Arkemme rullaa taasen normaaliin tapaan, eikä juuri karanteenin vuoksi muuksi muuttunut. Toki kaikki spontaanit kahvilatreffit, kavereiden näkeminen, ohjatut treenit (toki nyt olisin taukoillut niistä muutenkin), sekä reissut on poissa kuvioista. Hankin Savulle passin vain hieman ennen synnytystäni, sillä toukokuussa oli tarkoitus lähteä Norjaan. Noh, näillä näkymin passi lojuu lipaston laatikossa vailla käyttöä vielä jonkin aikaa.
Kaverin kanssa lenkillä olemme toistaiseksi käyneet vähintään kerta viikkoon. Savu on tottunut koiraseuraan ja kun koiraseuraa ei ole omasta takaa, on koiran hyvinvoinnin kannalta pakko sosialisoida jonkin verran.
Kuvat ovat huhtikuun alulta, nyt Savulla on lyhyeksi leikattu kesäturkki, mutta siitä ei ole vielä kuvaa. Treenivideoitakin on kuvattu ja niitä on tulossa, sekä tokotavotteita kirjattu. Lenkki-into on kasvanut melkoisesti ja sekä minun että koiran kunto on kasvanut. Enää ei kumpaakaan kummemmin väsytä 10km jälkeen, mikä onkin ollut ilo huomata. Toko harrastuksena vaatii etenkin koiralta yllättävän kovaa kuntoa.
Keväisempiin tunnelmiin!