Syyskuvia ja mättö

Havahduin vuosikatsausta luonnostellessani että tänne on raapustettu koekertomus viimeksi lokakuussa ja siinäpä melkein olivatkin tämän syksyn raportit. Vaan kaikkea on ollut ja ehtinyt tapahtua! Vielä on vähän tasapainossa hakemista, kun työt ja opinnot vievät valokuvaamisestani ison ajan. Omaksi iloksi tulee kuvattua lähes entiseen malliin, mutta omien kuvien käsittely viiväästyy reilusti (siis on vielä kesäkuviakin joille en ole ehtinyt tehdä mitään). Tekstiä ei tule kirjoitettua jos ei ole kuvia tueksi, mutta tätäkin kootessa huomasin käsitelleeni pääasiassa pystykuvat valmiiksi - vaikka miltei jokaisesta paikasta on myös vaakakuva.

Mutta tällä mennään! Yritin raapia huolimattomalla järjestelmällisyydelläni kasaan syksyn kohokohtia, jotka olisivat ansainneet omat blogitekstinsä kokonaa. Ja tästähän puuttuu kokonaan vaikkapa kuutamokuvaukset - ne olen toteuttanut joka kuukausi, vaikka raportointi onkin jäänyt vähemmälle.

Yhteistyökuvaukset 

Heti syyskuun alussa meillä oli kuvaajakollega Jonnan kanssa kivat yhteistyökuvaukset! Ensitöiksemme kävimme kuvaamassa kuutamon, mutta pääpaino oli erilaisissa malliharjoitteluissani. Nyt kun osa kuvista on vihdoin blogissa, voinen kertoa että parin viikon päästä kuvataan taas. 😄

Nämä kuvat ehdittiin ottaa ennen opintojeni alkua ja nyt sitä on sitten todenteolla päässyt joutunut harjoittelemaan myös mallina oloa. Olen ensisijaisesti mieluummin valokuvaaja, mutta mallina oleminen antaa paljon oivalluksia miellyttävän tilanteen luomiseen ja selkeään mallin ohjaamiseen. Opinnoistani ei kaiketi pääse läpi jos kuvaa pelkkiä koiria... 😁 Toki ehdottomasti haluan saada perusteet kuntoon myös ihmisiä kuvatessa!

    

© Jonna Mäkinen Lohtukuvat

© Jonna Mäkinen Lohtukuvat

 

© Jonna Mäkinen Lohtukuvat  

 

© Jonna Mäkinen Lohtukuvat

Vahokoski

Meillä oli tosi kiva pienen porukan nuotioretki syksyllä - käsiteltyinä kaksi kuvaa koirista 😂 Mutta halusin kirjoittaa silti! Rakastan koskia ja niiden pauhua, sitä kuunnellessa oma mieli rauhoittuu ja loppujen lopuksi saatan vaikka nukkuakin hyvin. Päiväretkellä pikkuväen kanssa koski toi tietysti oman seikkailuntuntunsa, kun ensisijainen tavoite oli pitää kaikki kuivina. Lapset säästyivät, mutta Loimu pulahti uimaan, tietysti.

Koskikuvausvisiot onnistuivat kohtalaisesti ja uutta yritystä en tälle syksylle sitten ehtinyt viritellä. Nyt on kuitenkin jalansijat jo tuolta paikalta tutut, joten kenties keväällä lähdetään Savun kanssa kokeilemaan uusiksi. Nämä omat kuvausprojektit ovat olleet kyllä syksyn henkireikä. Riippumatta siitä, oliko lopputulos sellainen kuin tavoittelin. Pelkkä luonnossa oleminen ja oman koiran kanssa kuvan tekeminen on ihan mahdottoman lataavaa ja inspiroivaa samaan aikaan.

