Koiran eroahdistus

Jo alkukesästä postauksissa vilahtanut australianpaimenkoira Kida on jatkanut hoitokoiran uraansa meillä. Tätä kirjoitellessa Kida on ollut meillä kaikkinensa kahdeksan viikkoa (ei aivan yhtäjaksoisesti mutta kuitenkin) ja tällä hetkellä hoidossaolo on päivähoitomuotoista. On ollut ilo olla ystävälle avuksi, vaikka koiran tilanne onkin tukala. Kida ei toistaiseksi osaa/voi olla yksin. Aina tilanne ei ole ollut näin, vaan Kidan käyttäytyminen muuttui koirakaverinsa poismentyä muutama vuosi sitten. Kyse ei siis ole siitä, ettei yksinoloja olisi aikanaan asianmukaisesti harjoiteltu.

Taustatietoa sen verran, että olen tuntenut Kidan omistajan jo vuosikausia ja tavannut Kidaakin useamman kerran ennen kuin päädyttiin tarjoutumaan sen hoitajiksi. Kida ei ollut varsinaisesti tottunut lapsiin ennen meille tuloaan, joten pidettiin kaikki vaihtoehdot avoinna. Kida kuitenkin solahti meille paremmin kuin hyvin, joten toistaiseksi se saa olla meille hoidossa niin pitkään kuin tarvis.

Eroahdistus näyttäytyy Kidalla etenkin ahdistuneena käyttäytymisenä; se stressaantuu yksinolosta voimakkaasti (läähättää, tärisee, ääntelee).  Kida reagoi havahtumalla myös jo pelkästään siihen, että laitan pitkähihaisen paidan sisällä päälleni. Jonkin asteisen reagoinnin aiheuttaa siis kaikki, mikä voisi ennakoida pois asunnosta lähtöä: avainten kilinä, repun pakkaaminen tai sanallinen vihje (kohta lähdetään, mennään ulos, mennään autoon jne.).

Teroitettakoon vielä että eroahdistus ei ole sama asia kuin tylsyys, eikä se mene ohi sillä että koiralle antaa puruluun ja jättää radion päälle.

Eroahdistusta on helppo vähätellä, kunnes se osuu omalle kohdalle. Kun tilanne onkin yhtäkkiä se, ettei koiraa voi jättää yksin ilman että koira kansankielisesti sekoaa, asunto räjähtää ja koira potentiaalisesti vahingoittuu itse, arki muuttuu väkisinkin. Suomessa ei useinkaan ole mahdollista jäädä töistä ja opinnoista paitsi, vaikka joillain aloilla etätyö onkin mahdollista. Arjesta tulee eroahdisteisen koiran kanssa helposti kuormittavaa; minne koira menee kesähelteellä kauppareissun ajaksi, kuka on koiran kanssa työpäivän ajan ja milloin tilanne on se että koira osaisi olla rennosti yksin edes vartin?

Näitä asioita oli vähän vaikea käsittää pelkästään lukemalla ja kuulemalla. Omat koirani kun jäävät yksin ihan mielellään ja ongelmitta, eivätkä kovinkaan tarkkaan seuraa missä huoneessa itse olen. On siis ollut silmiäavaava kokemus saada tutustua Kidaan paremmin. Vaikka se ei meillä joudukaan olemaan lainkaan yksin, niin ihan jo sen aktiivinen pyrkiminen ulos mukaan - jonne se pääsisi joka tapauksessa - on aivan eri luokkaa ja eri mielentilan sävyttämää kuin omilla koirillani.

Positiivisena puolena Kida on muuten ihan tosi kiva, huumorintajuinen australialainen. Rotutuntemukseni on heikohkoa, mutta kaiketi aika tyypillinen hulivi aussi. Yksinoloasioista positiivista on se, että Kida tykkää matkustaa autossa ja viihtyy siellä yksinkin. Se kykenee myös nukkumaan meillä eri huoneessa yön, kuin missä me ihmiset. Avattakoon näitä kuitenkin hiukan lisää.

Ensimmästä viikkoa meillä ollessaan Kida oli tietysti aika levoton koska uusi paikka. Se oli myös hyvin tarkka liikkeistäni ja ensimmäiset yöt se nukkui kapean portaikon ylimmällä rapulla, suoraan oven takana. Ei se tainnut kovin hyvin nukkua, mutta rauhoittui kuitenkin yöksi. Meillä koirat eivät nuku makuuhuoneessa a) isännän allergian vuoksi ja b) jotta lapset eivät yöllä vahingossa kompastuisi koiriin. Neljän yön jälkeen Kida lopulta vain saattoi minut yläkertaan ja palasi sitten itse alas. Nykyisellään se ei enää iltamyöhällä korvaansa lotkauta kun poistun yläkertaan, vaan jää rauhassa olkkariin omien koiriemme kanssa. Ei ihan itsestäänselvyys tämäkään, mutta helpottaa kokonaisuutta.

Nyt syksyllä olemme voineet liikkua lasten koirattomille menoille varsin normaalisti, sillä koiran voi jättää autoon. Olen arkiviikot pääasiassa yksin, joten minne menenkään, sinne tulevat lapset ja nyt myös Kida. Välillä Kidalla on ollut Savu seuranaan autossa, sillä ajattelin siitä olevan apua. Vaan on Kida jäänyt autoon mielellään yksinkin ja yleensä se nukkuu kun palaamme autolle. Koirattomia menoja ovat esimerkiksi lasten kerhot ja kaupassa käyminen.

Kesäaika eroahdisteisen koiran kanssa olikin sitovampaa ja ehkä jostain vinkkelistä hankalampaakin.  Helteen ja paahteen vuoksi Kidaa ei voinut jättää autoon odottelemaan, joten kaikki menemiset oli järjestettävä sen mukaan, että koira olisi mukana. Koska minulla on alle kouluikäiset lapset, joita ei voi jättää ilman aikuista, menee yksi lapsen tapaan holhottava koira ihan näppärästi mukana. Paitsi jos pitäisi käydä ruokakaupassa. Tai jos halusimme uimarannalle. Tai jäätelölle. Tai jonnekin mihin koirat eivät lähtökohtaisesti ole tervetulleita.

Kidan hoitoviikoilla prioirisoimme asiat niin, että ruokaostokset tilattiin noudettaviksi, jäätelöt ostettiin mukaan, ihmiset jotka eivät halunneet koiraa kotiinsa tulivat meille kylään ja lasten kanssa mentiin sitten vähän syrjäisemmälle rannalle jonne koiratkin voitiin ottaa mukaan. Pääsipä Kida aika moneen kyläpaikkaankin mukaan ja monesta muusta koirasta poiketen se on hurmannut meillä sekä isännän että kyläpaikoissa siskoni.

Eroahdistuksen logiikka ja koiran mielenliikkeet ovat kiinnostavia ja välillä arvaamattomia. Kida ei pysy portin takana ulkona tai sisällä. Jos menen itse portin eri puolelle, Kidalle on ihan sama onko portin korkeus 60 cm vai 110 cm. Se tulee yli samantien. Vastaavasti jos portin (tai vaikka oven) jättää auki, Kida saattaa jopa nukkua eri huoneessa jossa itse olen. Kuten nyt: kirjoitan tekstiä loppuun ruokailuhuoneen pöydän ääressä ja Kida nukkuu portti auki keittiössä.

Eroahdistuneen koiran kanssa omistaja jää helposti yksin. Tai tämä on näkemykseni sivusta seuranneena. Kaikkea turhaa kommenttia saa kuulla ihan liikaa ja parhaiten tietävät aina he joiden koiralla ei ole eroahdistusta ollutkaan. Jos Kidan eroahdistus poistuisi simsalabim rutiineilla ja toisen koiran seuralla, pitäisi sen meillä jäädä jo vallan mielellään yksin. Mutta eroahdistus ei valitettavasti toimi niin. Minun näkökulmastani eroahdistukseen tarvitaan ammattilaisen apua etenkin, jos koiralle väistämättä tulee yksinoloja. Tämän hetkinen ratkaisu on meillä ollessa välttää yksinolot niin kauan kuin on tarpeen ja mahdollista.

