Loimun tokovalkku ja mitä opimme

© Netta Elomaa

Tästä postauksesta venähtikin rönsyilevä jutturipuli täynnä aasinsiltoja ja monen värisiä lankoja. On siellä seassa punainenkin lanka. Lukuiloa!

Aloitimme Loimun kanssa marraskuussa tokovalkun pienryhmässä, Canisportilla tietysti. Meitä koulutti Riitta Kivimäki ja voin lämpimästi suositella. Valmennus tuli päätökseen nyt helmikuussa ja ero meissä koirakkona valkun ensikertaan verrattuna on iso. Päätin kirjoittaa valmennuksesta muistiinpanoja ja havaintoja, mikä auttoi meitä ja mitä juuri Loimun kanssa harjoittelimme. Jos valmennuksen aikana Loimu ehti esitellä kaikki ominaisuutensa, minäkin ehdin tuntea kaikki tunteet häpeästä tyytyväisyyteen. Tokovalmennus oli hyvin yksilöllinen ja niinpä Loimun kanssa ajauduimme valmennuksessa harjoittelemaan pääasiassa niitä asioita jotka tekevät Loimusta joskus valmiin tekemään treeniympäristöissä myös tokoliikkeitä.

Ensimmäiset pari kurssikertaa Loimu oli hullu. Se on ehkä kuvaavin sana mitä keksin. Pelkkä halliin tuleminen kiihdytti Loimua paljon ja muut koirat saivat sen ihan sekaisin. Loimu vaikutti uteliaalta ja kuitenkin jännittyneeltä ja sen fiilikset vain pursusivat koirasta pihalle erilaisena sinkoiluna ja ääniaaltoina ilman, että sain siihen mitään kontaktia. Siinä se ohjaajan taito mitataankin kun ruoka tai leikki ei yhtäkkiä toimikaan vahvisteena 😅 

Loimu ei tarvinnut toisista koirista edes näköärsykettä, vaan mikä tahansa äänihavainto tai muu varmuus paikalla olevista muista koirista ja ihmisistä sai Loimun sekoamaan. Ensimmäiset kerrat olivat itselleni lähinnä selviytymistaistelua houkutellessa Loimu pitämään itsensä jotenkin kasassa; namiheittelypelejä ja lelun puremista. Ensimmäisillä kerroilla emme "tehneet mitään", mutta intensiivisen oleskelun jäljiltä olimme molemmat koiran kanssa aina ihan yhtä väsyneitä. Hetkellisesti jopa pohdin, myisinkö loppuvalkun jollekin osaavammalle jotta Loimu ei kiljumisellaan pilaa muiden iltaa. Toisaalta valmennuksesta maksaneena saahan siellä olla niin osaamattomana kuin haluaa, joten päätin sitten jatkaa ja toivoa parasta 😂

Valmennuksessa läpi käytävät asiat jäivät meidän osalta hyvin pitkälti kotona harjoiteltaviksi - näin tietysti muutenkin, mutta me vaan ei pystytty juurikaan kotona osaamiamme temppuja edes näyttämään 😂 Ensimmäisellä paikkisrivikokeilulla tipahdin visusti tilanteen tasalle ja maan pinnalle. Olisi rivakasti kehitettävä omaa osaamista kiihkeän koiran kanssa ja harjoiteltava Loimun kanssa erilaisia tukitaitoja sekä vireenhallintaa/impulsikontrollia miksi kukakin kutsuu koiran kiihtymisen säätelyä.

Tavan perusasentoharjoitusten lisäksi aloimme Loimun kanssa kuunnella kotona treenivideoita. Koska reagoi hallilla ääniin todella raivoisasti eikä todellakaan niissä tiloissa ollut kykynevä harjoittelemaan mitään, jäi harjoittelu kotioloihin. Jo kahdessa viikossa (valkku oli joka toinen viikko) Loimun reagointiherkkyydessä ympäristön ärsykkeisiin oli havaittavissa eroa. Ensimmäinen ääniharjoitus kotona oli Loimulle ihan liikaa ja se raivostui samaan tapaan, kuin hallilla.

