15 tammikuuta 2021

Taapero kohtasi irtokoiran ja muita lenkkimietintöjä

Täysin tavanomainen arkipäivä vuoden alkupuolella, kun suuntasin koko sirkukseni (koira Savu, taapero Papu ja vauva Pipa) kanssa läheisille pelloille. Pellot ovat olleet vakiosijainti matalan kynnyksen ulkoiluilleni jo monta vuotta ja vastaantulijat ovat harvinaisuus. Päästin Savun irti, ollessani puolimatkassa mäkeä ylös. Toisella puolen pitäisi olla kelpo pulkkamäki pikkuväelle. Parkkeerasin neiti Pipan rattaineen katselemaan Papun touhuja ja aloin kaivaa repusta Savun narupalloa.

Sinä hetkenä kun selkäni käänsin, lapseni huuta kirkkaalla äänellään "hau" ja lähtee juoksemaan. Käännyin välittömästi katsomaan ja pellolla jolkottaa tuntematon koira. Koiraa kohti juoksi aivan innoissaan oleva Papu, sekä aivan eri mielentiloissa oleva Savu. Aloin kutsua molempia takaisin, jotta mitään vahinkoa ei sattuisi. Savu on etenkin lasten aikana hyvin tarkka ulkopuolisista ja toki se muutoinkin omistaa koko pitäjän.

Parin paniikinsekaisen kutsuhuudon jälkeen Savu pysähtyy ja lähtee takaisin luokseni. Mikä helpotus, ei koiratappelua. Katson saaneeni aikalisän, kun edes Savu oli suunnilleen hallinassa ja Pipakin rattaissa. Viskelin Savulle nameja maahan, varmistin että Pipa ei putoa rattaista tällä välin ja lähdin kiireesti hakemaan Papua takaisin meidän porukkaan.

Mutta mitä tekee Papu, jonka luo irtokoira ehti? Hän lähestulkoon halaa sitä tuntematonta luppakorvaista koiraa! Ilmeeni oli likipitäen SOS ollessani aivan varma että kohta lapseltani puuttuu naama ja ryntäsin hakemaan taaperon pois. Lähellä selvisi että vastaan tullut koira oli jokin spanieli, joka ei onneksi laittanut pahakseen vastaanottoamme tai säikähtänyt sekopäisenä kaikki säännöt unohtaneena luokse säntäävää aikuista - minua. Kun irtokoira olikin ihan leppoisa, helpotuin. Aiheutin tietysti Papulle itkupotkuraivarit irrottaessani häntä koirasta ja kertaamassa ohjeita, ettei vieraiden koirien luo saa mennä.

No, spanielin isäntäperhe saapui hetken kuluttua paikalle ja jatkoimme lenkkiä eri suuntiin. Lenkin vähän turhan kaoottinen alku päättyi totaaliseen pakan leviämiseen kun tämä koiria halaavat lapsi hyppäsi Savun perässä ojaan. Kengät täynnä jääkylmää vettä ei enää naurattanut. 


Yleensä ulkoilumme sujuvat ilman suurempia sydämen tykytyksiä. Rauhallinen on väärä sana kuvaamaan poppootamme, mutta "lenkit hyvässä tunnelmassa" on ihan osuva. Olen aina tykännyt kulkea metässä polkujen ulkopuolella, kompastella vaihtelevissa maastoissa ja nauttia ihan joka kelistä. Silloin tällöin pidän kirjaa kilometreistä, toisinaan haluan vain viettää aikaa ulkona.

Liikuntaa tarjoan Savulle nykyään enemmän, kuin millekään koiralleni aiemmin. Näkisin arkiliikunnan olevan myös laadukkaampaa, kuin aiemmin. Kun joitakin vuosia sitten kävin töissä, kaikki toiminta koirien kanssa ajoittui iltaan. Kahden tunnin lenkki oli ajallisesti pitkä, hihnalenkeillä emme juuri käyneet. Kesäisin rykäistiin fillarilla useampi kilometri. Jos illalla oli treenit, teimme vain pienet lämppälenkit.

Nyt kun hoidan lapsiani kotona, voin tehdä aikalailla sitä, mitä haluan. Ja metsästä en saa tarpeekseni. Vaikka toisina päivinä viihdytään kyllä omassa pihassakin. Tavanomaisesti ulkoilemme pitkän kaavan kautta kahdesti päivässä - yleensä toisen ulkoilun olemme kotipihassa/metsässä. Välillä bonuksena on illan pitkä lenkki ilman lapsia, usein koirakavereiden kanssa. Yhdessä ulkoilua kertyy toisina päivinä jopa 6h,  minimi lienee 2h paikkeilla. Pääasiassa Savu kulkee lenkeillä irti, hieman riippuen minne maastoihin olemme lähteneet. Hihnalenkkejä tehdään jonkin verran ja osittaisilla matkoilla, kun rattailla ei pääse aivan joka pöpelikköön. 

Toki ennen treeneihin kului enemmän aikaa, hallille ja kentille ajamista. Nyt sellaista rumbaa ei ole, vaan treenaan itsenäisesti. Keittiössä treenaillaan kuten ennenkin ja usein tokoillaan kotipihassa samalla, kun lapset leikkivät omiaan. Ryhmäpaikka olisi kova juttu, mutta ei tällä erää mahdollista. Onneksi ensi viikolla taaperon kerho jatkuu ja pääsemme Savun kanssa tehotreenaamaan sillä välin, peräti kahdesti viikossa.

Treenihöpinöitä onkin tulossa piakkoin.

2 kommenttia:

  1. Hui! Olipa pelottava tilanne teillä kun taapero kipittää kohti vierasta koiraa! Varmasti kaikki kauhukuvat pyörivät mielessä. Onneksi oli kiltti koira, joka itsekin halusi vaan tervehtiä.

    Tunnistan itekin kertomasi koiran lenkitysestä, työt haittaavat ikävästi koiran kanssa lenkkeilyä :(. Erityisesti harmittaa, että valoisana aikana ei tähän aikaan vuodesta oikein lenkeille pääse, muuta kuin erityisjärjestelyin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä ehdin säikähtää, mutta onneksi irtokoira oli lapsiin tottunut tapaus :)

      Tämä aika vuodesta on kyllä surkeaa, kun pääasiassa joutuu lenkkeilemään pimeässä. Minäkin teen kunnon lenkin mieluiten ilman lapsia ja suunnilleen puolet vuodesta se tarkoittaa pimeää iltalenkkiä. Viikonloppusin onneksi mahdollista lenkkeillä myös valoisalla ihan yksin :)

      Poista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)