Tänään 24.4 on koiranpäivä, jonka teemana on tänä vuonna hyvä kohtaaminen koiran kanssa. Pawsiteam esitti somessa teemaan sopivan kysymyksen; mitä olet oppinut koiraltasi?
Oma vastaukseni on, että kaikkea paljon, alkaen radikaalista asenne- ja ajattelutavan muutoksesta. Olen oppinut valtavasti koirien lajityypillisestä käyttäytymisestä, elekielestä ja kouluttamisen perusteista. Sen lisäksi tiedonhaku- ja keskustelutaitoni ovat kehittyneet, samoin kärsivällisyys, joustavuus, luovuus, sekä armollisuus itseään ja muita kohtaan - näistä on ollut valtava hyöty myös perhearjessa eivätkä varmasti ole haitaksi työelämässäkään. Koiraharrastus on saanut kehittämään omia taitoja hillitä ja hallita vaikkapa jännitystä ja pettymyksiä.
Hassua koiraharrastuksessani on se, että vaikka olen paljon taitavampi kuin kuusi vuotta sitten, en pidä itseäni enää läheskään niin osaavana kuin silloin pidin. Oikeastaan suhtaudun omaan taitotasoon nykyään kriittisemmin kuin aiemmin ja pidän osaamistani mitättömämpänä kuin aiemmin. On tietysti hyvä pysyä nöyränä, mutta olen myös ymmärtänyt että tietoa koirista ja niiden kouluttamisesta on niin paljon, etten voi mitenkään tietää ja osata kaikkea - ikinä.
Ehkä yksi suurimpia oivalluksiani on ollut se, että mitä isompaa muutosta toivon koiralta sen enemmän pitää muuttaa omaa toimintaa. On liian helppoa märehtiä koiran ominaisuuksia tai toisten ihmisten tekemisiä sen sijaan, että tarkastelisi omia tapojaan kriittisesti.
Luovuttaminen ei kannata, vaikka joidenkin haasteiden ratkaiseminen onkin tuntunut mahdottomalta. Joskus eteneminen tai oivaltaminen on turhauttavan hidasta, mutta lopulta eteenpäin on päästy.
Elämässä riittää opittavaa loppu elämäksi, myös koirien parissa. Koirani Savu ja Loimu kyllä pitävät huolen ettei allekirjoittanut jämähdä vanhoihin sammaleisiin vaan puurtaa eteenpäin kohti sujuvaa arkea ja tokon koetuloksia.
Joskus aiempina vuosina koiranpäivänä totesin: Arki ilman koiraa on minulle kuin polkupyörä ilman renkaita. Allekirjoitan tämän edelleen, kyllä se vain on nuo koirat metkuineen luonteva mauste arjelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)