Harjoittelussa olennaista oli, että volyymi oli hiljaisella ja video sisälsi vähän vähemmän koiran haukkumista (myös puheääni sai aikaan reagointia). Kun Loimu pystyi samalla syömään, arvioin volyymin olevan sopiva. Kuuntelimme videoita joka päivä ja pikkuhiljaa videoiden äänisisältö muuttui ja lisäsi ääntä normaaliin. Tällä hetkellä Loimu reagoi haukahtaen vain hyvin voimakkaaseen, usean koiran haukkumisääneen. Aivan pienet treeniympäristön äänet videolta eivät enää keskeytä Loimun puuhia edes korvan lotkautuksen vertaa, eli ero lähtötasoon on suuri.

Muutaman kerran omatoimitreenatessa kuuntelimme hallilla nimenomaan treenivideoita. Koska vaikka muita ei ollut missään, Loimu reagoi sermin takaa kuuluvaan ääneen. Koska sermin takana ei kuitenkaan ollut oikeasti muuta kuin kaiutin, pystyimme hallitusti harjoittelemaan ympäristön ignooraamista.

Toinen tai ehkä yksi tärkeimmistä opeistamme oli autolta hallin ovelle ja ovesta sisään siirtyminen. Kyllä, tämä oli Loimun (ja monen muun kiihkeän koiran kanssa) ihan oikeasti harjoiteltava asia joka ei tule sujuvaksi itsestään 😂 Pilkoin treenit omatoimisesti kolmeen osaan; erikseen autosta tulemista hallitusti, siirtymä hallin pihalla jotekin pää kasassa pysyen ja vireystilan tasaaminen hallin oviaukolla. Me harjoiteltiin näitä ovesta menemisiä jonkin verran myös kimppatreeneissä ja kiitos ystäville jotka niitä havainnoivat ja ottivat videolle 💛 Ja yhtenä tuulisena pakkaskeli iltana ei käynyt kyllä kouluttajankaan työtä kateeksi, kun me siellä ulkona Loimun kanssa pelattiin kontaktipelejä (sekoiltiin vähän myös) ja harjoiteltiin menemään kynnyksen yli muutenkin kuin rakettina.

Toivottomaltakin tuntuvan harjoittelun myötä siirtyminen halliin on selkiytynyt paitsi itselle, myös Loimulle. Se ei karkaa autosta, vaikka se ei olisikaan vaijerissa kiinni ja aloittaa heti kontaktipelit ottamalla kontaktia. Vähän Loimu saattaa kiihtymystään hallin pihassa haukkua, mutta se ei kuitenkaan mene ns. tiloihin. Todennäköisesti harjoittelun myötä haukkuminen jää pois tai ainakin yksittäisiksi haukahduksiksi tässä yhteydessä. Hallin ovella Loimu tarjoaa vielä viimeisen kontaktin ja sitten se pinkaisee nuuskumatolleen oven viereen. Nuuskumatolta Loimu pystyy samalla vähän tsekkaamaan ympäristöä ja syömään.

Joskus aiemmin kirjoitin siitä, että pohdin kouluttajan kanssa josko Loimun opettaisi pyytämään syliin pääsemistä liian vaikeissa tilanteissa. Tänä päivänä Loimu osaa pyytää syliin ja välillä pyytääkin. Se tykkää olla sylissä ja syliin nostamistakin on erikseen vahvistettu, jotta tosi paikan tullen se ei aiheuta uutta konfliktia. Silloin tällöin olen kantanut Loimun ovelta omalle taukomatolleen, jos esim. matkan varrella on liikaa ärsykkeitä Loimun taitotasoon nähden.

