Kaupallinen yhteistyö ILOMME:n kanssa
Kulunut viikko on tarjonnut aivan ihanaa auringonpaistetta ja peräti neljä retkeä aivan lähiluontoon. Parasta asua maalla 😊 Teon ja Savun kuva on vielä edellisen viikon hiihtoretkeltä, mutta kävimme me tälläkin viikolla Keihäänmaan laavulla. Aivan ensimmäisen seikkailuni tein läheiselle kalliolle, jolle en ihme kyllä ole kiivennyt koskaan. Kipuamiseen kuluikin aikamoinen tovi, sillä kallio oli ihan oikeasti korkea. Toki myös umpihanki ja Pipa selässä, mutta kuitenkin. Näkymät huipulta olivat niin hienot, että joku päivä kipuan tuonne joko aamu- tai iltapalalle. Kallion päältä näin lenkkimaastoni, lenkkimaastojeni taakse, metsät, pellot ja niitä reunustavan järven. Vielä kun olisi näkötorni tai edes kiikarit muistanut mukaan...
Niin sitä vain löytää viidenkin vuoden jälkeen ihan lähimetsästä uusia paikkoja. Ensi kerralla nappaan kalliolle kameran mukaan, niin kauniiksi se minun silmissäni osoittautui.
Lähilaavulle hipsimme yhtenä päivänä naapurin kanssa. Kolme koiraa ja kolme pikkulasta tuovat pieneenkin retkeen mukavasti vipinää ja toimintaa. Aurinko paistoi koko ulkoilun ajan ja kyllä kelpasi nauttia välipalat ja kahvit ulkosalla. Eväshetken ajan Loimu oli kytkettynä, jotta lapset saivat syödä rauhassa. Tosi hyvin Loimu rauhoittuu paikalleen, vaikka toki sitä lasten eväät kiinnostavat. Toki Loimulla oli oma luu evästauon ajan.
Naapurin kultainennoutaja Lyyti leikitti Loimua jälleen hyvin ystävällisesti ja lempeästi. Hengailumme loppusuoralla Lyytikin kuitenkin ilmoitti, että jo riittää riekkuminen. Hienoisia merkkejä Loimun käytöstavoista on näkyvissä ja ripauksen vanhempien koirien kunnioittamista se on ottanut käyttöönsä. Uskon että Lyytistä ja Loimusta tulee vielä hyvät ystävykset, molemmat ovat kuitenkin huomattavasti leikkisämpiä kuin Savu.
Keskiviikkona suuntasimme toiseen suuntaan, lähimetsään Keihäänmaan laavulle. Seuraksi saimme Netan ja labradorinnoutaja Emman. Savu ja Emma ovatkin tuttuja rallytokotreeneistä, ja kertaalleen taisi Loimukin olla mukana treeneissä. Loimun ja Emman leikit sujuivat tosi hyvin tuosta vain, vähän Savu haukkui paheksuvasti mutta mitään hämminkiä muutoin ei tullut.
Laavulle ei ollut pitkä kävelymatka, joten juuri neljä vuotta täyttänyt Papukin jaksoi kävellä ylämäen ongelmitta. Synttärisankari olikin toivonut nuotioretkeä jo tovin, eikä pari päivää aiemmin kaksi vuotta täyttänyt Pipa laittanut ideaa pahakseen. Nuotio tehtiinkin heti kun laavulle päästiin ja lapset saivat makkarat käsiinsä tuota pikaa.
Eväiden ja rupattelun jälkeen otettiin hiukan poseerauskuvia koirista koska "kamera kerran on mukana ja tänne asti on tultu" 😁 Retkikaverin avulla saatiin Loimukin pysymään sekunnin paikallaan, joskin sen härvääminen vähän latisti Savun kuvausilmettä. Kaikki kolme koiraa kuitenkin samassa rivissä, joten saavutus sinänsä.
Vähän jo perinteinen laavukuva lapsista ja Savusta piti tietysti ottaa, etenkin kun lapset halusivat. Loimua on tähän kuvaan ottanut, sillä laavun reunalta oli aika korkea pudotus liukkaalle jäätikölle. Kaikkinensa mainio viikko retkineen ja ulkoiluneen, aika täydellistä akkujen lataamista ja mielen lepuuttamista.
Olosuhteet näyttävät sellaisilta, että taidan suunnata Savun kanssa viikonloppuna yöksi metsään🌙
Tiesithän muuten, että ILOMME tarjoaa vuosipaketin, eli kaiken materiaalinsa vuodeksi käyttöösi hintaan 90€ kun käytät alekoodia koiriamaalta_ILOMME2022
ILOMME:n koulutusmateriaaleista löytyy kattava, Marjut Köylijärven räätälöimä Vaeltamaan koiran kanssa kurssi. Kursseja löytyii runsaasti myös koiran peruskoulutuksesta, agilitystä, fysiikkatreeneistä, koiranpennun koulutuksesta ja arkiasioista koiran kanssa. Suosittelen tutustumaan tarjontaan ja muistamaan alekoodini, mikäli päädyt ostoksille asti.
Aurinkoista viikonloppua!
Lue myös: Laavuyö ja hiihtoretki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)