Perjantaina lähdettiin treffaamaan kaveria ja koiraansa Tampereen jäille. Kotona lähtiessä paistoi aurinko, joten nappasin kamerankin mukaan. Perillä taivas oli kuitenkin melkoisen musta ja pilvet riippuivat raskaina järven päälle. Ajoittain kävi aikamoinen tuulikin, mutta meidän lenkin aikana ei sentään satanut mitään. Luvattua myrskyä oli kyllä ilmassa.
Loimu innostui (yllätys) uudesta koirakaverista samantien ja olisi halunnut samantien leikkiä. Loton leikkityyli olikin Loimulle sopiva kilpajuoksu, siten Loimu ei päässyt jatkuvasti napsimaan kaverin turkkia. Pentu päästikin jaloistaan niin paljon kuin pystyi ja on Loimu kyllä nopea! Vaan ei se nyt sentään ihan bordercollien perässä pysynyt, mutta yritys oli kyllä hyvä.
Savukin intoutui tuulessa juoksemaan ja leikkimään. Loppulenkistä kun Loimu alkoi jo väsähtää, Savu vasta lämpeni Lotolle ja kaksikko sai oikein hyvät leikit aikaiseksi. Savu on vähän hitaasti lämpiävä ja muutenkin leikkii vain harvojen koirien kanssa, mutta kun palikat osuvat kohdilleen se tykkää leikkiä.
Ehdittiin jäältä pois sopivasti ennen pimeää ja muita ulkoilijoita. Saatiin olla tunti ihan keskenämme, sen jälkeen jäälle alkoi lipua muita koiranulkoiluttajia. Harmillisesti meidän lähimmän järven jäällä on lunta niin tolkuttomasti, ettei siellä pääse kulkemaan. Täytynee käydä katselemassa muita lähempiä järviä, josko tuuli olisi piakkoin puhaltanut myrskyn mukana tulleet lumet pois.
Ihania kuvia! Onpa ollut hauskaa!
VastaaPoistaKiitos, ihana jos tunnelma välittyy kuvista :)
Poista