Ei ole eettistä jättää koiraa haukkumaan työpäivän ajaksi edes maalla. Ja tarkoitan haukkumista nyt esimerkkinä, eroahdistus voi oireilla toki muutenkin ja haukkuminen voi johtua muustaki kuin eroahdistuksesta. Upotin alle Jenny Jalosen Instagram julkaisun aiheesta. Lyhyesti: Eroahdistus on koiralle haitallista eikä niin voimakkaan stressin aiheuttaminen tietentahtoen ole eettisesti perustelua.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Jenny Jalonen (@jenny.jalonen) jakama julkaisu

Joku varmasti jo ajattelee että Kidasta on meille valtavasti riesaa ja että postauksen pointti on valittaminen. Ei pidä paikkaansa. 😁 Jos voin olla ystävilleni avuksi, niin olen avuksi mielelläni. Kotiäitiys ja yrittäjyys mahdollistavat arjen järjestelyn miten kulloinkin on tarve, joten yksi hoitokoira menee tässä oikein luontevasti. Lapset ovat kiintyneet Kidaan ja Kida lapsiin ja hoitokoirasta on koko perheelle valtavasti iloa. Pikkuväen toimesta Kidaa odotetaan tänne innolla ja siitä luovutaan joka hoitoreissun päätteeksi haikein mielin. Onnekkaasti myös luottolapsenvahtini ovat jo varsin tottuneet siihen että lasten mukana tulee yksi koirakin.

© Mira Kaipainen

 

Haluan tehdä eroahdistusongelman näkyväksi ja jakaa aiheesta tietoa sen verran kuin minulla on. Koiranomistajuus ei aina ole sitä mitä alunperin olisi toivonut ja jotkin haasteet voivat kuormittaa arkea kohtuuttomasti. Ajatelkaa, jos koira olisi työ-/opiskelupäivät hoitolassa? Se ei ole ihan ilmaista lystiä ja toisaalta koirahoitoloiden ihmisseuramahdollisuus vaihtelee. Ei välttämättä ole myöskään helppo pyytää apua eivätkä avuliaatkaan kaverit ehkä aina heti ymmärrä sitoutumista tämäntyyppiseen koiraan. Että kun on koira joka ei pysty olemaan yksin, voi pitää luksuksena sitä että koira saattaa odottaa kuitenkin vessan oven toisella puolella.

Eroahdistus laittaa omistajan puntaroimaan asioita monelta kantilta ja päätymään niihin ratkaisuihin jotka ovat mahdollisia ja vähiten haitallisia. Ei ole kahdehdittava tilanne. Hyvällä tukiverkostolla järjestyy tietysti suunnilleen mikä vain, mutta kukaan ei varmasti tällaista koiralleen toivo saati halua arkeensa lisästressiä. Meiltä Kidan kotiin on matkaa noin 40 km. Sen kun ajaa pari kertaa päivässä edestakaisin, tekee toistasataa kilometriä. Eli vaikka hoitolan voi välttää, niin ei tämäkään ihan ilmaiseksi tule. Jatkamme kuitenkin Kidan hoitopaikkana niin kauan kuin on tarve.

Ystävälle on ehdottomasti nostettava hattua. En ihan äkkiä keksi montaa ihmistä, joka tekisi näin monipuolisesti kaikkensa koiran hyvinvoinnin eteen, kuin mitä Kidan eteen on tehty. Toivon hartaasti että tilanne joskus helpottaa. 💜

Jos tätä lukee joku, joka epäilee koirallaan eroahdistusta tai jos koirallasi on jo eroahdistus niin hae ammattiapua. Eroahdistus ei ole normaalia tai koiralle hyväksi. Suomen Eläinkouluttajien sivulta löyty Kouluttajalista, josta voit etsiä oman asuinalueesi ammattilaisia.

Tsemppiä ja jaksamista jokaiselle eroahdistuskoiran omistajalle! Ette ole yksin 💜

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Kida | Arkea aussien kanssa (@sunshineaussie) jakama julkaisu

Savun ja Loimun my day -video

Savun päivä - my day video 9/2021 

Kuvasin tämän viikon tiistaina päivämme videolle. Koirien my day video hieman myöhästyi Loimun juoksujen vuoksi. Alkuperäinen ajatus oli kuvata syyskuussa (kuten viime vuonnakin), mutta video toteutui nyt lokakuussa. Tämä vaikutti videoon sen verran että koirien aamu-ulkoilulla oli säkkipimeää.

Paljon on vuodessa tapahtunut ja muuttunut, mihin havahduin vasta editoinnin ja vanhan videon fiilistelyn myötä. Arki on silti edelleen sellaista kuin haluan ja jossa me kaikki viihdymme. Päätin kuitenkin listata ranskalaisin viivoin jotakin eroavaisuuksia vuoden takaiseen. Samana on pysynyt asuinpaikka ja valintani kasvattaa lapseni itse kotona.

Eroavaisuuksia vuoden takaiseen

- yläkerran remontti valmistui, joten makuuhuoneemme ovat siellä eikä Savu enää nuku sängyssä

- Savun "mökki" rappujen alta muuttui säilystytilaksi, mutta muutoin alakertaan vapautuneen tilan johdosta koirilla on reilusti makuupaikkoja valittavikseen

- lapset ovat vuoden vanhempia kuin, eikä meillä siten ole enää rattaita. Emme myöskään käy enää juuri koskaan kylällä puistossa, vaan ulkoilemme pihasta käsin lähi metsässä.

- meillä on nykyään ihastuttava Loimu osana arkeamme 💛 

Tavallisena tiistaina kipaisimme metsälenkille koko porukalla. Isännän tultua kotiin kävin vielä Savun kanssa kahdestaan kävelyllä viemässä roskia ja hakemassa postin (sekä keräsin tölkin). Tästä ollaan pidetty Savun kanssa kiinni, että kävästään ihan rauhallisilla kävelyillä keskenämme ilman junioriosastoa.

Iloa videon katseluun 😊

Koiraharrastus ja lapset

Olen jonkin aikaa pohtinut omaa koiraharrastustani tässä pikkulapsiaikana ja yritin koostaa ajatuksenjuoksustani jotakin lukukelpoista. Keskityn tässä tekstissä nimenomaan harrastusnäkökulmaan, eli niihin koiraharrastuslajeihin (rallytoko, toko) joita tavoitteellisesti koirieni kanssa teen - vesipelastuksen harrastaminen vaatisi resursseja erilailla, sillä itse en voisi ottaa lapsia sinne mukaan. Tekstiä kirjoittaessa lapseni ovat iältään hieman yli 4v Papu  ja 2v Pipa. Arki on siis jo hyvin erilaista kuin vauvavuonna, mutta kokemusta koira-lapsiarjen yhdistämisesti on tämä neljä vuotta.

Koirathan sinällään ovat minulle elämäntapa: minun on vaikea kuvitella elämää ilman koiria, mutta harrastuksissa kisaaminen ei ole mikään välttämättömyys. Voin harrastaa koirani kanssa yhtä aktiivisesti myös ilman koetavotteita, kuten olen vaikkapa aiemmin tehnyt.

Olen pitänyt koirista niin kauan kuin muistan ja koko aikuisikäni minulla on ollut koiria. Pidin siis  itsestäänselvänä (vaikka toki mikään ei ole itsestäänselvää), että koiraharrastus jatkuu perheenlisäyksen jälkeenkin luontevana osana arkea. Ja onnekkaasti näin on käynytkin. Vauvavuosina olen ollut tiiviisti vauvan kanssa, eli treenit ja kokeissa käynnit on toteutettu vauva mukana. Esikoisen vauvavuonna ei tosin kisattu Savun kanssa vielä lainkaan. Kertaalleen kokeilin josko kuopus olisi vauvana viihtynyt hoidossa kokeen ajan mutta se oli huono idea se. Ihmiset ovat erilaisia, niin myös vauvat, ihan omat lapseni keskenäänkin. Pipan kanssa harrastaminen on sujunut helpommin ottamalla hänet mukaan, sillä hyvillä mielin kotoa poistuminen ilman lasta oli etenkin vauvavuonna käytännössä mahdotonta. Voisikin sanoa, että koiralähtöisyyden lisäksi harrastan koirieni kanssa myös lapsilähtöisesti.

Kuluneena vuonna olen pystynyt irtoamaan iltakursseille, kokeisiin ja koulutuspäiviin myös yksin ja näitä olen tajunnut kaivanneenikin. Olen toki alitajuisesti varautunut siihen että jos kotoa soitetaan, niin ei auta kuin lähteä takaisin. Toistaiseksi lapseni kuitenkin odottavat innoissaan että "äiti menee koirahommiin", koska se tarkoittaa heille kaikkea mukavaa tekemistä tärkeiden läheistensä kanssa.  Lähtökohtaisesti itselleni on helpompaa jos voin ottaa kimppatreeneihin lapset mukaan, vaikka toisaalta nautin myös siitä että pääsen treeneihin yksin. Kuitenkin ilman lapsia lähteminen tarkoittaa jonkinlaisia lapsenvahtijärjestelyjä ja toisinaan lapsenvahti tarkoittaa jonkinlaista kotiintuloaikaa treeneistä.

