Tapani mukaan haluan kirjata meille tavoitteet, mutta tällä erää suhtaudun näihin hyvin nöyrästi. Tälle vuodelle on niin monta muuttujaa, etten tahdo ottaa tavoitteista stressiä, vaan suoriudun mieluummin arjesta kunnialla.
Viime vuoden tavoitteet menivät hieman huti, sillä tokon alokasta emme korkanneet. Sen sijaan kävimme kolmissa kisatreeneissä toteamassa, että tekemistä riittää, mutta suunta on oikea ja tilanne jo huomattavasti kesää parempi. Tokon sijaan kisasimme kuitenkin rallytokossa - se on meille kisatilanne treeniä ja itselleni jännityksen hallintaan liittyvää treeniä.
Viime vuoden tavoitteista käsittely eteni etenkin harjaamisen osalta reilusti. Laiskanpuoleisesti tuli treenailtua kynsiä, sillä kaipaisin asennemuutosta itseltäni. Myös yhdelle luennolle ennätin.
Toko Alo korkkaus olisi kuitenkin tämän vuoden tavoite. Edes möllit, mutta kunhan kapulan pito on kunnossa (se ei todellakaan ole), olisi syytä ryhdistäytyä alokkaan suhteen.
RTK2 tätä uskallan oikeasti taitojemme perusteella tavoitellakin. Tämä vuosi todennäköisesti kisataan kertalisensseillä, sillä yksin liikenteeseen pääseminen ei ole vauvavuonna niin simppeliä.
Käsittelytreenejä lisää ja sitä kautta suhde koiraan paremmaksi. Näitä ei voi treenata liikaa ja nyt tauon jälkeen ihan oikeasti pitäisi harjoitella.
Retkeilyyn varmasti kykenemme ja sitä haluamme. Edes pieniä retkiä.
Kaksin koiran kanssa tulee olemaan tänä vuonna erilailla arvokkaampaa aikaa ja siksi se on kirjaamisen arvoista. Sitä aikaa kaipaamme koiran kanssa varmasti yhtä paljon ja toivottavasti sellainen mukavuus osuisi kohdalle edes muutaman metsälenkin verran.
Oikeasti suurin ja hartain toive on, että koko porukka olisimme terveitä ja pystyisimme nauttimaan arjesta. Kaikki muu otetaan kirsikoina kakun päälle. ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)