Näytetään tekstit, joissa on tunniste petotesti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste petotesti. Näytä kaikki tekstit

14 toukokuuta 2016

Tosi hurjat suurpedot

Tuikun karhu- ja susitesti 3/2014

Tänään olikin odotettujen petotestien vuoro. Jos jollekin Asko Sorvon pitämät petotestit ovat uusi juttu, niin niihin voit tutustua täällä. Lähdin aamulla ajelemaan Hämeenkyrön perämetsiin (täältä meiltä katsottuna ja meikäläiselle vierasta seutua). Nopeasti sinne ajoi perille ja helppo oli löytääkin. Kävin ilmoittamassa saapumiseni ja katselin muutaman muun koiran karhutestit. 



Vilkun juoksujen vuoksi se testattiin viimeisenä ja sille vedettiin oma jälki, tulimme taistelutantereelle toisesta päästä, kuin muut. Ensimmäisenä testattiin karhu, koira liinaan ja jäljelle. Vilkku nuuskaisi olkikökkärettä ja lähti yhtä rivakasti jatkamaan matkaa. Karhu tuli sermin takaa näkyviin ja koira suorastaan räjähti. Olin odottanut jotain sukkelaa paimenpakoa, mutta Vilkku olikin suorastaan raivonvallassa täysi rähinä päällä valehyökkäyksiä tekemässä. Vilkku reagoi rohkeammin kuin Tuikku ja jo sen väistöliikkeetkin olivat ihan omaa luokkaansa. Positiivinen yllätys, hyvähermoinen ja vielä rohkeakin tessu.

Koiran reaktio hajujälkeen voimakas, lähtee jäljelle
Reaktio pedon nähdessään, siirtyy omistajan ja pedon väliin
Haukkutyöskentely, aloittaa haukun heti, haukkuu kohti ja hakee katsekontaktia
Koiran toimintakyky pedon liikkuessa, suuri
Rohkeus, suuri (tiivis katsekontakti)
Etäisyys, sopiva turvaetäisyys
Taistelutahto, suuri (tekee valehyökkäyksiä)
Väistöliikkeet ja ketteryys, erittäin nopea
Työskentelykestävyys, suuri
Palautuminen, palautuu välittömästi



Testi oli yksipäiväinen, joten koiran sai halutessaan testata kahdella pedolla, mikä koiran olemus sen sallisi. Olin arvellut, että Vilkun testaisin vain yhdellä ja mahdollisesti en muilla lainkaan, mikäli se pelkäisi. Kuitenkin yltiörohkea ja reipas toimintakyky sallivat suden testaamisen samana päivänä ja Vilkku pitikin vain pari tuntia taukoa. Testipaikalle tullessa Vilkulla oli jo kauhea veto ja repiminen päällä, niin innolla se oli menossa hommia hoitamaan. Hetki sillä meni että lamppu syttyi, ei ihan heti ajatellut sen koiraelukan olevan susi ja vielä peto. Suden kanssa meni liian lähelle, ei puhettakaan mistään turvavälistä.

Koiran reaktio hajujälkeen voimakas, lähtee jäljelle
Reaktio pedon nähdessään, siirtyy omistajan ja pedon väliin
Haukkutyöskentely, aloittaa haukun heti, haukkuu kohti ja hakee katsekontaktia
Koiran toimintakyky pedon liikkuessa, suuri
Rohkeus, suuri (tiivis katsekontakti)
Etäisyys, liian lähellä
Taistelutahto, suuri (tekee valehyökkäyksiä)
Väistöliikkeet ja ketteryys, erittäin nopea
Työskentelykestävyys, suuri
Palautuminen, palautuu välittömästi



Valikoimaan on tässä parin vuoden aikana tullut koneilves Elvis, jolle totta kai halusin viedä Tuikun. Aiemmasta postauksesta on katsottavissa Tuikun susi- ja karhutestivideot, suunnilleen samaa reaktiota odotin ilveksestä ja se saatiinkin. Tuikku ryntää aluksi kohti hyvällä metelillä ja palaa sitten taaemmas. Se ilmoittaa ja on kiinnostunut, mutta sillä ei ole mitään mielenkiintoa ottaa yhteen tai sen kummemmin lähteä puolustuskannalle. Tuikku sanoo wuf wuf ja ottaa vähän takavasenta. Ihan fiksua tuommoselta kömpelömmältä höpsöltä.