Miten ympäristö suhtautuu lapsiin? 

Paljon kysytty mutta vähän puhuttu aihe. Tämä vaihtelee ja kaikenlaista kokemusta on osunut itsellekin. Uskon, että suhtautumiseen voi vaikuttaa itse melko paljon. Koirien treenit on suunnattu koirille ja ihmiset ovat tokokentällä koiriensa kanssa ja koiriensa takia (toivottavasti koiran takia eikä menestyksen takia). On siis sovittava ja kysyttävä etukäteen, voiko lapsia ottaa mukaan ja jos he mukaan tulevat, niin kuka heitä valvoo sen aikaa kun keskityn omaan koiraani. Pitkäaikaisten kavereiden kanssa ei mitään tarvitse enää erityisemmin sopia vaan kokonaisuus menee jo tosi lunkisti. Joihinkin treeneihin olen jättänyt suosiolla menemättä jos kalenteri onkin kääntynyt niin että lapset on otettava mukaan, mutta viime vuonna rallytokon pikkujoulut sujuivat varsin kivasti lasten ollessa mukana (ainakaan kukaan ei myöntänyt mitään muuta 😂).

Itseäni ei ihan kauheasti kiinnosta mitä mieltä muut ihmiset lapsistani ovat, mutta treeneissä huolehdin kyllä siitä, ettei kenenkään koiran tarvitse pelätä lapsia. Jos siis sattuu niin, että tiedän jonkun koiran jo valmiiksi pelkäävän lapsia, en tokikaan änkeä samalle kentälle oman pikkuväen kanssa. Ja vaikka koirat eivät lähtökohtaisesti lapsia pelkäisikään, voi kohti juokseva lapsi tai muuten koiran silmään arvaamattomasti käyttäytyvä pieni ihminen jännittää koiraa. Omalla treenivuorollani ei ole niin just mitä lapset kentällä tekevät, mutta tietenkään muiden treenivuoroja ei ole tarkotus pilata liian vaikealla häiriöllä.

Ennen omia lapsia en hirveästi ilahtuntut lapsista treeneissä, joten sinällään ymmärrän jos joku yllättäen suhtautuu kielteisesti. Toki silloin koirani oli vähän hankala lasten suhteen ja paikalla olevat minulle lapset pienoinen yllätys. Suosittelen lämpimästi kysymään, voiko lapset ottaa treeneihin mukaan - kysyminen on hyvä alku pitää treenit kaikille turvallisina ja kivoina. 

Lapset hallilla ja kentällä, sekä muiden koirien kanssa

Treeniseuraa enemmän lasten mukaan ottamiseen vaikuttaa se, missä treenataan. Kenttä ei voi sijaita aivan vesistön tai autotien vieressä ja jos menemme halliin, sen on oltava varattu ainoastaan meidän käyttöömme. Mitä enemmän riskejä ympäristössä on lasten kannalta, sen stressaavampi treenireissu on minulle vahtimisen suhteen.

Hiukan nuorempina lapseni viihtyivät ikätasonsa mukaisesti leikkimatolla, rattaissa katselemassa tai selässäni kantorepussa. Oi niitä aikoja... Nykyisellään he juoksevat hallia ympäri, levittävät kaikki lelut ympäriinsä ja ovat paikallaan vain sen aikaa kun syövät eväitä kehän laidalla - eväsretki kehän laidalla onkin ollut osalle koirista vähän ihmetys. Vaikka treenin loppupuolella aikani kuluu jälkien siivoamiseen, on suurin osa treenireissuista ollut paljoltin naurua. 

Vieraisiin koiriin lapseni suhtautuvat nykyisellään aika välinpitämättömästi. Saattavat he juosta kohti tai muutoin olla koiran silmään jännittäviä, mutta hyvin harvoin he tarkoituksenmukaisesti lähestyvät vieraita koiria. Jos lähtestyvät, niin yleensä sitä ennakoi Pipan kysymys siitä saako koiralle antaa ruokaa. Tässä vaiheessa vältetään itkupotkuraivarit sillä että jostain olisi hyvä löytyä koira jolle saa antaa ruokaa.

Lapsiin tottumattoman koiran kanssa vahdin tarkemmin ja ohjeistan kyllä lapsiani ja he noudattavat ohjeita sitten sen verran kuin sattuu huvittamaan. Taaperot ja leikki-ikäiset harvoin ovat mitään robotteja ja kaikenlaiset ohjeet näyttäytyvät helposti aika tylsinä. Yleensä kaikki sujuu kuitenkin hyvin, mutta muutaman kerran olen lähtenyt treeneistä vähän ennakkoon pois. Ei sitä nyt koko porukan tarvitse pienen ihmisen parkumista kuunnella ja harvoinpa siitä itsekään enää huvittaa lähteä treenejä jatkamaan.

Aikataulutukselliset haasteet

Jos ajateltaisiin, että treenaisin koiriani vain ilman lapsia, niin emme etenisi missään. Käytännössä treenien määrä tippuisi aivan minimiin, kerran kuukaudessa tokon omatoimiryhmä ja rallytokon ratatreenit. Lähestulkoon kaikissa muissa treeneissä lapset ovat mukana ja toki kotona he ovat aina paikalla kun treenaan. Ei siis kannata tehdä kaikeasta turhaan vaikeaa, vaan treenata suosiolla myös silloin, kun lapset ovat paikalla. Sillä mennään mitä on ja turha on vatvoa sillä mitä ei ole (tähänkin asti on päästy ilman lottovoittoa).

Olen kuvannut vuosi sitten videon Savun päivästä, jossa näkyy konkreettisesti arkinen treenituokiokin otsikolla Savun päivä videolla 9/2021

Pikkulapsiaikana voi harrastaa koiriensa kanssa, jos haluaa ja resurssit sen jossain määrin mahdollistavat. Tavoitteita voi asettaa, kuten itsekin teen. Kannattaa vaan suhtautua niihin hiukan rennommalla aikataululla niin ei tule niin paha mieli vuoden tuloksia läpi käydessä 😅 Paineita ei kannata ottaa, mutta mielestäni asenne lasten suhteen "sitten ei voi tehdä enää mitään" on turhan negatiivinen. Vähän sama asia kuin ajattelisi työstä, opiskelusta tai parisuhteesta että "sitten en voi tehdä enää mitään muuta". Ei tietysti voikaan tehdä mitään, jos asennoituu niin kielteisesti.

Paljon on kysytty myös sitä, miten ehdin liikuttaa koirat lapsiarjessa. Vaihdellen, mutta olen tänä ja viime vuonna koonnut miltei kokonaisilta viikoilta aikabudjetit koirien tekemisistä. Toistaiseksi kuten aiemminkin, tilanne on se, että joudun keskittymään liikuntaa enemmän koirieni palautumisen järjestämiseen. Aikabudjettipostauksiin näillä otsikoilla Savun viikko päiväkohtaisilla kaavioilla 2/2021 ja Viiden päivän aikabudjetti 3/2022

Asiasta voi tietysti olla montaa mieltä, mutta mielestäni resurssit omatoimiseen harrastamiseen ovat tällä hetkellä parhaimmillaan. Toki ilman lapsia pääsen liikkumaan rajallisesti, mutta heidän kanssaan voin treenata koiriani mielin määrin. Tämän johdosta tarve toiselle koiralle olikin ilmeinen, sillä toissavuonna Savu ylirasittui ja minä turhauduin kun en voinut kouluttaa koiraa niin paljon kuin halusin.

Koska olen toistaiseksi lasteni kanssa kotona (muut kotiäidit kyllä tietää että tämä on kaikkea muuta kuin olemista 😂), pystyn huolehtimaan ainakin pienestä treenituokiosta päivittäin. Toki aina en jaksa/pysty kouluttamaan koiriani niin usein, järjestelmällisesti tai pitkäkestoisesti kuin haluaisin, mutta siitä huolimatta koen tämän ajanjakson olleen paras verrattuna siihen millaista aiemmin on ollut.

Treeniaikani kotona on sidottu pitkälti Pikku Kakkosen julkaisuajankohtaan ja treeni saattaa silti keskeytyä koska vain, olen kehittynyt suunnittelutaidoissani radikaalisti aiempaan verrattuna. Jos vaikkapa päiväuniaikana mielii ehtiä koirallensa jotakin opettamaan, on suunnitelman syytä olla valmis siitä vaiheessa kun pikkuväki nukahtaa. 

