Uusi, tämän syksyn my day video koirista. Omia havaintoja sitten aiempiin videoihin on etenkin lasten kasvaminen! He eivät keskeytä treenejä ja ulkoillessa he haluavat kävellä itse. Moni asia on helpompaa kuin ennen, mutta samalla tosi haikeaa. Siitä kuitenkin yhden päivän klipit koirien arjesta lapsiperheessä.
Ja niin tuli se hetki että koitti koepäivä. Vaikka ajattelin ettei tänä vuonna kisata ollenkaan. Vaihdoin hiukan koetaktiikkaani ja ilmoitin Savun mukaan kaikessa hiljaisuudessa. En ole kokenut paineita että oon kertonut kokeisiin menosta ennakkoon, mutta arvelen sen kuitenkin vaikuttavan alitajuiseen jännitykseen.
Koetta edeltävä yö vietettiin Hevonkuusen retkeilymetsässä (kun siihen osui se täysikuukin ja vuorokaudessa ehtii olla sekä retkeilijä että tokoilija). Savun treenit jäivät silmätulehdussaikun ja omien terveysmurheiden vuoksi vähän vähäiselle, mutta on meillä nyt suunnilleen tokon alokasliikkeet hanskassa.
Ainoa koetavoite oli se, että mulla pysyisi jännityksestä huolimatta jokseenkin hyvä mieli. Eikä sitä syöksylaskua mielen synkkyyksiin joista ei sitten pääsisi taas kuukausiin ylös. Itse tokokokeissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta voimakas jännitys meni aiemmin vähän epäterveisiin mittoihin muun kuormituksen vuoksi. Mutta mitäpä vielä, pysyi hyvä mieli! Jännitti normaalisti, mutta oli silti varma olo että kyllä me tästä selvitään. Jos ei selvitä niin voidaan possutella miten lystätään koska tästähän me maksetaan. 😂
Hyvä fiilis oli läpi suorituksen, eikä kentällä mitää ihan yllätyksiä tapahtunut. Alla pisteet ja video. Tämä oli nyt meidän toinen ykköstulos ja kaikkien haasteiden jälkeen tuli kyllä tosi hyvä mieli.
Tuomarina Ilkka Sten
Pisteet 170p
Paikalla makaaminen ryhmässä 1min10
Ei mainittavaa. Melkein tuli huono olo kun hengittelin ihan epänormaalin syvään.
Seuraaminen 9
Tuntui tosi kivalta ja loppua kohden vaan paremmalta! Vähän törmättiin taas täyskäännöksessä.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7
Tuplakäsky ja hauhau. Savu alkoi just nuuhkia ilmaa ja ensimmäinen käskytys meni ohi. Sitten kehoitin vähän painokkaammalla äänen sävyllä ja sain haukut. Mutta jäi makaamaan.
Luoksetulo 9
Vino perusasento ja varmaan käsikin liikahti.
Noutoesineen pitäminen 10
Voi liikutus. 💙
Kauko-ohjaus 5
Makasi ja istui. Istui silloin vasta kun olisi jo pitänyt maata takaisin. Hajut vei mennessään.
Estehyppy 8
Kuka sitä nyt mitään ohjaajan käskyjä oottaisi kun liikkuri käski jo? Savu siis ennakoi liikkeen kokonaisuudessaan.
Kokonaisvaikutus 8
Ääntä riitti, volyymi pienemmälle niin hyvä tulee.
Jäi hyvä mieli ja itsensä voittanut olo! Me uskallettiin, pää kesti ja mitään kaaosta ei tapahtunut. Lisää treeniä ja eteenpäin!