Koiran reaktio hajujälkeen voimakas, lähtee jäljelle
Reaktio pedon nähdessään, siirtyy omistajan sivulle, mutta on tarkkaavainen
Haukkutyöskentely, aloittaa haukun heti, haukkuu hetkittäin kohti
Koiran toimintakyky pedon liikkuessa, keskitasoa
Rohkeus, keskitasoa (ajoittainen katsekontakti)
Etäisyys, sopiva turvaetäisyys
Taistelutahto, keskitasoa
Väistöliikkeet ja ketteryys, keskitasoa
Työskentelykestävyys, suuri
Palautuminen, palautuu viiveellä

Oli mukava testata hurtat, taas on viisaampi. Tuikun reaktiota osasin aiempien perusteella odottaa, mutta Vilkku todella yllätti. Siinä on koira jolla on palikat kohdallaan. Kyllä, olen ylpeä, tuosta suorituksesta saa ja pitääkin olla.

Oletko sinä testannut koirasi? Millä pedoilla testasit ja miten koirasi reagoi?

22 maaliskuuta 2014

Mitä sitten, kun vastaan astelee hukka tai kontio?

Kuvat © Hanna Worne



Karhutesti

Saavuimme Niihaman koirakentälle puolitoista tuntia ennen omaa vuoroamme. Jätettiin Tuikku autoon odottelemaan ja katseltiin muiden vuoroja, jokaisella koiralla omanlainen reaktionsa. Kuunnellessa ja katsellessa oppi yllättävän paljon, mielenkiintoistakin se oli. Tuikku odotteli levottomana autossa ja ennen vuoroamme vein sen kävelemään. Ihan lunkisti otti lenkkeilyn, ei kiinnostanut muut koirat tai ihmiset. Omalla vuorolla sitten käveltiin lähtöpisteeseen saamaan ohjeistusta. Tuuli leijutti karhun hajun Tuikun nenään ja koira oli heti valppaana, rintamasuunta testikentälle. 

Luvan saatuamme suunnattiin kepille, jossa oli lähtöhaju. Reippaasti Tuikku lähti seuraamaan jälkeä. Kun karhu tuli näkyviin ja pysähdyin, hidasti Tuikkukin. Kova haukku alkoi heti ja karvat nousivat pystyyn. Suu vaahdossa ja kuola lentäen louskotettiin ja vähän siirryttiin takavasempaan. Muutama askel karhun perään kun se kääntyi pois päin ja taas vähän pakoon. Muutaman minuutin tarmokas haukkuminen ja sitten Tuikulle riitti, yritti ottaa hatkat ja juoksi liinan päähän muutaman kerran täysiä. Oli siinä jäisellä maastolla vähän hommaa pitää tuo. Palasi karkuyrityksen jälkeen taakseni haukkumaan ja murisemaan. Testi lopetettiin sen jälkeen. Hyvällä tahdilla Tuikku veti mua pois päin kentältä ja vasta kauempaa alkoi taas murista ja haukkua, sekä hyppiä. Eli vähän jäi kuitenkin kiinnostamaan.

Suunnilleen tuollaista reaktiota toivoinkin, että koira ilmottaisi selkeästi, mutta ymmärtäisi paeta. Alla vielä arvostelu mikä saatiin

Koiran reaktio hajujälkeen, voimakas, lähtee jäljelle
Reaktio nähdessään pedon, siirtyy omistajan taakse, aloittaa haukun heti
Koiran toimintakyky pedon liikkuessa, pieni
Rohkeus, pieni (katsoo pedon ohi)
Taistelutahto, pieni
Väistöliikkeet/ketteryys, keskitasoa

 
Susitesti

Tänään sama paikka ja suunnilleen sama aika, kuin eilen. Meidän vuoro oli melkein saman tien, vain yksi koira ennen meitä. Tuikku käväisi taas pienellä lenkillä ja sitten toimintaan. Vuorossa oli susi ja vähän taas jännitti, meitä kumpaakin.

Kun saatiin lupa, vein Tuikun haistamaan kiveä, jossa haju oli. Reippaasti taas jäljelle ja rintamasuunta sutta kohti. Kun susi sitten tuli piilosta esiin, koira pysähtyi ja rähinä alkoi. Suu vaahdossa rähjäämistä ja paikan vaihtoa. Vähän takavasempaan ja edes takaisin vierelläni, suden perään ei Tuikkua saatu lähtemään, tasainen pelkohaukku vei vallan. Positiivista palautetta saatiin, koira ilmoittaa, mutta pakenee. Ei jää suurpetojen ruuaksi. Minun tapauksessani toimii ihanteellisesti, kun ei ole kuitenkaan mikään metsästyskoira.

Koiran reaktio hajujälkeen, voimakas, lähtee jäljelle
Reaktio nähdessään pedon, siirtyy omistajan taakse, aloittaa haukun heti
Koiran toimintakyky pedon liikkuessa, pieni
Rohkeus, pieni (katsoo pedon ohi)
Taistelutahto, pieni
Väistöliikkeet/ketteryys, keskitasoa