Kiihkeät ja helposti kiihtyvät koirat halutaan usein muuttaa rauhalliksi ja ei niin kiihtyviksi. Näin olen joskus ajatellut itsekin, mutta valmennuksen aikana ymmärsin ja opin että kiihkeän koiran tulee saada kiihtyä. Kenen tahansa on hyvin vaikea hillitä itseään ihan jatkuvasti, jos ei ole persoonallisuudeltaan aivan viilipytty. Käytännössä kiihtymisen mahdollistaminen tarkoittaa Loimulle simppeleitä tehtäviä joissa saa kiihtyä. Ja kun Loimu saa vähän kiihtyä, sen on huomattavasti helpompi myös omaehtoisesti rauhoittua. Jonkin verran vireensäätelyharjoituksia tein Loimun kanssa jo ihan pikkupentuna, mutta nyt ymmärrän harjoitusten merkityksen syvemmin.

Jos Loimu on kovin kiihtynyt, mitä se etenkin kotihallillamme on, treenit aloitetaan se huomioiden. Loimun täytyy saada riehua ja räjäytellä ennen kuin se voi keskittyä muuhun. Niinpä esim. kosketusalustalle meneminen ja siitä heti namin perään syöksyminen tai leluun tarttuminen  ovat olleet hyvä työkalu kiihtymisen purkamiseen. Vastaavasti taukomatolle makaamaan asettuminen ja muutaman kerran sieltä leluun hyökkääminen auttavat Loimua tasaantumaan ja keskittymään. Kun tehtävän suorittaminen alkaa olla hiukan maltillisempi ja palkkion perään syöksyminen ei näytä enää aggressiiviselta, Loimu on yleensä valmis keskittymään. 

Näihin kiihtymisasioihin myös nuuskumatto on ollut ihan superhyödyllinen työkalu. Aika pitkään asia oli tosi niin että suutarin lapsilla ei ollut kenkiä... Nuuskumattojen tekijän koiralla ei ollut omaa nuuskumattoa 😂 Nyt on jo pitkään ollut ja molemmilla koirilla nuuskumattoa voi hyödyntää monipuolisesti. Loimun kanssa sanoisin sen olleen välttämättömyys.

Jos olen sattunut juttelemaan Loimun treeniaiheista (vireensäätely, omaehtoisuus, lat-tekniika, kontaktipelit ym.), useimpien kommentti on että "ihme hifistelyä" tai vähintäänkin sen suuntaista ihmettelyä. Voi se tuntuakin hifistelyltä jos aiheista ensimmäistä kertaa kuulee.  Mutta ajattelen niin, että mitä enemmän vaadimme koiralta, sen enemmän tulee laittaa myös itsensä likoon. On turha odottaa koiralta kovin kummoisia suoriutumisia tai yhteistyötä, jos ei ole itsekään valmis panostamaan. Yksittäiset termit tai nimitykset voivat kuuloostaa oudoilta tai vaikuttaa aluksi kömpelöiltä toteuttaa, mutta esim. kontaktipeleistä hyötyvät ihan kaikki kotikoirista harrastustykkeihin. Ei niistä kenellekään mitään haittaa ole ja uuden opettelu on kehittävää niin ohjaajalle kuin koirallekin.

Vaikka Loimu on jo aika mones koirani, se on haastanut minut reaktionopeudellaan. Savu ei missään tilanteessa edes kykene kiihtymään sellaisille tasoille minne Loimu räjähtää hetkessä. Savu on kuitenkin ennen Loimua ehtinyt herättää kiinnostukseni koiran omaehtoisuuteen ja tunnetiloihin, joten Rakettiketun kanssa syvään päätyyn hyppääminen ei ole ollut ihan hirveän kamalaa. Välillä vähän, koska on epämiellyttävää myöntää ettei oma taito riitä 😆 Mutta ammattilaiset ovat juuri meitä kokemusasiantuntijoita varten! Ja nyt tokovalmennuksen jälkeen ymmärrän Loimua paljon paremmin, sekä minulla on huomattavasti enemmän työkaluja ja ideoita sen kanssa jatkamiseen.