Missä olen kehittynyt

- Suunnitteleminen; mitä teemme, miten, miksi, mitä tällä tavoittelemme

- Suunnitelmissa pysyminen

- Pettymyksen sieto

- Järjestelmällisyys

- Joustavuus

- Mielukuvitus

- Monipuolisemmat treeniympäristöt (leikkipaikat, uimarannat, kaikki mihin kehtaa ottaa koirat ja lapset mukaan, jatkuva yleishärdelli lentävine leluineen ja ruokineen koska lapset)

Miltä koiraharrastus näyttää lapsilleni? 

En ole aivan varma, mutta toivon tästä osasta elämääni jäävän heille hyviä muistoja. Ja varmasti on jäänytkin, sillä nyt kesällä he ovat itse kyselleen milloin menemme Canisportille. He ovat myös kotiseuran hiekkakentästä aina yhtä innoissaan. Ja kaikista muista hiekkakentistä myös. Kaikki hiekka- ja nurmikentät ovat heille "koirakenttiä" riippumatta kentän virallisuudesta.

He lähtevät mielellään mukaan aina jos pääsevät. Sekä itselle että koiralle pikkuväen aiheuttama sirkus on vain mainio häiriö ja toki molemmat lapset osaavat jo auttaa siivoamaan kartioita ym. kentältä pois. Silloin tällöin motivoituessaan he osaavat auttaa myös häiriökäskyissä tai vaikka houkutuksessa olemiosessa. Konflitkeja lasten kanssa tulee lähinnä jos he aikovat kadota näkyvistä tai tahtovat syöttää kaiken ruuan samantien koirille. Treenien teema lasten näkökulmasta on ensin ympäriinsä touhuamista, pieniä aputehtäviä ja vähän eväitä, sama uudestaan. Treenit päättyvät kiukutteluun ja itkuun koska on tyhmää lähteä kotiin. Toistaiseksi havaintojeni pohjalta ei ole ollut merkitystä ollaanko oltu paikalla puolituntia vai yli kaksi tuntia.

Miten lapsiin mun mielestä kannattaisi suhtautua?

Mahdollisuutena! Ihan kuten kaikki muukin, mikä voi tuoda treeneihin haastetta niin lasten luomat ärsykkeet monipuolisuudessaan ovat treeneissä valtava mahdollisuus. On tietysti ensiarvoisen tärkeää huolehtia sekä lasten että koirien turvallisuudesta ja turvallisuudentunteesta. En siis tarkoita sitä, että lapsia kuollakseen pelkäävä koira hyötyisi kentällä juoksevasta pikkuväestä lainkaan. Ei ole myöskään tarkoituksenmukaista tehdä treeneistä toistuvasti liian vaikeita. 

Jos lapsiin suhtaudutaan treeniporukoissa kovin kielteisesti, ei treeniporukassa ole äitinä välttämättä kovin kiva käydä ilman lapsiakaan. Koska lapsiin voi törmätä arjessa tai vaikka koepaikalla, ei lasten läsnäollessa koiran taitojen harjoittelu ole ollenkaan turha juttu.

Ja jos lapset ovat tervetulleita jokusiin omatoimitreeneihin niin boom - varmasti harrastajiakin löytyy yhtäkkiä lisää kun treenaamista varten ei tarvitse säätää sitä lapsenvahtia. Sulkemalla lapset kaikkien mahdollisten treenien ulkopuolelle, saatamme vahingossa sulkea ulkopuolelle myös perheelliset koiraharrastajat. Eikö olisi kiva, että se lapsiperheenkin harrastuskoira pääsisi vähän kentälle revittelemään ja tekemään sitä mitä osaa?

Tarkennus tähän väliin: tarkoitan lasten mukaan ottamista pääasiassa itsenäisiin omatoimitreeneihin. Maksetut kurssit, valmennukset ja koulutuspäivät ovat asia erikseen ja siellä kaiketi toivotaan pikkuväen olevan yhtä kuin näkymätön.

Toisaalta tämän ajan lapset ovat tulevaisuuden koiraharrastajia. Sen lisäksi että he oppivat aikuisilta esimerkkiä koirien hyvään kohteluun, he tuntevat myös ovatko he tervetulleita koiraharrastukseen mukaan. Ikä on niitä harvoja asioita mille ihminen ei voi mitään. Siispä jos nuoremmalla ikäpolvella on intoa koirien pariin, niin miksi emme kannustaisi jo taaperoa kehittämään taitojaan koirien kanssa? 

© Essi Vuorenmaa - rallytokon pikkujoulut

Mielestäni koiraharrastus on yksi parhaista harrastuksista lapsiarjen kylkeen ja lapsille esiteltäväksi. Lasten ei tarvitse seurata pelkästään sivusta vaan he voivat myös ikätasonsa ja halunsa mukaan osallistua koiraharrastukseen varsin varhaisessa vaiheessa. Koirien ruokinta toimii aina 😅

En tiedä ovatko lapseni pitkällä tähtäimellä aidosti kiinnostuneita koirista. Tai olisivatko he nykyisenkään vertaa kiinnostuneita koirista, jos en itse olisi? Itse innostuin koirista kyllä jo pikkulapsena, vaikka silloiset koirat olivat ulkokoiria eikä kukaan lähipiirissä suhtautunut niihin kovinkaan kiinnostuneesti. Nähtäväksi jää, onko lasten kiinnostuminen koirista vain matkimista vai säilyykö into koiria kohtaan läpi vuosien. Olisihan se aika mahtavaa, jos voisi jakaa lastensa kanssa yhteisen harrastuksen.

Jos on mitä vain kysyttävää tai tästä tekstistä jäi jokin askarruttamaan, niin nakkaa kommentilla ja sähköpostilla koiriamaalta [a] gmail.com Vastaan mielelläni 😊

Kaupallinen yhteistyö: Hevonkuuseen

Kaupallinen yhteistyö: Hevonkuuseen.fi

Ylöjärven Karhella sijaitseva Hevonkuusi palasi talvilevoltaan retkeilijöiden käyttöön toukokuun alussa. Heti kun omaan kalenteriin tuli tilaa ja sää suosi, suuntasimme yhteistyön merkeissä Hevonkuuseen. Retkikokelaan Papu 4v ja Pipa 2v lähtevät retkelle kuin retkelle innoissaan mukaan, eikä Hevonkuusi ollut poikkeus. Retkikoirat Savu ja Loimu lähtivät heti tutkimaan ympäristöä uteliaina. Savu on käynyt Hevonkuusessa aiemminkin, mutta Loimulle tämä oli ensimmäinen kerta.

Hevonkuuseen koiravieraatkin ovat tervetulleita ja aidatussa metsässä nelijalkaisen ystävän saa laskea vapaaksi. Mikäli koira on erityisen karkaavaa sorttia, kannattaa sitä pitää tietysti silmällä. Koirien jätökset tulee kerätä pois, jotta metsässä retkeily on miellyttävää kaikille. Mikäli omat kakkapussit unohtuivat kotiin, löytyy niitä Hevonkuusen laavulta.

Hevonkuusen varustukseen kuuluu parin hehtaarin metsän lisäksi laavu tulisijalla, sekä huussi. Laavusta löytyvät myös makkaratikut, sekä tietysti polttopuut nuotiota varten. Nuotiota varten kannattaa varata vähintään 2h aikaa Hevonkuusessa. Myös paikallista metsäpalovaroitusta on syytä seurata, eikä tehdä nuotiota silloin kun maasto on kuivaa. Hevonkuusessa riittää tunnelmaa ilman nuotiotakin!

Hevonkuusen laavussa on myös mahdollista yöpyä. Yöpyminen varataan Hevonkuusen kotisivuilta ja rauhaisaa yötä varten laavuun tuodaan hyttysverkot. Voit myös pienestä lisämaksusta vuokrata laavulle taljat istuinaluksiksi (ei koirille) tunnelmaa tuomaan.

Hevonkuusen maastossa on korkeuseroja, juurakkoa ja kivikkoa. Mikäli on pikkuväen vauhtia uskominen, korkeuseroista huolimatta maasto on kohtuullisen helppoa. Nyt kuivemmalla ilmalla metsässä ei ollut juuri missään märkääkään. Puroja tai lampia retkeilymetsässä ei ole, mikä on tietysti pikkuväen vahtimisen kannalta enemmän kuin kiva ominaisuus. Oma juomavesi niin koirille kuin itselle tulee kantaa mukanaan, kuten muutkin eväät.

Hevonkuusi sopii erinomaisesti niin yksin retkeilyyn, lasten kaverisynttäreihin (tai mihin vaan synttäreihin) tai vaikka kohteeksi koirapentueen tapaamiseen. Hevonkuusessa viihtyvät kaikki ja tilaa riittää. Pikkuväki ja Loimu tutkivat maastoa jälleen niin huolellisesti, ettemme ehtineet joka kohtaa tutkiakaan, kun aika loppui kesken 😂

Nyt kun retkisesonki on taas lumien sulettua alkanut, voinet lisätä Hevonkuusen tämän kesän seikkailulistallesi 😉 Hyvät eväät ja paras seura mukaan, niin onnistunut retki Hevonkuusessa on taattu.

