Tuikku radalla ja hurjat delfiinit

Keskiviikkona lähdettiin Tuikun kanssa touhuamaan, seuranamme Tiina ja Jedi manssi. Haimme kyytiin Heidin ja Lilyn ja suuntasimme Kaupin vinttikoiraradalle. Radalla ei ollut väkeä aivan niin paljon, kuin ensimmäisellä kerrallani ja ilta sujui ihan kohtuullisen joutuisasti. Hyttysiä oli aivan julmetusti ja paukamia on joka paikassa. Käytiin koirien kanssa lämmittelylenkki ja kuvailtiin graffitien edessä mitä ehdittiin. Sitten odoteltiin vuoroa.

Ilmoitin Tuikun tällä kertaa moottorivieheelle, koska se oli viimeksi siitä niin innostunut. Tälläkin kertaa vuoron odottaminen oli yhtä kyttäämistä ja huutoa, en tiennyt että Tuikkukin (joka on aina ihan hiljaa) osaa kiljua.

Kun vuoro sitten koitti, pyysin Tuikulle suunnilleen puolen radan matkan. Lähetin Tuikun kopin läpi, ei meinannut ensin mennä vaan sahasi ees taas, mutta kun oltiin lähtöasemissa, lähti viehe liikkeelle. Tuikku ampaisi tykkinä perään, kiihdytti suoran mitalla (se juoksee muuten oikeasti lujaa...) ja kaarsi mutkan näppärästi. Mutkan jälkeen viehe pudotettiin, koska tarkoitus oli ottaa ensi kerralla lyhyt matka. Vaan Tuikku se jatkoi satalasissa vieheen ohi moottorin perässä ja kääntyi vasta seuraavan pitkän suoran alussa ihmettelemään, että mikä tää juttu oli. Hölkytteli hienosti takaisin ja vetäjältä ohjeeksi, että ensi kerralla ehdottomasti täysmatka.

Eilen nappasin töideni jälkeen Julian Kirpun kanssa Ylöjärveltä kyytiin ja ajeltiin tänne landelle. Laitettiin koirat takapihalle tutustumaan ja Tuikulle alkuun koppa päähän. Lähdettiin sitten rannalle koirien kanssa ja koska kolmikolla sujui mukavasti, sai Tuikkukin olla ilman koppaa. Enemmän päsmärin hommaa hoiti Vilkku, koska kaikki aallot on sen, kaikki hiekka on bortsun ja kaikki lelut kuuluvat pikkuselle. Mitään rähinöintiä ei kuitenkaan tullut, vaan koirat leikkivät oikein sovussa.

Äänenvoimakkuutta kyllä kuultiin, kun uidessa kilpaa revittiin lelua ja yritettiin olla ensimmäisiä. Pienen muiluutuksen Kiara saikin Tuikulta, ihan niin että lelukin lensi. No mutta, vedessä saa painia ja rähinöidä, se on melko tasapuolista kun siellä mokomat on kömpelöitä.

Kaikenkaikkiaan ihana lenkki ihanassa kelissä ja yllätyin positiivisesti Tuikusta. Ehkä se muisti vanhan ystävänsä?

Takapihan nurtsikentällä vielä hiukan kuvailtiin mustia paimenia. Vilkun kanssa aioin tokotella, mutta kuumuus/rasitus olivat hiukan liiaksi, joten päätettiin ottaa vain pari kuvaa perusasennosta. Ja koska edellä mainitut, niin koirahan oli aivan rataraato.

Mehtäilyä ja true vinttarit

Yllä vähän kuvasatoa narttulauman mettäilyistä. Kiva trio käyttää ulkoilemassa, kun vain paimen omistaa korvat ja nyt niissäkin vikaa koska aivot ovat ainakin juoksujen ajan narikassa. Tuikku on ilman liinaa ihan kaistapää "tapan ton tän ja sen ja oota kun haen vielä noi tuolta". Liina perässä se on ihan flegu "tää painaa nii paljo et en meinaa pystyy käveleen ja tää koppaki aiheuttaa happikatoa". Myy on aivan reikäpää, kuten terrierit yleensä "i'm free, i'm free, jee et saa kiinni, hei älkää jättäkö, hehee enpäs tulekaan". Vilkku muuten hyvä mutta "hei ihan hetki pieni kun en oo ainakaa minuuttiin moikannu tota kivee". Ja sitten kun kaikki ovat hollilla ja muka hallinnassa, selvittelee teinihuuruinen vanhemman kanssa välejä aiheista "mun kivi, mun keppi, minun oja, mun maa, älä koske mun hiekkaan, hyi älä kato mua, tää on mun, se on mun, minä minä minä, iik älä pure, älä vahtaa, miks seisot siinä" ja sitten Tuikku "nyt sä pentu niin kuolet". Ja niin karvat pöllysivät ja neiti hienohelma putosi taas hetkeksi maantasalle.

No joo, kaiken kaikkiaan mukava ulkoilutuskeikka pitkästä aikaa kaikkien kolmen kanssa, yksin se vain käy vähän työlääksi, jos ajattelee jotain söpöjä asetteluja sun muita. Ja onhan siellä metsässä kivoja hajuja ja eihän me täällä joka päivä olla, joten suotakoon pienet haahuilut. En sitten jaksanut turhaan ketään huudella ja juuri kun huomasin että Tuikkua ei ole näkynyt, löntysti se jostain puskasta takaisin jengiin. Höntti.

Eilen olikin laatuaikaa Tuikun kanssa, ajeltiin Ylölle ja hypättiin Tiinan kyytiin. Jedin ja Tuikun kanssa ajeltiin Kauppiin vinttikoiraradalle, jossa Hanna jo vartoilikin. Olen käynyt tuolla joskus joka koiran sprinttimestaruudessa, mutta silloin Tuikku juoksi vain huudosta luokse syömään makkaraa. Nyt ilmoitin Tuikun käsivieheelle, jolle Jedikin oli menossa. Auri kokeneempana kävi moottorivieheellä. Olin jotenkin ajatellut että käsiviehe on ensin, vaan fibaan meni. Moottorivieheelle about 50 vinttaria ja siinä oli sitten kolmisen tuntia odottelua... Ehdittiin ainakin lenkkeillä ja palella, sekä toki mussuttaa eväitämme.

Viimoset moottovieheet kun oli menossa, lämppäiltiin koiria. Tuikku kun näki vieheen niin kyttäsi ensin pitkään ja tarkkaan. Kun moottoriviehe sitten viuhahti aidan takana ohi heräsi Tuikku eloon ja tempaisi kunnolla. Odotellessa saatiin mustasta irti oikein kunnon haukku ja ulvonta. Kun meidän vuoro käsivieheelle sitten tuli, oli Tuikulla hirmunen veto päällä.

Hyvin lähti ensimmäisellä vedolla perään. Juoksi vähän ohi vieheen pysähdyttyä ja kävi ihmettelemässä sitä. Ykskaks lamppu sytty ja koira honas olevansa irti ja säntäsi nurtsille ryntäilemään miljoonaa, pitihän se kunniakierros saada. Saavuin paikalle niin lujaa tultiin takasi "älä suutu olin jo matkalla sun luo". Ihana piski. Toisella vedolla Tuikku meinasi aivan tempasta minut mukaan, niin vauhdilla se oli lähdössä. Tällä kertaa ampui suoraan kiinni vieheeseen ja retuutteli oikein urakalla. Hieno hurtta, enpä ajatellut että siitä noin hienosti poweria löytyisi! Varmasti mennään toistekin, josko kolmikon laittas loppukesästä ryhmänä moottorille...