 

Yökuvauksia 

Joku lukija varmasti muistaa alkuvuoden kuutamokuvaukseni. Olenkin jatkanut kuukuvausprojektia sinnikkäästi ja toistaiseksi jokainen tämän vuoden kuutamo on ikuistettu koirieni kanssa samaan kuvaan. Toki tekoäly osaisi nykyään tehdä kuut ja muut taivaankappaleet puolestani, mutta minä olen päättänyt olla vanha jäärä ja pysyä tällä tiellä. 

Revontuletkin ennätin kertaallensa nähdä, mutta ei vielä tänäkään syksynä tullut niistä kuvaa. Linnunradan kuvaamista yritimme yksin ja ystävän kanssa. Voi hyvänen aika me ajeltiin puoleksi yöksi keskelle ei mitään totemaan että taivas meni pilveen. 😂 On se harrastus sekin! Ei muuta kuin nuotioon tulet ja yöpalaa syömään, jotta jaksettiin ajaa kotio. Vielä enemmän ois harmittanut jos taivas ois ajomatkalla kirkastunut, mutta eipä kirkastunut ei.

Tekemällä oppii ja kompastelemalla muistaa paremmin mitä ei pidä tehdä. Viimeisin kuva on lokakuun täysikuuta vasten otettu. Voi hyvänen aika en kestä miten hieno mallikoira Savu on ja tuolloin osui vielä virkistävän helpot kuvausolosuhteet - ei ollut pilvistä eikä kovaa tuulta. Onnistuneiden lokakuun kuukuvien jälkeen lähdettiin vielä maastoon yöksi nukkumaan. Taivasalla, totta kai.

Tokokoe 31.10 ja kisaamattomuus

Viimesimmästä tokokokeesta ei harmillisesti ole videota. Tehtiin Savun kanssa pisteiltään vahva kakkostulos, mutta kehässä oli ihan kamalaa. Ärsyynnyin odottelualueella ulkoisista tekijöistä ja Savu sitten reagoi tähän aika voimakkaasti välttelemällä kontaktia. Kokonaisuus oli tosi tahmeaa, Savu laahasi ihan jäljessä ja haukkui. 

Kapulan pito oli silti kymppi, paikkiksessa Savu pysyi kuten piti ja viimeisessä liikkeessä (seuraaminen) se nousi lopulta omaksi itsekseen. 💙 Oli kiva nähdä että epäoptimaalisissa fiiliksissäkin ne paljon vahvistetut tehtävät kantoivat läpi. Kaukot nollattiin, tämä liike tuntuu takkuavan vähän joka kokeessa ja nyt meillä tuli pohjalle vielä umpisurkea siirtymäkin.

Ei käynyt tuolloin kuitenkaan mielessä keskeyttää, koska vaikka Savu ei vastannut sosiaaliseen palkkaan se kulki mukana kuitenkin. Vähän oli epävireistä ja tahmeaa, mutta yritin kovasti tsempata koiraa. Samalla kuitenkin tiesin, että Savu reagoi siihen omaan ärsytykseeni. Tässä sitä oppii uutta, mutta enpä olisi arvannut Savun alkavan reagoimaan niin voimakkaasti pieneen ärsytykseen tmv negatiiviseen tunteeseen. Toki vuosi sitten koetilanteessa mieleni nyrjähti sitten niin huolella etten ollut uskoa itsekään, mutta Savu tiesi. Ja nyt se kaiketi ennakoi koemaisia olosuhteita ja pieniäkin mielenliikkeitä aivan kuin katastrofia odottaen.

Tässä loppusyksyn asiaa pohdiskelleena arvoin ilmoittaisinko Savun vielä sekä tokoon että rallyyn, vai kumpaankaan. Päädyin sitten siihen, että on koiralle reilumpaa olla kisaamatta. Vaikka vuoden takaiseen verrattuna voin hyvin, on minulla taas loppuvuonna pientä turnausväsymystä. Ärsyyntyminen on sinänsä niin normaali ja helposti tapahtuva tunne, että sitä on koepäivän aikana vaikea välttää kokonaan - ei sitä tarvitsisikaan välttää jos Savu ei olisi tuommoinen terveystutka 😅

Ja on se niinkin, ettei minun mieleni kestä kisaamista. Vielä. Viime vuonnahan ajattelin etten kisaisi tänä vuonna ollenkaan. Ylitin siis jo itseni käymällä kahdessa kokeessa musertumatta jännityksen alle. Ja saatiin Savun kanssa se yksi ykköstuloskin ja meillä oli silloin ihan mahdottoman kivaa. 