Juuri tänään Hevonkuusi juhlistaa 1-vuotis synttäreitään ja vain tänään myydään kampanjahintaisia sarjakortteja. Käy ostamassa omasi!

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Hevonkuuseen.fi (@hevonkuuseen.fi) jakama julkaisu

Hevonkuusen ajantasaisen hinnaston löydät täältä ja ajanvarausjärjestelmän täältä.

Lue myös

Ensimmäistä kertaa Hevonkuusessa 6/2021

Retkipaikka: Mikä on yksityinen retkeilymetsä?

Pentu- ja lapsiarjen yhdistäminen

Toista koiraa hankkiessa minua varoiteltiin ja tsempattiin etenkin pennun sovittamisesta tämänhetkiseen pikkulapsiarkeeni. Nyt miltei kuukauden yhteiselon jälkeen täytyy todeta, ettei tämä paremmin ois voinut mennä - no Loimun ripulitaudin olisin mielelläni skipannut mutta muuten 😅 Lapset ovat juuri sen verran pieniä tai isoja, miten päin sen haluaa ottaa, että koiranpentu sopi porukan jatkoksi paremmin kuin hyvin. 

Ehkä osin sujuvuuden kokemukseen vaikutti se, ettei Loimu ole ensimmäinen koirani. Tiesin jo etukäteen useimpien pentujen purevan kaikkia ja kaikkea, sekä vasta harjoittelevan sisäsiisteyttä. Vilkkaan pennun riehumisista ja metkuista huolimatta koen tämän pissakakkarumban ja jatkuvan lattioiden pesemisen kaikista kuormittavampana osuutena - kuten aiemminkin. Mutta kokemuksesta tiedän, ettei tämäkään onneksi kovin kauaa kestä. 

Ennalta en tiennyt, pitäisikö pentua suojata lapsilta vai lapsia pennulta. Tämä on varmasti ihan yksilökohtaista, mutta meidän tapauksessa lapset tarvitsevat turvaa pennun hampailta enemmän kuin Loimu heiltä 😆 Loimu on peloton ja määrätietoinen pieni piraija, joka tappaisi lasten pehmolelut tuosta vain ja mielellään murisee myös lasten punteissa. Pienin porttijärjestelyin täällä on onneksi jokaisella tilaa ja turvallista kasvaa.

Jokunen väliaikainen erikoisjärjestely väsättiin ennen pennun tuloa. Lastenhuoneen oviaukoille asetettiin portit ja makuuhuoneeseen pentuaitaus. Keittiöstä siistittiin pentuturvallisin huone ja desinfiointisuihke on käden ulottuvilla. Portit ovat ihan kaikkien turvallisuuden ja viihtyvyyden takaamiseksi. Lasten lelut eivät ole Loimua varten (lisäksi ne ovat nieltyinä vaarallisia), eikä lastenhuoneen räsymattoja ole talvella kovin kätevä alkaa pesemään. Siispä Loimu ei ole lastenhuoneessa pienintäkään hetkeä valvomatta.

Pentuaitaus on meillä vain yökäytössä, sillä Loimu kiipesi sieltä pois jo alle yhdeksän viikkoisena. Haluan että yöt ovat niin rauhallisia kuin mahdollista, enkä välitä että lapset ja pentu törmäilevät toisiinsa öisin saati mahdollisista eritetahroista siellä täällä. Siispä on kaikkien kannalta kätevintä, että yön nukkuma-alue on hiukan kompaktimpi kaikki muuttuja huomioiden. Aitauksesta ei siis löydy ihan hillitöntä määrää erilaisia virikkeitä, koska Loimu ei siellä muuta aikaa vietä. Iltaisin se hakeutuu pentuaitaukseen itse nukkumaan, sillä siellä saa oleskella rauhassa.

Vaikka meille osunut pentu on mielellään mukana kaikessa, on Loimullekin taattava nukkumarauha. On päiviä jolloin pentu ei kiinnosta lapsia lainkaan ja päiviä kun he eivät malttaisi jättää Loimua rauhaan. Hiukan samanlaista sykliä noudattaa Loimu itse; on päiviä kun se on lasten kanssa rauhallinen ja päiviä, kun se ei voi olla riehumatta lasten kanssa. 

Se että pentu murisee ja puree vähän kaikkea luvatontakin, on aika normaalia. Pyrin välttämään tilanteita, joissa Loimu käyttäytyy ei toivotusti, jotta esimerkiksi lasten puntissa roikkuminen ei vahvistu. Ja silloin kun Loimu on lasten kanssa rauhallisesti, sitä palkitaan siitä. Leluilla leikkiminen lasten ja Loimun kesken sujuu aikuisen valvonnan alla tosi kivasti. Lapset tykkäävät leikittää Loimua ja Loimu haluaisi leikkiä aina. On mielekkäämpä seurata vastavuoroista lelulla leikkimistä sen sijaan, että pikkupentu laittaisi lapset itkemään tai että lapset härnäisivät pentua.

Kuinka aika riittää kaikelle? Yllättävän hyvin. Ihminen on siitä jännä tyyppi että aikaa löytyy kaikelle tärkeälle vaikka kiven alta. Yksi merkittävin ero aiempiin pentuaikoihin on se, etten ehdi kuvata ja videoida yhtä aktiivisesti saati että ehtisin kirjoittaa blogiini monta kertaa viikossa - se ei myöskään ole minulle enää niin tärkeää kuin aiemmin. 

Jokainen voi pohtia omalla kohdallaan, sopiiko elämään mukaan koira ja jos, niin millainen? En ole mikään sanomaan juuta tai jaata sen suhteen, sopiiko koira jonkun toisen lapsiarkeen vai ei. Tärkeää on ottaa asioista etukäteen selvää, jolloin mahdolliset arjessa ilmenevät haasteetkin on helpompi kohdata.

Arki voisi tuntua kurjemmalta ja kaoottisemmalta jos en pitäisi koirista tai olisi selvittänyt yhtään mitä koiraa olen hankkimassa. Meille tuli kuitenkin juuri sellainen pentu jota olin toivonut ja joka ei vähästä hätkähdä vaan osallistuu kaikkeen. En malta odottaa, että Loimu kasvaa ja oppii uusia taitoja, jolloin esim. kahden koiran samalla kertaa treenaaminen helpottuu. Varmasti myös yhteiselo lasten ja pennun kanssa sujuvoituu, kun kaikki hieman kasvavat.

Loimu istuu meidän arkeen erinomaisesti 💛

Savun päivä - my day video

 

Joskus tein myday tyyppisiä videoita koiristani useinkin, mutta nyt takana on usean vuoden tauko. Pieni inspiraatio ja mielenkiinto kuvata Savun päivää, on kuitenkin kytenyt mielessäni jo jonkin aikaa. Ja kun sain idealleni kannatusta, rohkaistuin tarttumaan vanhaan kameraani ja työstämään videon kasaan Omppukoneella joka vie minua kuin pässiä narussa. Emme siis tämän läppärin kanssa tule kovin hyvin toimeen, mutta uuden opettelu ja aivohiki ovat aina paikallaan.

Kuvaaminen ajoittui tavanomaiselle arkipäivälle, jolloin meillä ei ollut erityistä ohjelmaa. Aamutoimien jälkeen lähdimme kävellen leikkipuistoon samalla kun veimme lasia ja metallia keräykseen. Lapset viihtyivät puistossa noin tunnin ja siinä ohella treenailin Savun kanssa tokon palasia. Matkaa aamulenkille kertyi noin 6km.

Lenkin ja lounaan jälkeen Savu oli noin tunnin yksin (erittäin todennäköisesti nukkunut) kun kävin lasten kanssa kaupassa. Savu nukkui palaamiseni jälkeen miltei kolme tuntia, hieman kauemmin kuin lapset päiväuniaan. Kunnollisen levon jälkeen Savu oli taas kiinnostunut lasten leikeistä ja touhuista, kerjäten näiltä rapsutuksia.

Päivällisen ja samalla päivän neljännen astiasarjan putsaamisen jälkeen Savu pääsi kanssamme kotipihaan. Ennätimme ulkoilla toista tuntia ennen kuin isäntä kotiutui töistä. Savu tietysti juoksee riemuhaukulla vastaan. Tämän jälkeen lähdin Savun kanssa vielä kahdestaan iltalenkille ja nautimme auringonpaisteesta noin tunnin.

