Perhekoiran tukitaidot osa 1

Aluksi

Tämä osuus on etenkin uusille lukijoille, väärinkäsitysten välttämiseksi. Olen koirien kouluttamisesta kiinnostunut harrastaja, mutta en alan ammattilainen. Perheellistymiseni myötä kiinnostuin enemmän koiran arkitaitojen kouluttamisesta ja etenkin koiran ja lasten sujuvasta vuorovaikutuksesta.  Olen aiemmin kirjoittanut koiran valmistelusta vauvan tuloon (Koira ja vauva - valmistaudu etukäteen 9/2018), sekä konfliktitilanteiden ennakoimisesta (Koira ja lapset - konfliktitilanteet 2/2019).  

Tämä teksti käsittelee perhekoiran tukitaitoja; pikkulapsen kovakouraisten otteiden suhteen. Korostan, että olen sillä linjalla että koiria ei saa repiä vaan niitä tulee kohdella kunnioittavasti. Pidän myös itsestäänselvyytenä sitä, että koirille on taattava nukkuma- ja ruokailurauha. Yhteisessä arjessa on kuitenkin todennäköisempää että lapsi joskus kiskoo tai kompastuu koiraan, kuin että niin ei ikinä tapahtuisi. Siksi koen tärkeäksi kirjoittaa tästä. Lapsiperhekoiran tukitaidoista, eli siitä miten koira kokisi vähän epämiellyttävätkin tilanteet kuitenkin turvallisina. 

Mikä on koiralle epämiellyttävää?

On tietysti yksilöllistä, miten kenenkin koira reagoi minkäkin ikäisen lapsen touhuihin. Toiset koirat ovat kärsivällisempiä kuin toiset, mutta mielestäni kärsivällistäkin koiraa on syytä kunnioittaa. 

Vaikka koiraa ei saakaan repiä, useimpien pikkulasten otteet koiran rapsutuksessa ovat verrattavissa enemmän repimiseen kuin silittelyyn. Pikkulapsen hyvääkin tarkoittavat otteet ovat usein varsin kömpelöitä ja voivat paitsi säikyttää, myös oikeasti satuttaa koiraa. Lapsi voi ottaa turkista tiukasti kiinni, rutistaa koiraa tai tarttua vaikka korvasta. Makaava koira voi näyttäytyä liikkumaan harjoittelevalle lapselle mielenkiitoisena kiipeilytelineenä. Lapsi voi myös vahingossa kompastua koiraan tai kaatua koiran päälle.

Useimmat koirat eivät pidä myöskään halailusta tai pussailusta. On syytä perehtyä koiran elekieleen ja etenkin rauhoittaviin signaaleihin (Turid Rugaas Rauhoittavat signaalit). Koiran ensimmäinen vaihtoehto ei ole purra, jos tilanne on epämiellyttävä, vaan koira saattaa ensitöikseen vain kääntää päätä poispäin. Näitä viestejä on syytä havainnoida ja antaa koiralle tilaa. Lasten vastuulle koiranlukua ei voi jättää, vaan aikuisen on oltava tilanteen tasalla.

Ihan aina ei ehdi ja pysty vahtimaan siten kuten pitäisi tai tilanne vaatisi. Lapset ja koirat ovat nopeita ja monet tilanteet vain tulevat ja menevät. Siispä jatkuvan kieltämisen ja kontrollin sijaan, voit opettaa koirallesi "lasten rutistelun" olevan kiva juttu. Älä ymmärrä tätä väärin, lasten ei tule saada vääntää koiraa solmuun, eikä koiran tarvitse sellaista sietää. Voit kuitenkin tukea koiraa lasten kanssa olemisen suhteen.

Tukitaitojen harjoittelu

Kuten käsittelytoimista, myös lasten kosketuksesta voi opettaa koiralle mielekkään asian. Harjoittele koiran omaehtoisuuden kautta karvoista rutistamista tai korvasta tarttumista. Älä satuta koiraa, vaan opeta pienestä epämukavuudesta kiva juttu. Huomio harjoituksessa koiran eleet; aloita harjoitus koiran aloitteesta, keskeytä jos koira vaikuttaa epävarmalta ja vahvista myös sitä, että koira saa lähteä harjoituksesta pois.

Videolla olevat harjoitukset olivat Savulle jo tuttuja, en tokikaan aloittanut ihan noilla otteilla. Meillä on käytössä starttinappulana Savun paikalle saapuminen ja leukakosketus. Tällöin Savu itse aloittaa harjoituksen, antamalla luvan koskemiselle. Olen myös pitänyt harjoitukset hyvin lyhyinä ja palkannut reilusti.

Kylkipainelussa Savu hieman ahdistui, minkä voi huomata etenkin sen korvista ja silmistä, sekä lipaisusta. Haluan olla kuitenkin rehellinen, sillä oikea elämä ei ole pelkkää nousukiitoa voittoihin - enkä siten leikannut tuota pätkää videolta pois. 

Muista palkita koira myös silloin, kun se haluaa lähteä pois. On koiran kannalta parempi valinta poistua lasten luota, kuin ajautua konfliktiin.

Tavoitteeni

Yksinkertainen tavoitteeni oli Savun turvallisuudentunteen lisääminen. En oleta, että koirani automaattisesti pitäisi lasten otteista, eikä sen tarvitse tykätä kömpelöistä silityksistä. Halusin vain, että Savu kokisi olonsa turvalliseksi, vaikka lapset rapsuttaisivatkin vähän rajusti. Tämä tarkoittaa sitä, että Savun mielipiteellä on merkitystä: se saa olla halutessaan rauhassa ja se saa lähteä pois lasten luota. Sitä ei jahdata, eikä sen ole mikään pakko olla lasten vellattavana.

Savu on pitkäturkkinen, joka sai minut mietteliääksi lasten kiinnostuessa koiraan tarttumisesta. Esikoisemme alkaessa liikkumaan, aloin opettaa koirallemme näitä lapsen otteita; turkin rutistelua, kyljestä painelua ja pientä poskivilloista vetämistä. Savu sai itse päättää koska harjoitus alkaa ja milloin se päättyy, samoin kuin teemme käsittelytoimienkin kanssa. 

Käsittelytoimista malli olikin Savulle tuttu ja kun se sai itse vaikuttaa harjoituksiin, etenimme todella nopeasti. Lopulta Savu alkoi itse hakeutua tuolloin 8kk esikoisemme luo. Eikä pelkästään luo, vaan Savu makasi vauvan edessä jotta tämä kiipeäisi koiran yli. Tai tarttuisi vähän korvasta kiinni. Savu alkoi tavoitella tilanteita, jotka olin tehnyt sille tutuiksi ja kannattaviksi. 

Taaksepäin katsoen tämä taito on ollut meillä tarpeellinen: aina välillä on se hetki että en ole huomannut ajoissa ja tapaan lapseni roikkumassa koiramme turkissa. Tällöin koiran asenne lasta ja lapsekkaita otteita kohtaan saavat aivan uuden merkityksen. 

Kysy, jos jokin jäi askarruttamaan. Ja palaute on tietysti tervetullutta.