Ja missä taitoni sitten loppuivat? Ihan niinkin simppelisti siihen että kun Loimu hallissa kilahti kaikesta eikä syönyt tai leikkinyt, en oikein tiennyt mitä tehdä. Arvoihini ei kuulu koiran hiljentäminen keinolla millä hyvänsä, joten en tehnyt mitään. Minua kiinnostavat syyt koiran käyttäytymisen taustalla ja valikoin myös kouluttajani sen mukaan; ratkaisemaan koulutushaasteita, ei hiljentämään koiria. Toki menin valmennukseen alunperin tokoilemaan, mutta Loimu ilmoitti meillä olevan vähän muuta harjoiteltavaa ensiksi 😂

Kaiken kompastelun, oivallusähkyn ja kotona harjoittelun jälkeen Loimu oli viimeisellä valmennuskerralla ihana. I H A N A, sana jolla aika harva kuvaa Loimun käyttäytymistä. Viimeisellä valkkukerralla me siirryimme autosta kontaktipelein ovelle. Loimu näki heti oviaukolta toisen koiran, mutta ei reagoinut siihen kuinkaan. Loimu haukahti vähän siirtyessämme omalle paikallemme, mutta se kulki mukanani ja ravisteli rennosti.

Kun aiemmin me olimme sermien takana piilossa ja toivoin ettei kukaan hengittäisi ääneen (jotta koirani ei räjähtäisi 😆), nyt olimme samassa avoimessa tilassa muiden kanssa. Loimu toki söi melkein koko ajan, mutta se söi - ei ollut marraskuussa oikein kuinkaan mahdollinen ajatus. Loimu oli kiinnostunut muista koirista lähinnä korvien lotkautuksen verran ja tästä pääsinkin useasti palkkaamaan. Ympäristön saa huomata, ilman että riehuu. Myös koirien katseleminen sujui Loimulta hyvin ja kun se muutaman kerran hyppäsi pystyyn haukkumaan, se rauhoittui yhtä nopeasti aloilleen tarjoamiini tekemisiin.

Sitten pääsemme videoon. Kiitos treenikaverille joka nämä videoi, kun oma kännykkä teki oharit. Videolla onkin kivasti havainnoitavaksi sellaista materiaalia, miten oma toiminta vaikuttaa koiran käyttäytymiseen. Koska koiran kouluttaminenhan lähtee oman toiminnan muokkaamisesta; kun haluamme jotakin muuttaa, on muututtava ensin itse.

Viimeisen kerran teemana oli kokeenomainen kehätreeni jokaisen taitotason mukaan. Tyylilleni uskollisesti esittelin sekoilua ja amatöörimokia. Menin siis ensimmäisellä vuorolla Loimun kanssa kehään Loimu kytkettynä ja ns. yhdessä kävellen. Emme ole tehneet niin ikinä, ja kuten huomata saattaa, ei Loimu tiennyt yhtään mitä me oltiin tekemässä 😂

Toisella yrityksellä asetelma oli sellainen kuin ollaan harjoiteltukin. Paitsi että jätin Loimulle hihnan. Emme treenaa oikeasti ikinä hihnassa. Onneksi kouluttaja käytti aivoja puolestani ja huomasi tämän ennen kuin itse tajusin. Tarvitsin kyllä hiukan patistelua Loimun vapaaksi päästämiseen. Loimu on kerran (viime kesänä ollessaan pentu) karannut irti ollessaan toisen koiran luo ja sen jälkeen en ole oikein uskaltanut sitä pitää irti muiden kanssa. Näin mielessäni kaikki kauhuskenaariot vaikka Loimu sellaisenaan ei ole ihan kauhean vaarallinen ja valkussa olevat koiratkaan tuskin olisivat kauhistuneet Rakettiketun moikkaamisesta. Turhaan panikoin, ei Loimulla ollut aikomustakaan karata koirien luo 😅

Kolmas sisääntulomme meni jo paremmin. Tosin jännityskäyräni nousi massiivisesti Loimun vapaana olemisesta ja Loimu ei ole minua vielä näin jännittyneenä tavannutkaan. Eikä Loimu sitten oikein luokse tykännytkään hakeutua, ehkä haisin sen nenään liian stressiltä 😂 Itse voisin tietysti jännittää vähän vähemmän, mutta saimme hyviä ideoita siihen miten Loimu kykenisi toimimaan lähelläni vaikka olisinkin vähän jännittynyt.

