23 toukokuuta 2022

Rallytoko- ja tokotuumailuja


 Kuvituskuvat kotipihassa ulkoilulta (ei voi kirjoittaa tekstiä ilman kuvia) ja tänä viikonloppunahan meillä oli terrierinpuolikas Myykin hoidossa. Loimulla on riittänyt lystiä vakavan terrierin kesytyksessä ja Savu on nauttinut pienestä lomastaan kun Loimu ei kutsu sitä koko ajan leikkimään 😁

Meidän tokotreenit on molempien koirien osalta sillä mallilla, että täytyy kirjoitella itselle ylös jokusia asioita. Tällä viikolla oli Loimun tokoeskarin viimeinen kerta ja ensi viikolla jatkamme tokoykköselle. Tokoeskari osui meillä jokseenkin sellaiseen ajankohtaan että Loimu oli joka kerta kuin eri pentu. Joko se vain riehui ja haukkui tunnilla tai tarjosi erinomaisesti rauhoittumista ja harjoitteli annettuja tehtäviä. Toki en ollut itsekään joka keskiviikko klo 20 illalla missään ensiluokkaisessa vireystilassa, mikä tietysti vaikuttaa myös pentuun. Onneksi kurssilta opitut asiat toimivat kuitenkin kotona ja itsenäisestihän se kaikki työ tulee tehdäkin.

Varsinaisista tokoliikkeistä Loimu osaa vain jotenkuten perusasennon, vähän seuraamista ja kapulaan tarttumisen. Juurikaan muita liikkeitä emme ole tehneet liikkeinä, vaan muu treeni on ollut jumppaamista, erilaisia tukitaitoja ja sitoutumisharjoituksia. Sitoutumisen harjoittelu onkin Loimun kanssa tällä hetkellä tärkeintä. Mitään pientäkään tehtävää on mahdotonta opettaa, jos koira ei ole harjoitteluun sitoutunut. Koska Loimu on vilkas ja kiinnostunut kaikesta, tämä vaatii taas omien teknisten taitojen kehittämistä. Mutta kenties joskus tämä tahmaaminen muuttuu sujuvaksi 😄

Savun kanssa olemme koko talven treenanneet tokon avoimen luokan liikkeitä. Liikkeitä suurempi ongelma meillä on olleet ympäristön ja etenkin muiden ihmisten läsnäolon jännittäminen, mutta sen suhteen ollaan saatu suuria harppauksia. Liikkeistä etenkin seuraaminen on mennyt myös merkittävästi eteenpäin vaikka toki pilkuviilaus näkökulmasta meillä riittää tekemistä ihan kaikessa. Tämä kesä kisataan vielä toko alokkaassa, ihan koekokemuksen kannalta ja toki haluaisin koularin ennen avoimeen siirtymistä.

Sen verran on hullua päässä, että päätin alkaa treenaamaan Savun kanssa myös voittajan liikkeitä. Tämä on meille aika suuri harppaus siitä vuoden takaisesta ajatuksesta että "alokkaasta yksi ykköstulos ja sitten me lopetamme tokon". Toki meillä on erittäin paljon tekemistä paitsi voittaja luokan liikkeissä, myös pitkän koesuorituksen läpiviemiseksi niin että Savun motivaatio kannattelee sitä liikkeestä seuraavaan. Nähtäväksi jää, kilpaillaanko me lopulta koskaan voittajassa, mutta uuden opettelu on aina hyvästä.

Loimun kanssa on tarkoitus tähdätä suoraan erikoisvoittajaluokkaan (joka nyt tuntuu aika epärealistiselta haaveelta 😂) joten Savun kanssa liikkeiden harjoittelu oman kehittymisen osalta ei ole lainkaan huono juttu. Kesäkuun tokoleiriltä saamme takuulla uusia ideoita molempien koirien harjoittamiseen tavoitteitamme kohti.

Rallytokoon olemme panostaneet nyt toukokuussa hiukan enemmän vaikkakaan enempi ei olisi tässä yhteydessä pahitteeksi. Kesäkuun alussa mennään Savun kanssa voittajaluokan kokeeseen vähän kuin kokeilemaan, mikä tilanne. Edellisestä kokeesta on yli puoli vuotta. Silloin liikkeet sujuivat, mutta Savu karkasi haukkumaan kaikki ihmiset. Tavoitteeni on, että koetilanne olisi meille nyt sujuva eikä Savu enää reagoisi ihmisiin. Liikkeiden onnistuminen on sitten toinen juttu, kun treeneissäkin tuntuu etten aivan muista keksimiäni vihjeitä tai törmäilen itse kyltteihin. Toisaalta jos ympäristö alkaa olla meille ok, on puuttuvat ja heikot liikkeet kohtuullisen helppo harjoitella kesällä kuntoon.

Molempien koirien viikottaiset tokotreenit Canisportilla heinäkuulle ja sekä rallytokon ratatreeneistä että tokon omatoimitreeneistä pidän kuukausittain kiinni. Loppu harjoittelu jää sitten kotopuoleen itsenäisesti toteutettavaksi, joten ei muuta kuin itseä niskasta kiinni ja hommiin. "Hommiin", sanoisi kaksivuotias tyttärenikin pyytäessään koiria tasapainotyynylle.

P.S. Mikäli kirjoitat blogia itse tai etsit uutta luettavaa, niin tsekkaa Facebookin julkinen Koirabloggaajat ryhmä ja vinkkaa siitä kaverillekin 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)