09 huhtikuuta 2021

Tavoitteena luokkanousu ja maltillinen treenitahti


Päätin koostaa rally- ja tokokuulumisista hiukan kattavamman tekstin; tämän vuoden tavotteiden kertaus, missä mennään ja muutama huomio treeneistä. Ensisijainen tavoite on kirjoittaa asiat itselle muistiin kuvien kera, mutta hienoa jos joku saa tästä vaikka motivaatiota omaan arkeensa. Savun kanssa on viimeisen parin viikon aikana tehty jos vaikka ja mitä. Täytyy taas muistaa vähän himmata tahtia ja merkata vapaapäivät kalenteriin. 

Toko Alo liikkeiden tilannekatsaus

Seuraaminen on jälleen mukavasti paketissa. Seuraaminen ehti talven aikana muuttua väljäksi ja laiskaksi, mutta tilanne on nyt korjattu. Ainoastaan juostessa Savun paikka on välillä vähän vino, mutta noin muutoin seuraaminen sujuu. Myös pysähdyksissä Savu istuu nykyään heti perusasentoon, eikä jää seisomaan pitkäksi aikaa viereen kuten joskus aiemmin. Ylläpidetään saavutettua taitotasoa.

Luoksetulo vaatii hiomista ja vauhtia. Tällä hetkellä Savu vaihtaa puolen välin jälkeen laukan raviksi, mutta perusasentoon tuleminen sujuu kyllä. Perustreeninä on tarkoitus tehdä pentuluoksareita, eli kesken kaiken karkuun juoksemista. Vauhtiperusasentoja tehdään sitten omana harkkanaan. Tavoitteena näyttävä ja nopea luoksetulo - ei nyt tarvitse mikään vinttikoira olla mutta laukata kuitenkin.

Kaukokäskyt menivät edellisissä treeneissä tosi hienosti märästä maasta huolimatta. Nyt vain vihje-erottelua ennakoinnin välttämiseksi.

Liikkeestä maahan on varmasti paras ja varmin liikkeemme. Jos ei ole hirveän märkää ja Savu on ekan käskyn kohdalla kuulolla :D

Hyppy on toinen varma liikkeemme ja oikeasti olen hyppyyn tyytyväinen.

Kapulan pito on ollut meillä sellainen murheenkryyni ettei toista. Kenties teen koko kapulakammotuksesta oman postaussarjan, etenkin jos tästä joskus liike saadaan. Ammattijeesiä olemme saaneet ja nyt vain itsenäisesti eteenpäin tiskirätin kanssa. Yrittänyttä ei laiteta. Tuskin tämän vuoden kokeissa vielä kapulaa pidellään, mutta muut liikkeet kyllä tehdään.

Paikalla makaaminen kyllä sujuu, mutta Savun riviin jättäminen jännittää itseäni ihan vietävästi. Kevään aikana on tarkoitus saada kasaan useammat kimppatreenit, joissa tulisi paikkisharjoitusta nimenomaan vieraampien koirien kanssa. Paikallaan Savu pysyy, mutta meinaa mennä maahan tai perusasentoon kaverin käskyllä. Pikkuviilausta siis.
 

Rallytokon avoimesta luokasta tavottelemme yhtä hyväksyttyä tulosta, joka poikisi meille luokkanousun voittajaan. Rallytokossa tavoittelen ihan tosissani varjovalioitumista ja sen eteen tullaan tekemään töitä. Avoimen liikkeet Savu osaa, mutta koemaisia treenejä tarvitsisimme useammin. Ensiaskel on hankkia itselleni kyltit ja kylttitelineet. Toisena juttuna on kimppatreenien tarjoama häiriö ja uusissa paikoissa hilluminen yhteistä kuplaa metsästäen.

Vaikka rallytokon liikkeet ovat kivasti hallussa, on niitäkin treenattu. Savu on tehoillut oikean puolen seuraamista, jotta oltaisiin heti valmiita kokeisiin kun niitä saa pitää. Olen yllättynyt, miten hyvin nimenomaan seuraaminen on lähtenyt vauhtiin, kun taas oikea perusasento tuntui hyvin haasteelliselta. Jokusia puolenvaihtojakin on harkattu ja niissä riittää vielä tekemistä. Osa puolenvaihdoista on meille ennestään tuttuja frisbee harrastuksen alkuajoilta. Liikkeet tehdään siis täysiä ja samalla haukkuen. Vauhdin Savu saa pitää, mutta ennen kokeita haukkuminen on saatava loppumaan. On tässä toki saatu jo pomppu ja kieppi hiljaisiksi, joten eiköhän yks jos toinenkin puolenvaihto ala sujua.


Treeniseuraa olen kaivannut ja nyt on kolmet treenit sovittuna uusien tyyppien kanssa. Yksin treenaten ei määräänsä enempää etene, vaan on kiva saada liikkuriapua, palautetta sekä tietysti paikalla makaamiseen muita koiria. Ylipäänsä uusien ihmisten tapaaminen on minulle jännittävää, joten jo tunnetilankin puolesta kimppatreenit ovat meille hyvä häiriötreeni.

Viime aikojen treenitahti suhteutettuna kaikkeen muuhun tekemiseen on ollut Savulle taas hitusen ylärajoilla. Teemme tokoa/rallya 2-4 kertaa viikossa omatoimisesti ja se vain on aivan maksimi mitä Savu tykkää tehdä. Ongelma tässä on se että minusta olisi kiva tehdä "joka päivä vähän vielä lisää". Tokikaan keittiössä tehty tokojumppa ei rasita Savua samanlailla kuin kaupungin vilkkaalla kentällä treenaaminen. Etenemisessä maltti on kuitenkin valttia ja etenkin kimppatreenien sopimisessa tämä on otettava huomioon. Ei siis kaikkia uusien treenikavereiden tapaamisia samalle viikolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)