Videolla ei näy kummemmin Savun ruokailuja, mutta aamulla puiden haun yhteydessä haen ulkorakennuksen pakastimesta sille mm. lohiöljyä. Ennen aamupalaamme Savu syö siis lisät ja usein vähän raejuustoa tai kananmunan. Huomattavan osan ruuasta Savu saa lenkillä ja treenatessa. Kotipihassa ollessa sille jäi etsittäviksi nameiksi ihan muutama nappula. Tämä huomiona siis siltä varalta, että näyttää siltä kuin Savu ei saisi lainkaan ruokaa 😊

Kiva oli videota tehdä ja mielenkiintoista havainnoida Savun päivää oikein huolellisesti. Aamupaijaamisten jälkeen sen ei ole kovin kiinnostunut lasten tekemisistä ja miltei heti lenkin jälkeen se hakeutui nukkumaan. Hyvien unien jälkeen se kuitenkin kiehnäsi lapsissa niin, että pikkuväkeä alkoi oikein ärsyttää legoleikkien sotkeminen 😅

Perhekoiran tukitaidot osa 1

Aluksi

Tämä osuus on etenkin uusille lukijoille, väärinkäsitysten välttämiseksi. Olen koirien kouluttamisesta kiinnostunut harrastaja, mutta en alan ammattilainen. Perheellistymiseni myötä kiinnostuin enemmän koiran arkitaitojen kouluttamisesta ja etenkin koiran ja lasten sujuvasta vuorovaikutuksesta.  Olen aiemmin kirjoittanut koiran valmistelusta vauvan tuloon (Koira ja vauva - valmistaudu etukäteen 9/2018), sekä konfliktitilanteiden ennakoimisesta (Koira ja lapset - konfliktitilanteet 2/2019).  

Tämä teksti käsittelee perhekoiran tukitaitoja; pikkulapsen kovakouraisten otteiden suhteen. Korostan, että olen sillä linjalla että koiria ei saa repiä vaan niitä tulee kohdella kunnioittavasti. Pidän myös itsestäänselvyytenä sitä, että koirille on taattava nukkuma- ja ruokailurauha. Yhteisessä arjessa on kuitenkin todennäköisempää että lapsi joskus kiskoo tai kompastuu koiraan, kuin että niin ei ikinä tapahtuisi. Siksi koen tärkeäksi kirjoittaa tästä. Lapsiperhekoiran tukitaidoista, eli siitä miten koira kokisi vähän epämiellyttävätkin tilanteet kuitenkin turvallisina. 

Mikä on koiralle epämiellyttävää?

On tietysti yksilöllistä, miten kenenkin koira reagoi minkäkin ikäisen lapsen touhuihin. Toiset koirat ovat kärsivällisempiä kuin toiset, mutta mielestäni kärsivällistäkin koiraa on syytä kunnioittaa. 

Vaikka koiraa ei saakaan repiä, useimpien pikkulasten otteet koiran rapsutuksessa ovat verrattavissa enemmän repimiseen kuin silittelyyn. Pikkulapsen hyvääkin tarkoittavat otteet ovat usein varsin kömpelöitä ja voivat paitsi säikyttää, myös oikeasti satuttaa koiraa. Lapsi voi ottaa turkista tiukasti kiinni, rutistaa koiraa tai tarttua vaikka korvasta. Makaava koira voi näyttäytyä liikkumaan harjoittelevalle lapselle mielenkiitoisena kiipeilytelineenä. Lapsi voi myös vahingossa kompastua koiraan tai kaatua koiran päälle.

Useimmat koirat eivät pidä myöskään halailusta tai pussailusta. On syytä perehtyä koiran elekieleen ja etenkin rauhoittaviin signaaleihin (Turid Rugaas Rauhoittavat signaalit). Koiran ensimmäinen vaihtoehto ei ole purra, jos tilanne on epämiellyttävä, vaan koira saattaa ensitöikseen vain kääntää päätä poispäin. Näitä viestejä on syytä havainnoida ja antaa koiralle tilaa. Lasten vastuulle koiranlukua ei voi jättää, vaan aikuisen on oltava tilanteen tasalla.

Ihan aina ei ehdi ja pysty vahtimaan siten kuten pitäisi tai tilanne vaatisi. Lapset ja koirat ovat nopeita ja monet tilanteet vain tulevat ja menevät. Siispä jatkuvan kieltämisen ja kontrollin sijaan, voit opettaa koirallesi "lasten rutistelun" olevan kiva juttu. Älä ymmärrä tätä väärin, lasten ei tule saada vääntää koiraa solmuun, eikä koiran tarvitse sellaista sietää. Voit kuitenkin tukea koiraa lasten kanssa olemisen suhteen.

Tukitaitojen harjoittelu

Kuten käsittelytoimista, myös lasten kosketuksesta voi opettaa koiralle mielekkään asian. Harjoittele koiran omaehtoisuuden kautta karvoista rutistamista tai korvasta tarttumista. Älä satuta koiraa, vaan opeta pienestä epämukavuudesta kiva juttu. Huomio harjoituksessa koiran eleet; aloita harjoitus koiran aloitteesta, keskeytä jos koira vaikuttaa epävarmalta ja vahvista myös sitä, että koira saa lähteä harjoituksesta pois.

Videolla olevat harjoitukset olivat Savulle jo tuttuja, en tokikaan aloittanut ihan noilla otteilla. Meillä on käytössä starttinappulana Savun paikalle saapuminen ja leukakosketus. Tällöin Savu itse aloittaa harjoituksen, antamalla luvan koskemiselle. Olen myös pitänyt harjoitukset hyvin lyhyinä ja palkannut reilusti.

Kylkipainelussa Savu hieman ahdistui, minkä voi huomata etenkin sen korvista ja silmistä, sekä lipaisusta. Haluan olla kuitenkin rehellinen, sillä oikea elämä ei ole pelkkää nousukiitoa voittoihin - enkä siten leikannut tuota pätkää videolta pois. 

Muista palkita koira myös silloin, kun se haluaa lähteä pois. On koiran kannalta parempi valinta poistua lasten luota, kuin ajautua konfliktiin.

Tavoitteeni

Yksinkertainen tavoitteeni oli Savun turvallisuudentunteen lisääminen. En oleta, että koirani automaattisesti pitäisi lasten otteista, eikä sen tarvitse tykätä kömpelöistä silityksistä. Halusin vain, että Savu kokisi olonsa turvalliseksi, vaikka lapset rapsuttaisivatkin vähän rajusti. Tämä tarkoittaa sitä, että Savun mielipiteellä on merkitystä: se saa olla halutessaan rauhassa ja se saa lähteä pois lasten luota. Sitä ei jahdata, eikä sen ole mikään pakko olla lasten vellattavana.

Savu on pitkäturkkinen, joka sai minut mietteliääksi lasten kiinnostuessa koiraan tarttumisesta. Esikoisemme alkaessa liikkumaan, aloin opettaa koirallemme näitä lapsen otteita; turkin rutistelua, kyljestä painelua ja pientä poskivilloista vetämistä. Savu sai itse päättää koska harjoitus alkaa ja milloin se päättyy, samoin kuin teemme käsittelytoimienkin kanssa. 

Käsittelytoimista malli olikin Savulle tuttu ja kun se sai itse vaikuttaa harjoituksiin, etenimme todella nopeasti. Lopulta Savu alkoi itse hakeutua tuolloin 8kk esikoisemme luo. Eikä pelkästään luo, vaan Savu makasi vauvan edessä jotta tämä kiipeäisi koiran yli. Tai tarttuisi vähän korvasta kiinni. Savu alkoi tavoitella tilanteita, jotka olin tehnyt sille tutuiksi ja kannattaviksi. 

Taaksepäin katsoen tämä taito on ollut meillä tarpeellinen: aina välillä on se hetki että en ole huomannut ajoissa ja tapaan lapseni roikkumassa koiramme turkissa. Tällöin koiran asenne lasta ja lapsekkaita otteita kohtaan saavat aivan uuden merkityksen. 

Kysy, jos jokin jäi askarruttamaan. Ja palaute on tietysti tervetullutta.

Näin koirasta on hyötyä lapsiarjessa - 5 vinkkiä

Tässä viiden vinkin lista asioista, jotka olen kokenut lapsiarjessamme hyviksi selviytymiskeinoiksi. Alku (josta on melkein vuosi) kahden lapsen kanssa oli aika haastavaa ja kuvittelin asioiden sujuvan helpommin niin, että Savu oli hoidossa muutaman viikon. Voi mikä vikatikki, arki alkoi rullaamaan sujuvasti vasta, kun Savu palasi kotiin. Koska Savun avulla pystyy välttämään monet konfliktit taaperon kanssa, on minulla vähän kuin aina ässä hihassa.