Olisi paljon helpompi sanoa ja hyväksyä ettei me kisata siksi että koiralla on syy x y z. Mutta ei auta itku markkinoilla, tämmösethän ei selviä ennen kuin kisaamista kokeilee. Optimaalitilanteissa kestän jännitystä ja muuta ihan hyvin, mutta se on tullut opittua ettei muun elämän aiheuttaman kuormituksen aikana minun paikkani ole tokokokeessa.

Onneksi harrastaa voi ilman kokeitakin! Käytännössähän siis mikään ei muutu, jatkamme kuten tähänkin asti mutta viikonloppujen kalenterimerkinnöissä ei vain lue koekäyntejä. Olen kuitenkin luottavaisin mielin, että joskus pystyn taas kisaamaan mutta en usko että Savua enää vaivaan aiheella. Savu on ihan uskomattoman hieno koira ja on todella epäreilua että koe jossa minun tulisi tukea koiraa, koira joutuukin kannattelemaan ohjaajaansa. Riippumatta koetuloksista Savu on jo oman elämäntä multivalio, arkisin oikea käteni ja kuvausvisioideni luottotyyppi 💙

Loimu 2v 

Marraskuun 2. päivä Loimu täytti kaksi vuotta! 🥳 Rakettikettu on ilahduttanut meitä melkein kaksi vuotta ja ottanut paikkansa sosiaalisissa kuvioissamme. Arki Loimun kanssa on mutkatonta ja treeneissä on tänä vuonna harppailtu mukavasti.

Aina iloisen koiran kanssa on ilo harrastaa ja onpa Loimu hieman kehittynyt kuvauksiakin ajatellen. Loimun parhaita ystäviä ovat bordercollie Mitsu ja collie Roger, sekä tietysti hoitokoiramme Kida. Näitä tavatessa Loimu sekoaa ihan täysin 😂

Myöhäistä synttärionnea muille F-pentueen sisaruksille! 💛

 

Alla mielin määrin kuvia lenkkien varrelta yksin ja kavereiden kanssa. Vaikka kuvia en ole ehtinyt käsitellä tai blogiin kirjoitella, niin syksyinen luonto ja uudet tuttavuudet on tänä vuonna pitäneet fiiliksen korkealla.

Nyt rasti ruutuun ettei blogia ole jätetty kuolemaan 😄

 

Hanko - Koirareissun paratiisi

Muinoin keksitty idea koirareissusta Hankoon, toteutui päähänpistosta seitsemän vuotta myöhemmin. Loimu lähti mukaan ja alkuhämmästyksensä jälkeen rauhoittui kaverin pakun kyydissä häkkiinsä. Matka sujui leppoisasti ja ensimmäinen retkikohteemme oli Tvärminnen mänty. Tähän väliin on heti kehuttava Retkipaikka sivustoa ja sovellusta, niin näppärästi löytyy milloin mitäkin paikallisia luontokohteita helposti. Joskus tuli tarinoita kirjoitettua sivustolle itsekin, mutta sittemmin kirjoitusaika on valunut ihan minimiin - ainakin toistaiseksi.

Tvärminnen mänty

Vanha mänty lepäsi hiekkadyynien vieressä pikkumatkan päässä tieltä. Joskus olen käynyt katsomassa kotoseudulla Timin mäntyä jonka ympärismitta oli varsin massiivinen. Tvärminnen mänty ei ole ihan suurimpia puita, mutta se on kasvanut hyvin persoonallisen malliseksi. Ei vaadi paljonkaan mielikuvitusta, että osaa kuvitella oksille ja runkoon asukkaita.

