Pentukesän tunnelmia

Meni sitten puoli vuotta huis vain edellisestä tekstistä. Tietokone hajosi, jonka jälkeen kovalevy hajosi ja sitten odoteltiin toista viikkoa että pääsin jatkamaan töitä. Työt ja opinnot olivatkin sitten pahasti rästissä, sillä hajonneet laitteet ovat valokuvauksessa yhtä olennaisia kuin se kamera. Elokuun loppupuolella olin viimein aikataulussa töiden suhteen ja opiskelujen ensimmäiset näytöt menivät läpi. Siinä vaiheessa Loimun pennut olivat jo uusissa kodeissaan, joten niistä reaaliaikainen raportointi jäi laihaksi ja koko blogi nuupahti toviksi. Vaan parempi myöhään kun ei koskaan mitään, joten tänään, tänään mättönä pentukuvia kesältä.

Pentukesä oli taatusti vuoden kivoin muisto, tunteikas kokemus sitten koko koirahistoriani. Nelikko asui meillä luovutusikään asti, jonka jälkeen matkasivat kasvattajalle luovutettaviksi. En muista pesseeni lattioita koskaan niin ahkerasti kuin pikkupentujen kanssa 😄

Koiranpennut olivat kuitenkin hurjan luonteva tapahtuma kesässämme. Lapset osallistuivat ja auttoivat pentujen kanssa paljon. Etenkin kuopuksesta oli musertava kokemus luopua pennuista. Onneksi kaikki uudet kodit laittavat kuulumisia, niin ollaan voitu edelleen fiilistellä pentujen kasvua.

Loimu oli hyvä emo. Jos se oli spontaani villieläin synnyttäjänä, niin sitä se oli myös mammakoirana. Saatiin kokemus oppikirjan mukaisesta koiran lisäännyttämisestä. Oon tästä kyllä aivan super onnellinen ja tosi kiitollinen. Tiedän, että moni asia olisi voinut mennä huonomminkin. Oli kuitenkin aivan ihanaa (totta kai myös työlästä mutta minua ei toimettomuus viehätä) saada kokea pentueen kasvattaminen, kasvun seuraamista, oppimisen riemua ja hoivaamista. Miten lämpimiä muistoja koko perheelle 💞

Tämän kappaleen jälkeen skrollattavaksi valtava mättö pentukuvia. Oli itselle kova isku, että nämä oikeasti odottivat editointiaikaansa monta kuukautta. Mutta hyvää voi joutua odottaan, näillä on valtava tunnearvo itselle. Kuvien myötä ihanaa Uutta Vuotta 2025 just sulle!