Talvipäivän retki

Vetokuvat © Hanna Worne

Alkuperäinen lauantai suunnitelma kaverin ja koirien kanssa hiihtoretkestä lumituiskussa vaihtuikin vetoretkeksi melkein auringonpaisteessa. Ei hullumpi vaihtoehto! Aurinko nyt ei sentään häikäissyt, mutta tavallisista retkikeleistämme poiketen, taivaalta ei satanut mitään. Hanna ja koirat saapuivat meille puolen päivän aikaan ja suuntasimme jalkasin Kyrösjärven jäälle. Pieni alkulämmittelylenkki, jonka jälkeen kytkimme koirat kelkkoihin kiinni.

Hanna karautti Kuuran ja Ranan kanssa edelle ja minä lähdin Savun ja Aurin vetäminä perään. Porokoiranpuolikas ja melkein eläkeikäinen karhukoiransukuinen koira eivät tietenkään vauhdin puolesta kilpaile riisenin ja bordercollien kanssa, mutta kyllä minä silti nautin matkasta. Valjakon nopeudella ei niin hirveästi ole väliä, hyvä fiilis tulee joka tapauksessa ulkoillessa ja koirien juostessa. Savu ja Auri kuitenkin juoksivat ja vetivät omalla vauhtikapasiteetillaan ja olen jo siihen erittäin tyytyväinen.

Savu on vetänyt pohjakunnoksi ahkiota ja toki muutoinkin liikumme paljon. Pehmeällä moottorikelkkauralla Savu ja Auri eivät olleet parhaimmillaan ja niinpä potkutteli koirien helpotukseksi. Kaksikko kyllä veti mukavasti, vaikkakin välillä menivät vain kävelyvauhtia rinta rinnan 😅 Selvästi kivaa koirilla kuitenkin oli, joskin viimeinen puoli kilometriä oli ehkä hiukan liikaa. Savu veti kaikkinensa 3,4km. Vauhtia oli siis sen verran, että matkaa taittui huomaamatta vähän överisti. Savulle olisi varmasti 2km riittänyt oikein hyvin, mutta kolmikilometrisen se jaksoi kuitenkin juosta.

Vetoretken jälkeen asetuttiin evästauolle. Pysähtyessä tuli vilu, sillä olin muutoinkin pukenut vaatetta ihan liian vähän. Vaikka vetokoirieni kanssa vauhti ei päätä huimannut, tuntui pääni silti jäätyneen järvellä käyneen viiman vuoksi. Lämmin tomaattikeitto ja jälkkäritee mutakakun kanssa pitivät kuitenkin fiiliksen kohdillaan. Sitä paitsi muistoja jää mieleen paremmin, kun tunnelma on luissa ja ytimissä, tällä kertaa oli aika jäätävä olo 😆

Hiukan vetokuvia yritettiin ottaa, mutta kamera teki taas temput tarkennuksen kanssa. Viimeksi alkuviikon retkellä (hyytävässä viimassa umpihangessa lasten kanssa lounasretkellä koska päätin niin 😂) kamera ei tunnistanut kumpaakaan objektiiviani eikä automaattitarkennus toiminut lainkaan. Aikani sisätiloissa renkkasin kalustoa ja sain putket ja tarkennukset toimimaan. Objektiivin pitäisi vielä jatkaa toimintaansa, mutta yli kymmenen vuotta vanha runko taitaa tulla piakkoin tiensä päähän. Vielä tänään saatiin kuitenkin ihan kelpo kuvia tärähtäneiden lisäksi.

Evästauon jälkeen koirat saivat jatkaa retkeä vapaina ja ihmiset potkukelkkaillen. Kelkkailtiinkin sitten toiset 3km lämpimiksemme. Muutaman tunnin ulkoilu mukavassa juttuseurassa ja koirien seuraamisesta nauttien tulikin tosi tarpeeseen. Vetotouhut on kyllä parasta, mitä koiran kanssa voi talvella tehdä. Niin se on ollut minusta ihan pikkutytöstä asti. Ja niinpä perinteitä kunnioittaen hajosi tämäkin potkukelkka, en tosin tiedä missä kohdassa. Suksia minulla ei ole, mutta hakusessa kyllä. Hiihto itsessään ei kiinnosta, mutta koiran kanssa sekin on kivaa!

Savun vetosuoritukseen olen kyllä tosi tyytyväinen. Se vähän haukkuu lähdössä ja alkumatkasta muutenkin, välillä vähän matkallakin. Siitä huolimatta se vetää tosi kivasti, eikä haukku ole kesken juoksun sellaista turhaumaulinaa vaan enemmän iloista haukkua. Ja sitä paitsi jos Savu tykkää juostessaan vähän louskottaa, niin antaa louskottaa kunhan juoksee liinat kireänä 😏 Ei sitä kaikessa tarvitse olla niin just jämptisti pilkun tarkka, riittää kun olennaiset asiat sujuvat.

Vaikka aiemmin olen potkutellut huomattavasti isompien tai nopeampien koirien kanssa, on Savun ja Aurin kanssa kelkkailu vähintään yhtä kivaa. Sitä osaa nykyään arvostaa iisimpää tahtia, kun matkasta voi oikeasti nauttia eikä vain vältellä vaaratilanteita ja arvioida riskejä 😄 Loimusta kasvaa varmasti oiva vetopari Savulle, kenties jo ensi talvena kokeillaan valjaita.

Kaikkinensa kiva ja lataava (no vähän syväjäädyttävä mut mitäs pienistä) retki. Kiitos seuralle ja toivottavasti ehditään tämän talven jäillä uudestaankin!