30 huhtikuuta 2022

Huhtikuun treenikoosteet +kuvia

Huhtikuu olikin kiireinen treenikuukausi, se tuli huomattua niin kalenterista kuin Loimun ylirasituksestakin. Nyt viimeisen viikon olemme melkolailla vain lorvineet, kun tämän päiväinen rallyepiskin peruuntui osaltamme syystä x. Vaikka on treenattu paljon, ei onneksi merkittävästi laadun kustannuksella. Kaikkinensa molempien koirien treeniyhteenvedosta tuli varsin hyvä mieli, tästä on taas hyvä jatkaa.

Savun huomiot

Tokon alokas liikkeet ihan seuraamista myöten alkavat olla vihdoin kivalla mallilla. Koularin saavuttaminen tänä vuonna tuntuu realistiselta tavoitteelta. Avoimen luokan liikkeistä ruutua ja kiertoa ollaan treenattu asenne edellä tosi paljon. Molempiin pitää ottaa vielä matkaa ja kokeenomaisuutta mukaan, mutta eiköhän kissanruoka ja pekoni kanna Savun näistäkin läpi.

Rallytokon ratatreenit menivät monilta osin kivasti, mutta tekemistä on useissa liikkeissä. Ilmoitin Savun kesäkuulle rallytokokokeisiin, joten toukokuu menee puuttuvia liikkeitä hioessa. Radalla on kuitenkin tapahtunut huima kehitys meidän kuplassa. Vaikka Savu ei ymmärtäisi annettua tehtävää, se selviää turhaumastaan melko vähäisellä haukahduksella ja on koko radan yhdessä kanssani. Se ei turhaudu enää varsinaisesti palkan viivästyessä tai häiriöistä, vaan lähinnä jos ohjaamiseni on epäselvää.

Toukokuun tavoitteet kallistuvat tokon kokeenomaisiin treeneihin sekä rallytokon yksittäisiin liikkeisiin (mm. peruutus ja sarjahyppy). Taidan myös ottaa ILOMME:n materiaaleista haltuun hyppytekniikkakurssin.


Loimun huomiot

Loimu treenaili tokojuttuja pääasiassa olohuoneessa tutussa ympäristössä. Perusasento alkaa olla jollakin mallilla käsiavun kanssa ja seuraamiseenkin ollaan saatu kauniimpi askellus aiemman pomppuhypyn tilalle. Noutokapulaan ollaan tutustuttu ja tokon tukitaitoja harjoiteltu.

Uusissa ympyröissä harjoittelimme hillumista ja sitoutumisleikkejä. Teen näistä myöhemmin erikseen videon. Treenien määrästä (meni ehkä kuitenkin vähän laadun kustannuksella) huolimatta Loimu ei ottanut huimia harppauksia. Oma ohjaamiseni oli vähän kömpelöä, sillä rohkea ja reipas Rakettikettu on kasvanut vielä rohkeammaksi ja nopeammaksi.

Alla kuvamättö joistakin treeneistämme.

© Mira Kaipainen
© Mira Kaipainen
© Mira Kaipainen
© Mira Kaipainen
© Mira Kaipainen
© Kiira Käyhkö
© Kiira Käyhkö
© Kiira Käyhkö
© Kiira Käytkö
© Kiira Käyhkö
© Kiira Käyhkö
© Riika Kivirinta
© Mira Kaipainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)