Helmikuun treenikoosteista tuli videoilla vähän yksipuolisen näköiset, joskin on se ainakin puoliksi totta. Keittiötreenit jäivät tavallista vähäisemmiksi, mutta halleilla käytiin viikottain. Uusien ideoiden käytäntöön saattaminen oli itselläni vähän tahmeaa eikä vanhankaan kertaaminen jotenkin innostanut. Jospa maaliskuussa taas ahkerammin. Treenattu on joka tapauksessa! Muutakin kuin pelkkää Savun ruutua ja Loimun korokkeita 😅
Savun kanssa rallytoko on jäänyt vähän vähemmälle. Joka kuukausittainen ratatreeni tuli toki tehtyä, mutta juuri muuta ajatusta itse rallylle ei ole uhrattu. Keväällä olisi tarkoitus kisata, joten voittajan kylttien suorittaminen täytyy ottaa nyt ohjelmistoon. Toistaiseksi ympäristö ja ihmiset alkavat olla hallussa, niitä onkin treenattu paljon. Kokeita ajatellen lämmittelyrutiinia on vielä hiukan kehitettävä, sillä Savu ei voi tietenkään koetilanteessa haahuilla ympäri hallia nuuskimassa. Raportoin kun olen keksinyt tähän jonkun järkevän tavan joka osoittautuu järkeväksi myös käytännösä.
Tokossa olemme keskittyneet avoimen luokan liikkeisiin. Tykkään Savun ruudusta tosi paljon ja sitä me tehtiin helmikuussa miltei joka treenissä. Savu lähtee juoksemaan varmasti, pysähtyy käskyllä ja menee myös maahan kaukaa käskemällä. Perusasennosta vauhtilähtöjä tulee vielä harjoitella.
Merkin kiertoa aloimme hioa sittenkin kuntoon kokonaan uuden opettamisen sijaan. Nyrkkisääntönä itselle; vain yksi suoritus treenissä. Jos haluan lähettää Savun kiertämään merkkiryhmän uudelleen, sille pitää olla joku erityisen hyvä syy. Vauhtiliikkeissä useimmiten ensimmäinen suoritus on Savun paras, joskus toinen. Kolmatta on turha kokeillakaan.
Seuraamiseen saimme tokovalkusta hyvät ohjeet ja ollaan kotioloissa rakennettu kestoa suoraan seuraamiseen. Myös ihmisten ohi ja ympäri seuraaminen sujuu muutamaa virhearviotani lukuunottamatta tosi kivasti. Seuraamisen ohella olemme alkaneet harjoitella kaukoihin ja jääviin myös istumista ja seisomista. Nämä ovat tosin vielä niin alussa ja uutta opeteltavaa itselle, ettei tässä ole ihmeempää kerrottavaa.
Tunnaria aloin mielestäni opettaa Savulle, mutta lopputulemana Savu vain nosteli kapuloita eikä ollut selvästikään ymmärtänyt etsiä hajuani. Toki myös kontaminaatiomahdollisuus on. Ei muuta kuin alusta koko homma ja steriloiduin välinein 😄
Loimun kanssa on ahkeroitu uusia juttuja tutussa keittiössä ja otettu leikin kautta uusia halleja haltuun. Aina en tiedä mitä ja miten Loimun kanssa jotakin treenaisi, mutta sen ajan olen sitten käyttänyt Loimun leikittämiseen ja paijaamiseen. Hyvä suhde on kaiken treenin perusta, eikä siihen voi liikaa satsata.
Korokkeet alkavat olla Loimulle tuttu juttu ja hiukan ollaan harjoiteltua pivottia. Kummasti unohtuu kaikki mitä on joskus aiemmin opettanut, mutta pikkuhiljaa olen saanut Loimun oivaltamaan että takajalkojen tulisi liikkua. Ehkä pivotin avulla saadaan perusasentoakin pian alkuun.
Loimua kiinnostaa ympäristössä kaikki, joten leikin ja sosiaalisen palkan vahvistamisen kautta olen pyrkinyt saamaan sen tarjoamaan kontaktia. Sitä Loimu kyllä helposti tarjoaakin ja kun se innostuu leikkimään ei sen kupla ihan pienestä puhkea. Kahden lelun leikkikin me otettiin vihdoin ohjelmaan. Loimulle on myös tilattu ikioma Ke-hu lelu, josta on tarkoitus rakentaa superpalkka.
Käsittelytoimissa ja valjaiden pukemisessa on vielä tekemistä, toistaiseksi en ole saanut aikaan mitään valtavaa läpimurtoa. Tunnistan itsessäni myös pienen laiskuuden; olisi kiva treenata vain kivoja juttuja ja sellaisia jotka jo itsekin osaa. Mutta ei auta muu, kuin olla reipas ja poistua mukavuusalueelta kouluttamaan uusiakin juttuja ja ratkomaan haasteita 😆
Maaliskuun lopussa meillä alkaa vihdoin tokoeskari, josta toivon saavani työkaluja ja ideoita Loimun tokotreeniin, sekä tietysti pientä patistelua jotta tulee jotakin tehtyäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)