31 elokuuta 2021

Elokuun treenikooste ja kesämuistoja

Vaikka kesäkeli vähän viileni, keskittyivät elokuun treenit pääasiassa keittiöön. Ulkotreenien kannalta elokuu oli todella hiljainen, mutta eipä itselläkään ollut ihan selvänä mielessä, mitä tehtäisiin. Rallytokon ratatreeneissä pistäydyttiin, joskin treenistä suurin osa meni uuden hallin ihmettelyyn. Elokuun treenit päätti tokoleiri, josta tuli roppakaupalla ideoita tokotreeneihin. 


Tokon osalta kaikki isommat liikkeet ovat olleet vähän tauolla (minkä sitten leirillä huomasikin), mutta kapulan pidon etenemiseen olen tyytyväinen. Kapulan pito on siinä vaiheessa, että Savun häntä heiluu kun se nostaa kapulaa keittiössä tai kotipihassa. Keittiössä ollaan nyt otettu kuvioon mukaan myös perusasento. Vielä riittää työtä että suoritusta voi kutsua koevalmiiksi, mutta olen onnellinen ylipäänsä siitä, että olen vihdoin saanut valettua Savun tunnetilan kapulaa kohtaan myönteiseksi.

Kaukojen uudelleen opettelun olemme saaneet kivasti vauhtiin, joskin olen vähän treenannut kaikkia liikkeitä samaan aikaan ja sotkenut sekaan vihje-erottelunkin 😁 Maltti on valttia ja uusilla neuvoilla jatketaan kaukotreenejä,

Kesätavotteissa luki möys luoksetulon uudelleen opetus, mutta sen eteen ei olla lopulta tehty mitään.  Vielä, perehdyn asiaan kyllä.


Rallytoko on kaivannut viilaamista oikean puolen perusasennon ja häiriöistä luopumisen osalta. Eteentulo on viimein tosi kiva ja oikean puolen perusasennostakin se sujuu. Myös peruutus on Savulle tuttu juttu. Yleisesti seuraaminen ja sen kesto vaativat tauon jälkeen työstämistä.

Elokuussa saatiin kuitenkin asennonvaihdot tosi kivoiksi. Rallytokossa on muutama liike joissa koiran tulee vaihtaa asentoaan perusasennosta tai ohjaajan pysähtyessä jäädä seisomaan, istumaan tai makaamaan. Näissä mulla on aiemmin ollut tosi epäselvät vihjeet, mutta selkiytyksen myötä Savun vaihdoista on tullut tosi napakat.

Alkuperäinen tavoite oli mennä jo syksyllä rallytokon kokeissa voittaja luokkaan, mutta toistaiseksi oiken puolen seuraamisessa ja kisatilanteessa riittää vielä paljon tehtävää. Ehkä ennen joulua kuitenkin, tai vasta alkuvuonna.

Hajutyöskentelykin pääsi vähän unohtumaan, mutta esittelin Savulla parista eri maastosta kerätyt kantarellit. Kantarellin tunnistusta siis jatketaan ja nyt sienikauden alkaessa päästään niitä etsimään myös metsästä. Eiköhän minulle ensi kaudelle ole oikein kelpo sienikoira.


Kirjoittelin alkukesällä toiveita kesälle. Kaikki ei toteutunut, säätila oli paahteisempi kuin odotin ja lapsivapaita järjestyi yllättävän vähän. Siitä huolimatta meillä oli kiva ja touhukas kesä. Ehdimme tehdä kanoottiretken, käydä kävelyllä Hatanpään Arboretumissa ja samoilla lähimetsissä vaikka kuinka paljon. Savu innostui taas uimisesta ja vietimme aikaa rannalla.

Hyvin paljon me myös vain oltiin. Ja se jos mikä tekikin hyvää. Telttaretket siirtyvät vähän tuonnemmaksi, juurihan sitä tuli kaksi yötä nukuttua ulkona. Kesäisten kuvamuistojen myötä, me ollaan aivan valmiita syksyn seikkailuihin ja treeneihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)