Koirasta on todellakin hyötyä lapsiarjessa, vaikka äkkiä voisi toisin kuvitella. 

1. Siirtymät sujuviksi

Etenkään Papu ei ole juuri koskaan siirtymässä sinne, minne minä haluaisin - paitsi tietysti ulos. Sen sijaan että vänkäisin, aloittaisin riidan ja lopulta kantaisin itkupotkuraivarit saaneen pikkulapsen määränpäähän, pääsen samaan lopputulokseen helpomminkin. "Savukin menee sisälle/ulos/autoon/lenkille jne" toimii 9/10 kerrasta. Jäljelle jääneet kiperät 1/10 kerrat selätetään lisäpanoksella "kun nyt mennään sisälle, saat antaa Savulle ruokaa" ja johan poika menee sisälle juoksujalkaa, riisuu ja kipittää koiranruokakaapille. 

2. Saapasta toisen eteen

Silloin tällöin on päiviä, kun Papu ei halua kävellä, ainakaan sinne minne pitäisi. Sen sijaan että muistuttaisin koko ajan että rattaat ovat Pipa-vauvan tai että "kyllä sinun pitää jaksaa kävellä", olen kannustanut Papua etenemään Savun avulla. "Kun kävellään tuonne saat heittää lelun/antaa namin/taluttaa vähän matkaa" toimii lähes aina. Jos nyt ei aina ihan täysin, niin huomattavasti helpottaa kiukkua. Tietysti väsynyt lapsi on väsynyt lapsi ja pääsee rattaisiin, mutta pienen kannustuksen johdosta Papu on innostunut kävelemään itse pitkiäkin matkoja. Koska ne koiratkin kävelee ihan itse. 

3. Ruokalautanen tyhjäksi, ainakin melkein

Esikoisemme on ollut välillä aika valikoiva ruokailija ja söisi parhaiten ulkona ruokatermoksesta, mieluiten nuudeleita. Ihan joka kelissä minua ei arjen keskellä nappaa nököttää kannon nokassa vahtimassa lapseni ruokailua. Siispä kannustimena toimii jälleen Savu, jonka ruokkiminen on ollut Papun suosikkipuuhaa siitä asti, kun motoriikkansa alkoi riittää koiran ruokkimiseen. "Kun syöt lautasen tyhjäksi, saat antaa sen Savulle nuoltavaksi". Ja jos lautanen ei meinaa tulla tyhjäksi, annetaan lisäohjeet "syö vielä vähän, ihan noin paljon ei voi antaa Savulle" ja siten ruokaa uppoaa vielä pari haarukallista. Ruokapöydän vieressä maltillisesti istunut Savu hyötyy odotuksestaan käytännössä aina. 

4. Käytä koiraa syynä sille, miksi jotain ei saa tehdä 

"Älä tee sitä, älä tee tätä, ei saa huutaa" ja monta muuta niin tuttua suomalaista ohjetta milloin kenellekin. Meillä käskyni kaikuvat kuuroille korville, eikä mielenkiintoni riitä huutamiseen tai raivoamiseen. Olenkin havainnollistanut asioita koiran kautta. Koska koira on taaperon hyvä ystävä ja ystävistä tulee pitää huolta, ovat ohjeet tämän kaltaisia "et voi huutaa sillä se sattuu Savua korviin", "jos riehut, et voi olla koiran kanssa", "koira ei tykkää, että juokset sitä kohti" tai "et voi heittää tavaroita sisällä, sillä ne voivat osua Savuun". Ohjeet toimivat paremmin koirasta peilaten, vastaavasti ohjeena "älä tee noin, äiti ei tykkää" on vähän sama kuin saappaalle puhuisi. Tietysti toisina päivinä puhe ei mitenkään tavoita lapsen korvia ja on kaikkien kannalta turvallisempaa huolehtia koiran vapaasta pääsystä eri huoneeseen.

5. Yleisestä harmituksesta selviäminen

Kotona harmituksesta ja kiukusta selvitään melko usein "haluatko koirannameja taskuun" tai "heitätkö Savulle palloa". Useimmiten kaikki taskut ovat täynnä koirannameja ja jokin koiranlelukin on tärkeä muistaa ottaa hiekkalaatikolle mukaan.

Bonus

Jos kaupassa kaikki alkaakin sujua aivan ei toivotusti, tilanteen pelastaa koiranruokahylly. "Saat valita Savulle namin" ja sitten onkin jo kiire kassalle maksamaan se herkkutikku, jotta sen pääsee antamaan koiralle.

Varmasti jokainen joutuu keksimään arkeensa (jos viettää sitä pikkulasten kanssa) vähän vippaskonsteja lisäämään sujuvuutta. Meillä nämä keinot ovat useimmiten käytössä. Halusin tuoda esille näkökulman, että lapsen kannustimena voi olla jotain muutakin, kuin uusi tavara tai makeinen. Lapsen ohjeistaminen koiraa apuna käyttäen helpottaa paitsi yhteiseloamme, parantaa myös koiran ja lapsen suhdetta mielekkäällä tekemisellä.

Mikä on teidän "ei niin perinteinen" selviytymiskeino arjessa?

Mikä koirarotu meille? - pohdintaa

Millainen on hyvä kasvattaja? 10/2019

Julkaistakoon tämä pohdiskelupostaus ennen tuoreimpia arkikuulumisia. Tätä olen koostanut suunnilleen vuoden ja viimein päivitin ajantasalle. 

Olen jokusen aikaa tutkiskellut eri koirarotuja siitä näkökulmasta, mikä ehkä voisi sopia meille. Kaiken selvitystyöni jälkeen olen nyt jumissa, vähän kuin umpikujassa. Päädyin kursimaan kasaan ns. avoimen hakemuksen tapaisen postauksen, josko jollakin olisi heittää näkökulmaa ja kokemuksia mahdollisesti sopivista roduista. Pelkällä juttujen lukemisella en tämän hetken tietotaitoa pidemmälle enää pääse, vaan haluaisin päästä keskustelemaan eri rotujen harrastajien kanssa, sekä tietysti tapaamaan itse koiria. Yllätyin, miten vähän olenkaan livenä tavannut eri rotuisia koiria!

Sopivan rodun etsimisen suhteen olen melkoisen ajoissa, mutta niin pitääkin, sillä hyvää joutuu odottamaan. Ennen kuin on ajankohtaista ottaa pentu, pitää lasten hiukan kasvaa. Yksi vauva kerrallaan riittää ja tyttäremme on tätä kirjoittaessani noin 3kk ikäinen. Itseäni haastaen haluan Savulle koetuloksiakin ennen, kuin alan havitella seuraavaa pentua. Käytännön syistä meidän on hoidettava ennen seuraavaa koiraa myös muutto sopivampaan asuntoon. Aikahaarukka pennun etsimiseen on siis likipitäen vähintään kaksi vuotta, ellei enemmän.

Postauksesta tuli vähän rönsyilevä, kun yritin kirjoittaa aiheesta kaiken.

Aiemmat koirat

Olen tähän mennessä omistanut pelkkiä sekarotuisia, mikä tekee osaltaan sellaisen tunteen, kuin hankkisin koiraa nyt ensi kertaa. Seuraavan koiran kun tulisi olla puhdasrotuinen. Kriteerini niin kasvattajan kuin koiran ominaisuuksien suhteen ovat selkiytyneet siinä määrin, etten usko löytäväni sopivaa komboa enää sekarotuisista. Ellei Savun kasvattaja sitten joskus jatka projektiaan.

Ensimmäinen oma koirani oli nöffimix. Tuikun kanssa harrastin kotona vähän kaikenlaista vepestä vetojuttuihin, mutta rallytokossa uskaltauduimme myös kilpailemaan. Varsinaiseksi harrastuskoirakseni tuli myöhemmin bortsumix Vilkku. Vilkun kanssa harrastin tokoa ja frisbeetä, sekä lyhyen aikaa myös vetoa.

Nykyinen koiramme Savu on porokoiramix. Savun kanssa olemme treenanneet tavoitteellisesti etenkin tokoa, mutta kisajännitykseni vuoksi olemme kilpailleet vain rallytokossa. Aioin harrastaa Savun kanssa myös koirafrisbeetä, mutta kun tietämykseni aiheesta lisääntyi, keskeytin harrastuksen mm. korkean loukkaantumisriskin vuoksi.

