää pitää sitä selällään. Niin kuitenkin neuvottiin, koska kyseessä oli iso koira. Kehottaisin jokaista nuorta miettimään kahdesti, missä porukoissa treenaa, jos ohjeet koiran kouluttamiseen ovat kyseenalaisia. Kouluttaminen päättyy siihen, missä koiraa aletaan pakottaa tai pahimmillaan fyysisesti rankaista. Selättämisestä ei kannata edes kirjoitta, se ei perustu mihinkään ja mikäli niin toimit, lopeta heti. Väkivallan toimiminen perustuu pelkoon ja kipuun, eikä se sitä paitsi juuri koskaan toimi. Mitä mielihyvää sinä saat siitä, että koirasi tottelee siksi että pelkää? On virheellistä uskoa, että koirasi tottelisi siksi että tavoittelisi hyväksyntää.
Yleisestä harhaluulosta huolimatta hihna itsessään ei ole pakote. Hihna on pakote, kun sitä pakotteena käytetään, eli kun se kiristyy. Aikanaan hihnaa nimitettiin pakotteeksi lähinnä siksi, että se jotenkin lieventäisi muiden fyysisten pakotteiden käyttämistä.
Eri koulutustyylejä on myöskin mahdotonta sekoitella. Koiraa ei voi koulutustilanteessa sekä pakottaa että antaa vapaaehtoisesti tarjota. Eläin ei voi olla samaan aikaan passiivinen ja aktiivinen ja koiran passivoiminen syö sen aloitekykyä. Vaikka arjessa joitain hoitotoimenpiteitä joutuisi tekemään väkisin, kannattaa ne erottaa huolellisesti koulutustilanteista, käyttämällä vaikkapa hanskoja. Mitä harrastuksiin tulee; onko harrastus teistä molemmista hauska, jos siihen sisältyy painostamista, pakottamista tai komentelua?
Koiran voi opettaa huutamisen ja ravistelun sijaan tarvitsemaan hienovaraisempia vihjeitä. Tietysti koiran ns. uusiokouluttaminen herkäksi vihjeelle on ihan erilainen rupeama, jos koira on ikään kuin turtunut yhteistyön suhteen. Tästä näkökulmasta varusteet ovat monessa tapaa turhia, sillä sujuva yhteistyö ei vaatisi hihnoja. Laki sen sijaan vaatii ja hihna onkin lenkillä ihan jees turvavyö. Ja kuten aiemminkin kirjoitin, emme voi ympäristölle paljonkaan. Emmekä välttämättä aina ole ympäristön suhteen koiraa askeleen edellä. Siispä hihnan merkitystä ei kannata vähätellä.
Varusteista päästäänkin kaikkiin mahdollisiin apuvälineisiin. Lenkkeily harvoin muuttuu sujuvaksi varusteita vaihtamalla, kuonopanta ei poista tarvetta vetämiseen, eikä liioin ketjupantakaan menoa hidasta. Molemmat perustuvat kipuun (tai epämukavaan tunteeseen) ja koirat reagoivat kipuun erilailla. Tarkkaile miten koira liikkuu vapaana. Ehkä sitten on helpompi ymmärtää, miksi hihna loppuu kesken ja miksi hihnalenkkeily on oikeasti koulutettava erikseen. Nimenomaan koulutettava, ei totuttelemalla, kontrolloimalla ja kaikkeen puuttumalla. Lopputulos on useimmilla se, että vielä seniori ikäisenkin koiran lenkkikäyttäytymiseen on jatkuvasti puututtava. Mikäli aikaa kursseille ei ole, on verkossakin paljon hihnalenkkeilyyn liittyvää materiaalia. Hihnalenkeistä on siis täysin mahdollista saada molemmille mukavia. Harmi etten itse ymmärtänyt sitä aiemmin.
