Näin opetan luopumista

Otsikko on muodossa "opetan luopumista", koska onhan luopumisen yleistämisessä kaikkeen vielä tekemistä 9kk ikäisen Loimun kanssa. Teksti perustuu omiin kokemuksiini ja näkemyksiini, joista lukijalla on tietysti oikeus olla eri mieltä. Toivottavasti teksti ja video tukevat toisiaan ja voit saada tästä idean poikasta omiin harjoituksiisi. 

On täysin mahdollista että tekstissä on riski väärinymmärryksille tai että olen itse kirjoittanut jotakin väärin. Aihe on minua kiinnostava ja minulla riittää tässä vielä opittavaa, vaikka tämän hetkisiä kokemuksiani päätinkin jakaa. Mikäli jokin on epäselvää tai ihmetyttää, niin kysy kommentilla tai sähköpostilla koiriamaalta [at] gmail.com 

Tässä postauksessa video koskee ainoastaan ruuasta luopumista, mutta tekstinä käsittelin myös puremista. Puremisesta luopuminen kuulostaa vähän hassulta, mutta oli ihan oma projektinsa saada Loimu ilakoimaan muutoin kun puremalla minua lahkeeseen. Eikä Loimu varmasti ollut ainoa koiranpentu, joka aamuisin intoa täynnä upottaa hampaansa omistajan jalkaan.

Alustuksen yhteyteen vielä todettakoon, että en ole ammattilainen vaan vain aiheesta kiinnostunut harrastelija. Olen ennen ajatellut ja toiminut hyvin erilailla koiran itsehillinnän kehittämisen suhteen. Nykyisellään kuitenkin pyrin siihen että koiralla on maksimaalinen mahdollisuus onnistua ja toimia kuten haluan virheeseen kompastumisen sijaan. Olen myös kokenut nykyisen toimintatapani huomattavasti tehokkaammaksi (ja myös eettisemmäksi), kuin aiemman kontrolloinnin ja virheistä torumisen. 

Väliotsikoiden alla jaettuna meidän harjoituksia, mokia ja oivalluksia videon kera.

Puremisen tilalle muu tekeminen

Loimu oli pentuna ehdottomasti kovin hammastelija jonka tunnen. Se tarttui punttiin ihan kohtuuttomalla tarmolla ravistellen ja repien murinan säestämänä. Tämä oli Loimusta ihan hulvattoman hauskaa, mutta etenkin pikkulasten kanssa sellainen asia jolle oli tehtävä samantien jotain. 

Aloin opettaa Loimulle istumiseen vihjettä ja vahvistaa sen tarjoamaan istumista. Havaitsin, että usein ennen kuin Loimu iski kiinni, se oli istunut ehkä sekunnin katsomassa minua (tai jotakin muuta ihmistä jonka punttiin aikoi hyökätä). Melko nopeasti selvisi että Loimu halusi vain rapsutuksia ja huomiota, mutta ei tiennyt miten pyytää niitä muutoin kuin puremalla. 

Sen lisäksi että erikseen harjoittelimme istumista vihjeestä, aloin myös tarjoamaan Loimulle paijaamista niistä sekunnin istumisista. Siinä ei valehtelematta montaakaan päivää mennyt, kun Loimu saapui aamuisin viereeni istumaan, aiemman puremisen sijaan. Vastaavasti koira saattaa haukkua halutessaan huomiota. Huomion täydellisen eliminoinnin sijaan, koiralle voi opettaa vaihtoehtoisen tavan tavoitella haluamaansa. Kaikki voittavat.

Yleisesti pikkupentujen puremisesta ei tarvitse huolestua. Koiranpennut tutkivat ympäristöä hampaillaan, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Itse lähtökohtaisesti kerään niin koirien kuin pikkulastenkin ulottumattomiin kaiken vaarallisen tai arvokkaan irtaimiston riskien minimoimiseksi. Esimerkiksi lastenhuoneeseen meillä oli portti silloin kun Loimu oli pieni, jotta Loimu ei nielaisi pieniä leluja. Pöydän- ja tuolinjalkoja Loimu on jonkin verran kalunnut, kuten myös halkoja, kenkiä ja mitä nyt milloinkin sen eteen on osunut. Huonekalujen järsiminen on kuitenkin mennyt itsestään ohi ilman, että tein asialle mitään. Jos omistat arvokkaan perintöpöydän, niin suojaa se pennun hampailta vaikka putkella ja nauti kuppi kuumaa rauhassa.

