05 kesäkuuta 2021

Pieleen mennyt tokokoe, Ikaalinen 4.6


 

Perjantai iltana käytiin taas Ikaalisten seudun kennelkerhon järjestämässä kokeessa. Olin menossa kokeeseen luottavaisin mielin; tällä kertaa onnistuisimme paremmin kuin viimeksi. Vaan toisinpa kävi. Huomasin jo vuoroa odotellessa, että Savu oli hieman tavallista kireämpi ja haukkui tavallista enemmän. Arvelin tämän kuitenkin johtuvan omasta jännityksestäni.


Tuomarina Juha Kurtti

Paikkikseen meno alkoi jännittää, sillä Savu haukkui koko riviin kävelyn ajan ja vaikutti levottomalta. Savu kuitenkin pysyi makuulla, vaikkakin alkoi kesken kaiken nuolla mahaansa. Perusasentoon kutsuin Savun kahdesti, sillä koira makasi aivan mutkalla. Paikkiksesta saatiin 8, fiilis oli kamala.

Yksilövuorolle mentiin taas aika äänekkäästi. Vaikka Savu tykkääkin haukkua, niin sille tuollainen räksyttäminen ei ole normaalia treeneissä tai kokeissa. Koko seuraamisen Savu vain haukkui, eikä tehty mitenkään meidän tasoista seuruuta. Liikkeestä maahan menossa Savu oli yhtä levoton, se nousi seisomaan ja haistelemaan maata. 

Luoksetuloa liikkuroidessa Savu ei tullut enää perusasentoon, joten päätin keskeyttää. Harmitti, mutta Savu ei kertakaikkiaan ollut sillä tuulella että tokoiltaisiin. Olisi ollut silkkaa kiusaamista pitkittää suoritusta ja yrittää väkisin loppuun asti, kun koira aivan selvästi kertoi, ettei sen ole hyvä olla.

Tarkistin tietysti Savun mahan kun se sitä yhtäkkiä nuoli ja siellähän se syy oli. Viime viikolla pihaamme ilmestyneet mäkäräiset olivat pureskelleet Savun mahan aivan punaiseksi. Ei siis mikään ihme, että Savun oli niin epämukava olla. Onneksi puremat paranevat nopeasti ja parin viikon kuluttua mäkäräisetkin häipyvät. Sitä ennen ei kuitenkaan hengailla pihassa tunti tolkulla, vaikka Savu tykkääkin olla siellä missä mekin.

Nyt kesä pidetään kokeista taukoa ja toivottavasti syksyllä ollaan taas osaavampia palaamaan kentille. Lähipäivinä kirjoitan kesäsuunnitelmat tänne blogiinkin; paperisessa treenikalenterissa ei meinannut tila riittää 😅

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)