Neljännellä sisääntulolla heti kokeiltiinkin leikkiä palkkaamisena; revittely rentouttaa vähän itseäkin ja siitä Loimukin innostui. Treenin tavoite oli saada Loimu sitoutumaan, joten vinoista perusasennoista ja toistaitoisista palkan suunnista ei nyt tarvitse nillittää. Me osataan ne kyllä optimaalisemmissa ja vähemmän jännittävissä olosuhteissa 😁 Tavoitteeseen päästiin! Loimu sitoutui, toivon että katsoit videon siihen asti koska mielestäni se on kivaa katseltavaa! Iloinen Rakettikettu työssään. Minustakin tuntui hyvältä, huomattavasti paremmalta kuin aivan videon alussa.

Viimeisestä kerrasta ja ihan koko valkusta jäi ihan tosi hyvä mieli. En olekaan ihan paska ja toivoton (ajatella😂). Loimun potentiaali ja oppimiskyky on ihan huikeat. Sen itsesäätelyssä ja esim. perusasennon tarjoamisessa hallissa tapahtui valtava kehitys valmennuksen aikana. Siis ihan paljon suurempi harppaus, kuin mihin uskoin omienkaan taitojeni riittävän. Välillä Loimun kanssa vähän hengästyttää, koska kaikki missä Savu on päästänyt minut helpolla, Rakettikettu vaatii kehittymistä triplasti. Jos olisin vuosi sitten tiennyt kaiken tämän, mitä tiedän nyt, osaisin ottaa nuoren Rakettiketun kanssa monia asioita ihan eri tavalla huomioon. Älkää ymmärtäkö väärin, en koe merkittävästi epäonnistuneeni Loimun kanssa. Olen vain löytänyt tavoistani kehityskohteita enemmän kuin olin varautunut.

Toki kaikkien "haasteiden" löytymiseen ja nimeämiseen vaikuttaa osittain harrastaminen. Kotiympäristössä maaseudulla koiran käyttäytyminen ei ole niin just ja hyvin vähäisillä taidoilla arjesta saa toimivaa. Tämä ei tietenkään riitä minulle, haluan kaiken olevan vähän parempaa kuin toimiva 😂 Minä toivon että koirani haluaa valita minut ja yhteistyön kanssani - olen myös opetellut kestämään sen pettymyksen ettei koirani aina valitse niin. Haluan että koirani osaa tehdä sata ja yksi sirkustemppua useissa eri ympäristöissä myös muiden nähden. Ja kun tavoitteet ovat tämän suuntaiset ja jokunen titteli, niin kyllä se kansantajuisesti vaatii vähän hifistelyä ohjaajalta. Mutta se tässä koukuttaakin, jatkuva uuden oppiminen ja pikavoitot onnistumisina.

Tietotaidon kehittymisen lisäksi motivaatio on taas huipussaan. Uskon omaan osaamiseen ja osaamiseni kehittämiseen ja vähän enemmän uskon myös Loimun taitoihin ja osaamistasoon. Lainaan tähän yli kuusi vuotta vanhan tekstini "Kouluttaminen on kivaa, ihan huippua. Se on päivieni kohokohta, mielenkiintoista, loputon työsarka, niin palkitsevaa." Vuosien kuluessa ja ihan tässä muutaman kuukauden aikana nälkä on vain kasvanut syödessä. Tavoitteita kohti pyrkiessä sisäinen motivaatio on olennainen perusta ja sitten on vain tartuttava toimeen. Nyt treenaillaan itsenäisesti jonkin aikaa ja maaliskuussa jatketaan kuukausivalmennuksessa.

Kyllä kelpaa Loimun kanssa harrastaa 💛

Kiinnostuneille lisäluettavaa aasinsiltojen kautta

Onko helppoja ja vaikeita koiria olemassa?

Saako koira haukkua?

Vain itseään voi muuttaa - oivalluksia