19 marraskuuta 2019

Rallytokon avoimen luokan korkkaus 16.11


Kuva  © Elina Jäntti / Koiramaista eloa

Viime lauantaina pääsimme viimein korkkaamaan rallytokon avoimen luokan. Kuukauden ahkera treenaaminen tuotti tulosta sen verran, että rohkaistuin kilpailemaan. Tekemistä meillä vielä riittää, etenkin varmuuden ja palkattomuuden suhteen. Kunhan saadaan molemmille varmuutta ja Savulle luotto palkasta, näyttäisi kokonaisuuskin paremmalta.

Avoimen rata vaikutti tosi kivalta, pujottelu ja muutamia muita meille vahvoja liikkeitä. Eniten minua stressasi eteen tuleminen ja meille uusi liike, jossa koiran tulee nousta perusasennosta seisomaan ja odottaa että kierrän sen ympäri. Lopulta tuolta radalta parhaiten tekemämme liike olikin tuo seisomaan nousu ja ympäri kiertäminen. Mutta on sitä harjoiteltukin, vaikka ihan mahdottomalta tuntui. Myös houkutukseen olen erityisen tyytyväinen.

Kivasta radasta ja jännitykseni näköisestä suorituksesta huolimatta meiltä ropisi pisteitä melko tuntuvasti. Tosin kerrankin osui tuomari, jonka kanssa olen pistevähennyksistä samaa mieltä! Ohjausvirheistäni johtuvat harmilliset kympit saavat kokonaispisteet näyttämään huonommilta, vaikka tosiasiassa isompina haasteina pidän Savun ääntelyä ja kontaktin rakoilua. Saimme siis ensimmäistä kertaa mm. ilman nuuhkimisesta ja seuraamisen hetkittäisestä lässähtämisestä virhepisteitä. Koen tämän kannustavana, sillä on ihan eri asia kääntyykö koira yhdessä kanssasi vai kääntyykö se siksi että törmäät siihen. Savun nuuhkiminen johtuu ensisijaisesti epäuskosta siihen että palkkaa ehkä koskaan tulisi. Ennen seuraavia kisoja on tehtävä reilusti töitä sen suhteen, että nimenomaan pitkät suoritukset ovat se juttu. 

Yksi pistevähennys tuli myös Savun haukkumisesta. Pyörähdys nyt vain on kiihdyttävä temppu ja Savu oli mieleltään aika lennossa muutenkin. Ääntely toki lisääntyy myös silloin, kun minua jännittää. Tämäkin on onneksi harjoiteltava asia!

Raili Sonninen-Korhonen
74p 2:24:19


Istu, maahan, kierrä koiran ympäri -1p puutteellinen yhteistyö
Täyskäännös vasempaan -1p puutteellinen yhteistyö
Istu, koira eteen ja oikealta sivulle istumaan -10p väärin suoritettu tehtävä (ylimääräinen istuminen, ohjasin epäselvästi)
Koira kiertää ohjaajan -10p väärin suoritettu tehtävä (ohjasin epäselvästi, Savu epäröi ja vaihtoi rintamasuuntaa)
270 vasempaan -1p puutteellinen yhteistyö -1p epätarkasti suoritettu tehtävä
Saksalainen täyskäännös -1p puutteellinen yhteistyö


Tuomarin kommentti: Rauhallinen ohjaus, jätä tilaa kylteille.


Harmillisesti tänä vuonna emme taida enää kisaamaan päästä. Olemme varasijoilla Seinäjoen, Jyväskylän, Tampereen ja Liedon kilpailuihin. Siinäpä mahdollisuutemme ovatkin. Olisin hiukan toivonut tälle vuodelle vielä RTK2, sillä ensi vuonna kisaaminen jää taatusti vähemmälle. Hiukan raskausoloistani riippuen, saatamme kertalisenssillä kilpailla vielä tammikuussa. Mutta vaikka kisamaan ei päästäisikään, mikään ei estä treenaamasta puutteita ja haasteita kuntoon. Kuukaudessakin sai kuitenkin ilmeisen paljon tehtyä.

Ainakin tämän tuomarin radoille tullaan tähtäämään jatkossakin, sillä haluan työskentelystämme nimenomaan rehellisen palautteen enkä mitään säälipisteitä siitä että koira vastaa tsemppaamiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)