Luontopolkua emme kokonaan kiertäneet, vaan lähinnä hengailimme männyn lähistöllä. Maasto oli nättiä myös tihkusateella ja tänne poiketaan kyllä toistekin jos ohikulkemaan satutaan.

 

Hangossa majoituskohteemme oli Regatta hotelli. Säätiedote oli luvannut sen verran epävakaista, että ensimmäinen yö päätettiin olla hotellissa. Heti hotellin takana oli puisto, jonka läpi käveltyä saapui Hangon Vohveli kojulle. Loimu malttoi pysähtyä puistossa haistelemaan ja katselemaan uusia maisemia kohtuullisen rauhallisesti. Totta kai toiset koirat haukuttiin jos liian lähelle päädyttiin. Koiria viikonloppuun mahtuikin paljon, mutta etäisyyden kanssa pelailemalla hiljaisia ohituksia tuli suunnilleen yhtä paljon kuin äänekkäitäkin.

Loimu jäi hotelliin hienosti siksi aikaa, kun kävimme syömässä. Vilkkaassa ympäristössä seikkailu ei ole Loimun vahvuus ja koska olin itsekin uudessa paikassa, päätin liikuskella illan ilman omaa koiraa. Tämä oli ihan hyvä ratkaisu, sillä seuraavalle päivälle kaikki paikat olivat ja itselleni tuttuja ja toisaalta Loimu vaikutti aivan tyytyväiseltä saadessaan nukkua illan.

Ensimmäisenä yönä me suunnattiinkin samantien rantaan ottamaan rästiin jääneet kuutamokuvat. Täysikuu oli jo alkuviikosta, mutta kotopuolessa paksu pilviverho peitti näkymän koko yöksi. Oli pilvistä Hangossakin, mutta tunnin odottelu lopulta palkittiin. Tämmöinen harrastelu vaatii kyllä kärsivällisyyttä, etenkin mukaan raahatulta ystävältä. Siinä me katseltiin pilvistä taivasta ja minä sinnikkäästi halusin odotella josko se siitä selkiäisi. 😂

Tulliniemen luontopolku

Maittavan hotelliaamiaisen jälkeen hyvästelimme hotellin ja suuntasimme kohti Tulliniemen luontopolkua. Olin tietysti aikeissa kävellä Suomen eteläisimpään kärkeen, mutta paahtava helle ja keskipäivän aurinko, sekä tietysti järkevä reissuseura saivat mieleni muuttumaan. Tehtiin pieni kävely pitkoksilla ja meressä läträäminen oli Loimulle mieleen. Maalaisen silmään porukkaa oli aika paljon liikkeellä, mutta ilmeisesti sijainti ja aika huomioiden ihan normaali määrä. Loimu ei ollut kovinkaan kiinnostunut muista ihmisistä, mutta kyllä se koirille haukkui. Näissä tilanteissa on kyllä itsellänikin kehitettävää ja osan haukuista aiheutin kyllä ihan itse hätiköimällä ja panikoimalla. Tilanne = Loimu haukkuu kymmenen metrin päästä koiraa jota ei edes kiinnosta 😂 

Kaupungilla (ulkokuvat hiljaiselta illalta)

Iltapäivällä poikettiin tietysti paikallisille kaupoille. Liikenteessä oli myös koiria, mutta päätin silti kokella Loimun kanssa liikuskelua ja kaupassa käymistä. Olin ihan ällikällä lyöty, miten kivasti Loimu suhtautui ympäristöön kunhan vain sai haistella ja sopivissa hetkissä syödä. Liikkeisiin emme ängenneet jos siellä jo näkyi muita koiria, mutta reissukaverin kanssa kävimme vaatekaupassa. Loimu asettuili aika kivasti ja vispasi häntäänsä jokaiselle ihmiselle.