Itsehillinnän vahvistaminen ruuan lähellä

Innokkaan hampaiden käytön lisäksi Loimu on ahne. Jos ruokaa on sen ulottuvilla, ruoka on aivan varmasti tarkoitettu Loimulle. Se on jonkin verran meillä ollessaan ehtinyt ruokaa varastaakin, etenkin lasten käsistä. Lähtötilanteeseen nähden kehitys on ollut valtava, varsin kohtuullisella harjoitusmäärällä. Eväsretkelle pakkaan tosin ihan kaiken varalta edelleen varaeväät, vaikka Loimu ei enää viekään ruokaa käsistä 😂

Videolla on nyt kootusti usemapaa ruuasta luopumisharjoitusta. Videolta voit myös havaita virhearvioitani. Vaikka olen pyrkinyt maksimoimaan onnistumiset ja minimoimaan turhautumisen, on harjoitukset välillä olleet liian vaikeita Loimulle. Tarkoitukseni on palkita Loimua siis jo ennen, kuin se yrittää edes tavoitella ruokaa. Vaikka virhearvioita tuleekin, voimakasta turhautumista kannattaa välttää. Tämä ei edistä harjoitusta eikä turhautunut pentu ole enää optimaalisessa mielentilassa oppiakseen uutta. Siitä syystä palkitsin alkuun hyvin tiheästi ja varman päälle, sekä lisäsin haastetta maltillisesti. Luopumisharjoituksissa kannattaa muistaa, että mikä on helppoa yhdelle, voi olla tosi vaikeaa toiselle.

Namit kädessä luopumisharjoitusta teen kämmen auki. Avokämmenen on tarkoitus olla sen verran etäällä, että koiralla on mahdollisuus hillitä itsensä. Olen tässä toki arvioinut Loimun taitoja myös väärin ja epäilyksissäni välillä vetänyt käteni kauemmaksi. Onnistuneissa harjoituksissa kättä ei kuitenkaan tarvitse erikseen liikuttaa, vaan voidaan vahvistaa koiran rauhallista olemusta namikäden läsnäollessa. Häiriötä voi lisätä asteittain niin että käsi liikkuu tai on lähempänä koiraa.

Tammikuisena retkipäivänä ahkiosta kuului surkea parkaisu, kun kuopus laski riisikakkunsa nukkuvan Loimun nenän eteen. Loimu havahtui tuoksusta hereille välittömästi ja nielaisi näkemänsä välipalan. Savun kanssa eväsretkillä ei tarvitse miettiä mihin ruokansa laskee, sillä Savu ei niihin koske ellei toisin käsketä. Lapsille olikin melkoinen yllätys, ettei koiranpentuun oltu asennettu tällaisia taitoja ennen ensimmäistä retkeä. 

Lapsi ja koira ruokaharjoitukset ovat olleet itselleni todella mielenkiintoisia! Kuopus on hyvin intohimoinen koiranruokkija, joten Loimun taitoja ruokittavana olemisessa on vahvistettu varmasti eniten kaikista harjoituksista. Ja vaikka Loimua ei erikseen ruokittaisikaan, voi lapsilla silti olla ruokaa käsissään.

Bonus: Mitä virheestä seuraa? 

Tätä on kysytty aikaa säännöllisesti, että mitä teen, jos koira tekee väärin. Karkeasti ottaen en mitään (no joskus häpeän silmät päästänim). En koe tarpeelliseksi alleviivata koiran epäonnistumista treenitilanteessa ja jos jokin spontaani arkitilanne menee pieleen niin sen otan informaationa vastaan ja pyrin selviytymään seuraavasta kerrasta paremmin.