Lukuisten harrastuskokeilujen jälkeen suosikeiksi ovat vakiintuneet toko ja rallytoko. Varsinaisen koiraharrastusten ulkopuolella olen innokas retkeilijä ja luonnossa liikkuja, tietysti koirat mukana.

Millainen koti me olisimme?

Perheemme koostuu minusta, aviomiehestä, taaperosta ja vauvasta. Tällä hetkellä meillä on koiramme lisäksi myös kaksi jättikania. Toistaiseksi olen lasten kanssa kotona ja tätä on tarkoitus jatkaa niin kauan kuin taloustilanne sallii. Koirissa erityinen kiinnostuksen kohteeni on niiden käyttäytymisen ymmärtäminen, sekä kouluttaminen ja yhteistyöhön panostaminen.

Arkemme on aika tapahtumarikasta ja ulkoilemme paljon. Liikumme arkena vaihtelevissa maastoissa ja lenkkeilemme ajan kanssa. Metsissä tulee vietettyä paljon aikaa ja vuosittain myös useampi yö. Retket tapahtuvat toisinaan aika haasteellisissakin maastoissa. Koen olevani kohtalaisen aktiivinen liikkuja, lenkkini koiran kanssa ovat usein 5-10km tai jos koira on irti, niin 1,5-3h - pääasiassa metsässä. Pidän myös pyöräilystä koiran kanssa, joskaan nyt vauvan kanssa en pyöräile.

Mikäli koiran muutaman vuoden sisään hankimme, tulee se koko elinkaarensa asumaan lapsiperheessä. Lapsiperhe ei kuitenkaan aina tule olemaan vauva ja taapero, kaiketi onneksi. Kun lapset kasvavat, myös arjen sisältö muuttuu. Taaperoista kasvaa koululaisia, sitten opiskelijoita ja nuoria aikuisia. Aikaa vapautuu omiin juttuihini, eli juurikin koiriin, ihan erilailla.

Mitä koiriin ja lapsiin tulee, olen parhaani mukaan panostanut sujuvaan yhteiseloon. Pidän koiran turvallisuuden tunnetta tärkeänä, jotta ongelmilta lasten kanssa vältytään. Meillä on ja tulee olemaan koiralle aina paikka, jossa saa levätä ilman, että tarvitsee varoa lapsia. Pikkulapset ovat koiran kanssa valvotusti ja koiran kohtelussa ohjeistaa aikuinen. Pelkän kieltämisen sijaan olen järjestänyt taaperollemme ja Savulle kivaa yhteistä tekemistä; kaksi vuotias osaa jo aika tarkasti piilottaa koiralle nameja ja ilahtuu suuresti kun Savu niitä etsii. Taaperollemme koiran ruokinta on niin tärkeä asia, että sitä voi käyttää lapselle palkintona. Olen aiemmin kirjoitellut koirista ja lapsista useammankin postauksen, mutta Koira ja lapsi konfliktitilanteet 2/2019 on luetuin. Mitä lapsiin ja koiriin noin yleisesti tulee, koiran ei tarvitse kestää ja sietää ihan mitä tahansa kohtelua.

Mitä toivon koiralta?

Ensisijaisesti koiran tulisi olla keskikokoinen ja normaalirakenteinen. Ei niin pieni, että haukka veisi pihasta, mutta ei myöskään niin valtava, että kuljetukseen tarvitsisi pakettiauton. Painon suhteen kokoluokka voisi olla jotakin 20kg paikkeilla, mieluummin vähän pienempi. Kompaktin kokoinen koira on käytännöllinen julkisilla liikkuessa, kuin myös retkillä. Keskikokoisen koiran jaksaa vielä kantaa, mikäli se loukkaantuu.

On erityisen tärkeää, että koira rakenteellisesti kykenee liikkumaan haastavassakin maastossa, sekä ravaamaan pyörän vierellä. Retkeilyharrastuksen suhteen turkin tulisi olla maastossa kohtalaisen helppo ja säänkestävä ainakin sulanmaan vuodenaikoina. Pakkaskelillä vaatettaminen ei ole ongelma, kuten ei myöskään harjaaminen tai tassukarvojen saksilla siistiminen.

Olen itse melko sosiaalinen ja tapaan mielelläni uusia ihmisiä. Uusilla ihmisillä on usein koiria, joten koiran tulisi pitää lajitovereitaan ennemmin ilahduttavina, kuin uhkaavina tyyppeinä. Koirapuistossa emme käy ja pääasiassa tapaamme tuttuja koiria. Koiran kannalta olisi kiva, jos se ilahtuisi myös ihmisistä. En henkilökohtaisesti ole hössökoirien suurin ihailija, mutta koiraa ajatellen on huomattavasti helpompaa, jos se pitäisi vieraista kuin että haluaisi ajaa ne pois.

En usko  (tai ainakaan uskalla luvata) että alan toisen koiran kanssa harrastamaan aktiivisesti, ainakaan niin kauan kuin Savu on harrastusikäinen ja -kuntoinen. Mahdollisista harrastuksista huolimatta koira on meillä aina ensisijaisesti perheenjäsen. Motiivini on ottaa toinen koira seuraksi niin Savulle kuin meillekin. Vaikka en tällä erää lupaile mitään näyttävää harrastusuraa, on tarkoituksenani tehdä koiralle kuitenkin varalta pohjat harrastuksille (perusteellinen tukitaitojen opettelu helpottaa myös arkea). Ja jos jotain harrastaisimme vilkkaan arkemme ohella, olisi laji todennäköisesti rallytoko. Toisaalta rodunomaisetkin harrastukset kiinnostavat, riippuen mihin rotuun lopulta päädymme.

Harrastus joka ei minua houkuttele, ovat näyttelyt. Mikäli mahdollinen valioituminen jäisi näyttelytuloksesta kiinni, niin siinä tapauksessa olen valmis kiertämään kehässä. Noin muutoin näyttelyt eivät ole minun juttuni ja sen suhteen niin kutsutut puhtaasti näyttelylinjaiset koirat koirat sulkisin pois. 

Taustaselvitykseni tähän mennessä

Olen päässyt rotumietinnöissä siihen asti että karkeasti ainakin FCI 1, 3, 4, 5, 6 ryhmät on melko tiukasti poissuljettu. Rotuja pohtiessa kyse on todennäköisyyksistä, enkä voi liiaksi antaa painoarvoa hienoille poikkeusyksilöille. Yleisesti esim. noutajat ovat kiinnostavia, mutta erittäin todennäköisesti liian isoja. Pidän myös lapinporokoirista, mutta rodun parista on vaikea löytää hiljaista yksilöä jne. En myöskään pidä hyperaktiivista ja ehkä herkästi stressaantuvaa tai voimakkaasti vahtivaa koiraa kovin potentiaalisena koirana arkeemme ja elinympäristöömme. Minulla ei ole tarjota tällä hetkellä paimentyyppiselle koiralle mitään ja tiedän että niille on tarjolla moninverroin parempia koteja, kuin mitä meillä nyt. Siispä, vaikka monista paimenkoirista pidänkin, skippaan ne ainakin tällä erää kokonaan.

Seuraavaan koiraan ehdoton toive on maltillisempi äänenkäyttö, kuin Savulla. Haukkuherkkys on tietysti koulutuskysymys, mutta kun on myös hiljaisempia rotuja, niin kyllä kiitos. Koira saa kyllä ilmoittaa tulijoista, mutta aivan kaikista havainnoista ei tarvitsisi haukkua. Yksi omaa ääntään rakastava koira kerrallaan riittää. Haukkuherkkyys karsii monia muuten kiinnostavia koiria, kuten useimmat pystykorvat.

Olen kallistunut pohtimaan ryhmän 8 koiria ja sieltä kiinnostaa mm. cockerspanieli. Käytännössä tämä ja monet muutkin rodut ovat minulle vieraita, enkä ole vielä ollut yhteydessä kasvattajiin, yhdistyksiin, harrastajiin jne. sillä en tiedä mistä aloittaa. Siiispä kirjoitin ajatukseni ylös, jos jollain olisi aiheeseen näkökulmaa. Tai että joku ilmoittaa, jos olen täydellisen hakoteillä rotupohdinnoissani. Ehkä saisin mahdollisen keskustelun myötä myös jonkin ahaa elämyksen ja pääsisin pelkän pohdiskelun sijaan tapaamaan koiria.

Toivottavasti vuoden päästä minulla olisi tiedossa meille sopivin rotu, jonka parista voin alkaa metsästämään hyvää kasvattajaa ja sopivaa pentuetta :)

Mikäli postaus herätti kiinnostuksesi, mutta et tahdo kommentoida tähän, minuun saa yhteyden myös sähköpostilla koiriamaalta [at] gmail.com