Ihan kannatuksen vuoksi oli sitten ostettava jokin vaate ja ehkä minäkin olen ansainnut yhden ehjän t-paidan. Loimun shoppailukuvat onkin otettu sovituskopissa, sinne se asettui hienosti ja oli riittävän helppoa vähän kuvailla.

Illaksi suuntasimme Nöjenin ravintolaan syömään. Koirat olivat tervetulleita ja asetuimme Loimun ja Mitsun kanssa ulkosalle. Nuorempi reissukoira oli harjoitellut ravintolataitoja huomattavasti Loimua enemmän, mutta ei Loimukaan ihan huono sentään ollut. Kivasti se hengaili ja katseli muiden menemisiä.

Paitsi sitten tuli toinen koira, vapaana ja suoraan meitä kohti. Pieni ja ystävälliseltä vaikuttava koira vaikutti asioineen ravintolassa meitä useammin, mutta maalaiskoira Loimun aivoissa vähän nyrjähti. Nostin Loimun syliini ja väistin pois. Toinen koira palasi ihmisensä luo ja asettui omaan pöytäänsä. Tämän jälkeen näköyhteys toiseen koiraan oli Loimulle ihan liikaa ja yli kiehunut Rakettikettu palasi autoon. Loimu vaikutti kyllä itsekin helpottuneelta, ei lainkaan pettyneeltä tilanteen muutokseen.

Pettynyt en kyllä ollut itsekään, eikä Loimun reaktio yllättänyt. Meillä kummallakaan ei ole kovin paljon ravintolakokemuksia ja vielä vähän kokemusta ravintoloissa olevista koirista. Loimulle kohti tuleva vieras koira oli ihan tosi tosi absurdi tapahtuma, kun Loimu oli juuri asettunut paikalleen. Rakettikettu näyttikin heti sudesta seuraavalta irvistäessään karvat pystyssä tulijalle. 

Trollberget

Ravintolassa nautitun iltapalan jälkeen suuntasimme Trollbergetiin (kuinka ihmeessä se taivutetaan 😂) eli suomalaisittain Peikkovuoreen. Aivan parkkipaikan tuntumassa oli hiekkaranta, jonne pystytin telttani. Harmillisesti myhästyimme auringonlaskusta, mutta kuvauksen kannalta myöhästyminen ei yhtään syönyt arvoa siltä kauneudelta mitä luonto tarjosi.

Ranta oli niin viihtyisä, että hetkellisesti harmitti uimapuvun unohtuminen kotiin. Muut retkeilijät olivat muistaneet sellaisen olennaisuuden mukaansa. Vaan auringon laskiessa nälkäinen hyttyskansa saapui paikalle ja telttaan päästessä menikin tovi näitä listiessä. Syykin hyttysmäärään teltassa selvisi:  sisäteltan hyttysverkossa on melkei käteni mentävä reikä. 😖 Ensi hätään heitin siihen vain repun eteen, mutta ennen seuraavaa reissua vaurioon täytyy muistaa perehtyä tarkemmin.

Just nukahdettuani havahduin paukkeeseen. Tietyisti ilotuksia. Loimu ei havahtunut, se nukkui sikeästi kerällä pyyhkeeseensä kääriytyneenä. Vähän pohditutti ottaa Loimua uinnin jälkeen telttaan, mutta onneksi tämä alkukantainen ilmestys kuivasi itsensä hiekassa kierimällä. Ei sitten ollut telttaan tullessa enää märkä, mutta Hangon hiekkaa on mukana vielä näin kaksi viikkoa myöhemminkin.

Yö meni leppoisasti ja heti herättyämme kerättiin kamat kasaan. Loimun telttailutaitoja on kyllä kehuttava! Se vain asettuu makailemaan ja katselee rauhallisena, kun kokoan tai puran telttaa. Tuon taidon kun saa yleistettyä kaikkeen muuhunkin odotteluun, niin ollaan kertaheitolla ihan eliittiä. 