Eväsretkellä aikanaan varastetuista eväistä seurasi vähän lapsen itkua, mutta sen jälkeen keksin pakata mukaan varaeväät - eikä näitä lopulta koskaan ole tarvittu. Se mikä menee pieleen, on harjoiteltava asia, joka kannattaa ottaa seuraavissa harjoituksissa huomioon. Jos koira ei varastanut suuhunsa mitään myrkyllistä, paniikkiin tai hermostumiseen ei ole mielestäni aihetta. Niin kauan kuin koiran luopumistaidoissa on harjoituksen varaa, kannattaa ennakoinnilla välttää potentiaaliset ruuan varastamistilanteet.

Koirat kyllä kokevat pettymyksiä ja epämiellyttäviä tunteita elämässään ilman, että niitä tarvitsee ohjaajan erikseen järjestää. Koira voi kokea rangaistuksena sen kun ovi ei aukea tai kun hihna kiristyy sen omasta toimesta. Treenitilanteissa riittää, kun luomme otolliset olosuhteet koiran onnistumiselle jota pääsemme sitten vahvistamaan. Ei toivottu tai "virheellinen käyttäytyminen" vähenee sitä mukaa kun toivotumpi toiminto vahvistuu.

Häiriöistä luopuminen (äänet, näköärsykkeet)

Ympäristön häiriöissä meillä on vielä valtavasti tekemistä. Loimu on nyt alkanut myös reagoimaan esim. kännykästä kuuluviin koiran ääniin, sekä yksittäisiä kertoja blenderiin. Yleisesti olen kokenut LAT tekniikan hyväksi, sekä nyt uutena juttuna ottanut Control Unleashed kontaktipelit käyttöön. Näistä ei valitettavasti ole vielä videoita, mutta kun saan joitakin harjoituksia kuvatuksi, jaan ne kyllä. Jos Look at That kiinnostaa, lue toisen sivuston artikkeli tästä linkistä.

Äänten suhteen olen vain palkinnut Loimua nyt jo ennen ääntä, jolloin se ei ole välttämättä reagoinut ääneen. Ja vaikka Loimu ehtisi reagoida, olen palkinnut sen siitäkin. Tulkintani mukaan Loimun syy reagointiin ei ole pelko, vaan ennemmin sellainen ilmoittamisen tarve. Jatkan havaintoja ja harjoituksia äänten suhteen.

Kotipihassa Loimu onkin meillä asuessaan nähnyt paljon liikettä (pulkkamäki, palloleikit, juoksevat lapset, potkupyörät jne) eikä enää juurikaan reagoi näihin - paitsi sitten kotiympäristön ulkopuolella. Uutudenviehätys esimerkiksi pulkalla laskemisesta hävisi melko nopeasti, kun pulkan näki päivittäin ja sen liikkuessa sai leikkituokion tai ruokaa - paljon palkitsemista nimenomaan pulkan ignooraamisesta. Oman havaintoni mukaan mitä vauhdikkaampi häiriö, sen vauhdikkaampi palkkio, veivät Loimun käyttäytymistä nopeammin haluamaani suuntaan. 

Alkujaan Loimu siis mielellään lähti jahtaamaan kaikkea pihassa liikkuvaa. Aloin vahvistaa Loimun rauhallisempaa mielentilaa jo ennen, kuin pihassa oli täysi vauhti päällä ja hyvin nopeasti Loimu oivalsi ettei sen ole tarkoitus jahdata lapsia. Välillä Loimu juoksee lasten leikeissä mukana, mutta ei näyki tai muutoin jahtaa heitä.

Olennaista kaikissa luopumisharjoituksissa on onnistumisen mahdollistaminen. Häiriön tulee olla riittävän kaukana, jotta koira kykenee hillitsemään itsensä. Palkkion tulee olla koirastakin palkitseva ja harjoitustilanteen kaikille turvallinen. Kun koira oivaltaa harjoituksen idean, ainakin Loimun tapauksessa eteneminen ja toimintamallin yleistyminen on ollut huomattavasti odotuksiani nopeampaa.

Oivaltavia harjoituksia sinulle ja koirallesi!