Mikäli tahdot koirasi muuttuvan, muutu ensin itse. Minulla kesti ihan liian kauan oivaltaa se, sillä keskityin vain koirien olemassa oleviin ja puuttuviin ominaisuuksiin. Arki ja harrastukset kulkevat paljolti käsi kädessä ja sujuvan arjen hedelmät kantavat pitkälle. Suosittelen satsaamaan vastavuoroiseen suhteeseen ja koiran kuulemiseen, rodusta viis. Jätetään historiaan vahingolliset jääkaudet ja koiran eleiden tulkinnan virheet. Nykyään on ihan valtavasti tietoa ja apua saatavilla, joten jokainen pääsee koiransa kanssa etenemään varsin kivuttomasti.
Koirien valokuvaaminen on ollut minusta aina mukavaa. Takavuosina myös hyvin rassaavaa, sillä koirat eivät aina halunneet poseerata. Koira pitääkin erikseen opettaa malliksi. Ei ole koiralle luonnollista istua paikallaan ja katsoa kameraan. Päinvastoin, epämiellyttävä kuvaustilanne on loistava hetki pälyillä ympärilleen ja haistella maat toivoen että tilanteesta pääsisi pois. Kivoja kuvia varten kannattaa satsata mallikoiran kouluttamiseen sen sijaan, että kiukuttelee koiralle kuvitellen sen tietävän, mitä sen pitäisi tehdä. Jos koira ei halua tehdä jotain tai se ei tiedä mitä siltä halutaan, se on ihan totta, sillä koirat eivät valehtele. Käy kuvaustilanne uudelleen läpi ja pohdi, miksi se ei kiinnostaa koiraasi. Kamerasta kannattaa opettaa vihje hauskalle yhdessä tekemiselle. Tai sitten vain kuvailla spontaanisti koirien touhuja, ilman poseerauksia.
Suhtaudun nykyään aiempaa varautuneemmin koirien luonteenpiirteihiin ja tulkintoihin. Oli suuri mielenkiinnon kohteeni kirjoitaa koirieni luonteesta havaintoja ja koosteita. Koska kukapa ei olisikaan omasta koirastaan kiinnostunut? Tiede ei kuitenkaan tunne käsitettä luonne, vaan
persoonallisuus. Luonnettaa mitataan usein kovuus-pehmeys ja temparentti akselilla. Koiran luonne on kuitenkin loppujen lopuksi omistajan tulkintaa. Eri ihmiset kokevat asiat erilailla ja koirat käyttäytyvät eri ihmisten kanssa erilailla. Olemmehan kaikki ainutlaatuisia ympäristömme muokkaamia yksilöitä. Jonkun toisen koirina omat koirani todennäköisesti olisivat aivan erilaisia ja kokemukset olisivat myös ihan muuta, kuin minulla. Koirat ovat tietysti keskenäänkin erilaisia, esim temperamentin ja kiinnostuksen kohteiden suhteen. Minun kokemukseni koiristani perustuu kuitenkin vain omaan taustani ja tietooni, siihen mitä olen aiemmin nähnyt ja kokenut. Ei siis kovin kattava info koirasta. Luulojen sijaan suosittelisin koiran luonteen mittaamiseen SmartDog testejä.
Koirat ovat totta vie parhaita, mutta samalla myös haasteellisia ystäviämme. Vaadimme koirilta enemmän kuin miltään muulta eläinlajilta, joten olisi toivottavaa olla koiralleen mahdollisimman reilu. Virheistä tekevät kaikki, toiset isompia ja toiset pienempiä. Onneksi niistä voi oppia ja mennä eteenpäin, jotta huomenna tai viimeistään mahdollisen seuraavan koiran kohdalla, olisi reilumpi. Antoisaa opin tietä koirasi kanssa ♥
Luettavaa (joista itse olen saanut paljon)
Dolo.fi
Sporttirakki
Elänkoulutus.fi
SmartDOG
Helena Telkänranta Ihminen ja eläin
Helena Telkänranta Millaista on olla eläin?
Turid Rugaas Rauhoittavat signaalit
Tuire Kaimio Koirien käyttäytyminen