Suuntasimme luontopolulle, jonka piti olla lyhytkäinen. Tapani mukaan hortoiltiin ja harhailtiin korkealle ja sitten alemmas lehtevien puiden sekaan. Löydettiin ensin jäniksen töpöhäntä ja sitten koko raato, joka oli sellaisessa tuoksahdusvaiheessa että meinasi aamupala nousta ylös.

Jonkin pätkän reitistä katsoin kyllä ihan väärin, mutta ei sitten lopulta pahasti eksytty. Päivä valkeni melkoisen kuumaksi ja reitissä meni odotettua kauemmin, joten oikaistiin lopulta takaisin autoa kohti. Reitti oli niin täynnä hämähäkin seittejä ja joku jättihämähäkkikin meidät pääsi säikyttämään, etten usko polulla liikkuneen ihan hiljan muita.

Polulta mustikkavarvikkoon poikennut Loimu varmisti ensimmäisen kokemukseni kymmenistä ja kymmenistä koirassa vilisevistä punkeista. Meillä kotopuolessa törmää yksittäisiin punkkeihin vuodessa koko sulanmaan kauden aikana, nyt koirassa vilisi vähä viheliäisiä otuksia yhdestä varvikosta kymmeniä. Loimu ei tietenkään käsittelystä pitänyt, mutta ennen Loimun autoon pakkaamista nypimme kipittelijöitä pois kaikkiaan kolmekymmentä. Sitten seuraavan autolla pysähdyksen yhteydessä lisää. Ja vielä lisää. Teki sitten jo mieli kuoria omakin nahka varmuuden vuoksi siitä kutinasta, joka punkkeja kuhisevan koiran katsomisesta seurasi.

Kotimatkan Fiskars visiitti

Kotimatkalla yritettiin sitten vikkelästi keksiä muita puheenaiheita kuin autossa vilisevät punkit. Poikkesimme Fiskarsin ruukille ja nättinä päivänä myyntikojujen ollessa auki, näin oli tehnyt pari sataa muutakin ohikulkijaa. Minä suuntasit Loimun kanssa kuivahtaneelle joen pohjalle kuraleikkeihini. Semmoinen touhu sopi meille maalaisille paljon paremmin kuin väenpaljoudessa shoppailu 😄 Ilman koiraa poikkesin sitten putiikkeihinkin, kuitenkin löytämättä sitä mitä hain.

Hanko oli hyvä reissukohde. Monipuolinen. Merimaisema ja kaupunkimiljöö samassa paketissa. Koiraystävällisempi kuin odotin. Koirakulttuurissa kotoseutuni kokemukseen oli niin iso ero, että melkein pystyin kuvittelemaan olevani ulkomailla. Vaikka olin vain kolmen tunnin matkan päässä kotoa, Hangossa. Ihan visusti Suomessa mantereella.

Tulliniemen luontopolun kiertäminen kokonaisuudessaan jää toiseen kertaan, mutta kyllä reissusta jäi monta muistoa hymyilyttämään. Synttäreihini ajoittunut reissu oli ihan täydellinen etkotot, juhlat ja jatkot noin niinkuin aikataulutukseltaan. Loimukin vaikutti olevan just sopivan ikäinen reissuun mukaan, vielä vuosi sitten tuo miljöö olisi ollut meille ihan mahdoton. Nyt Loimu osoitti hienosti osaavansa jo monta juttua. Ravintoloissa syöminenkin meni hyvin, vaikka ihan asettumaan Loimu ei vielä pysty. Kyllä kelpaa nuoren Rakettiketun kanssa seikkailla.

Jatkoreissu Hankoon on sitten joskus, mutta ensivaikutelma oli niin onnistunut että uudestaan on mentävä. Lämmin kiitos reissuseuralle, olen varma että Loimu ja Mitsu seikkailevat jatkossakin yhdessä. 💛