Lokakuu eteneekin hyvässä vauhdissa ja oikeastaan koko puolikuuta on ollut yhtä menemistä ja tulemista! Lokakuun alussa oli eläintenpäivä ja tuolloin sopivasti olimmekin suuntaamassa retkelle. Taapero jäi kotiin parantelemaan flunssaa ja Savu riemastuikin heti tajutessaan, että pääsee reissuun ihan itse vain. Seuraksi reissuun oli tulossa tietysti Kiira koirinensa. Kolme kuvauksellista pörröä tuottivatkin runsaan kuvasadon, osin kuvien hitaan käsittelyn vuoksi tässäkin postauksessa meni sitten kaksi viikkoa. Kiiran kanssa ehdittiin retkeillä viimeksi kesällä (Helvetinjärvi 7/2019).
Nyt kohteeksi valikoitui Pyhä-Häkin kansallispuisto, jonka parkkipaikalla vain pyörähdimme viime syksynä (Ruskaretki Salamajärven kansallispuistoon +Pyhä-Häkki). Tällä erää reitit oli tarkoitus katsastaa ihan kunnolla ja olimmekin varanneet vuokratuvan yöpymistä varten. Saavuimme Poika-ahon torpalle iltapäivällä ja lähdimme kävelemään Tulijärven polkua pitkin kohti Isoa ja Vanhaa isoa puuta (mitenköhän nuo pitäisi kirjoitta?). Tällä reissullamme maisema oli jo kauniin ruskainen ja etenkin suoalue oli kaunis. Havupuinen metsä nyt näyttääkin kaikkina vuodenaikoina aikas samalta.
Eläintenpäivän sää tarjoili meille vain pienen ripauksen aurinkoa ja sen jälkeen saatiin sekä räntää että lunta. Savun turkki on kyllä säänkestävä, mutta Savu ei ole erityisemmin koiranilman ystävä. Ilmeensä venähtää perin surkeaksi ja koko olemus muuttuu jokseenkin pettyneeksi. Onneksi tietenkään ihan koko iltaa ei sadellut, kuvia varten pääsi tekemään temppuja ja oikeastaan nuuskuttelu ja rauhallinen käyskentely metsässä olivat Savusta kivoja juttuja. Eikä Savu seurastakaan valittanut - koko poikakolmikko tulee toimeen oikein hyvin etenkin harvaan tapaamistahtiin nähden.
Polut olivat mukavan hiljaisia, eikä vastaantulijoita ollut. Tulipaikalla oli hiillos valmiina, joten saatiin helposti eväät paisteltua. Helppo nuotio olikin miellyttävää vaihtelua retkiini ja sormet jäässä oikein toivottu yllätys. Koska keli tosiaan oli mitä oli ja alkoi vähän hämärtääkin, oikaisimme torpalle nopeammin. Kävelimme kokonaisuudessaan ehkä 8km, eli reilusti vähemmän, kuin mitä Tulijärven polku olisi kokonaisuudessaan ollut. Oli kuitenkin kiva päästä torpalle ennen pimeää, sillä edessä oli lämmityshommia, kokkaamista ja saunan lämmitys. Koiristakin sisälle pääsy oli ilmeisen mukavaa.
Aamulla pihan näkymä olikin kaikkea muuta kuin syksyinen ja koirat riemastuivat lumesta oitis. Savu ja Kelmi rallittivat oikein kunnolla ja kelpasihan kolmikkoa lumessakin kuvailla. Sääli että tonttulakkeja ei tullut mukaan, nyt olisi ollut oiva ympäristö ottaa joulukorttikuvia. Aamurallien ja kuvailujen jälkeen pakkauduimme autoon ja jatkoimme matkaa kohti Joutsaa. Toisena kohteenamme oli
Leivonmäen kansallispuisto, jossa pistäydyimme Savun kanssa viime syksynä (Kolmen kansallispuiston kierros: Leivonmäki 10/2018)
Leivonmäellä olikin melkoinen ruuhka ja kuvia tuli otettua hiukan aiottua vähemmän. Kiersimme hiukan omia reittejämme mukaillen Mäyränkierroksen ja kävimme kuvailemassa koiria Joutsniemessä. Sää oli mitä hienoin, aurinkoa ja vain vähän tuulta, joten sinällään ruuhka ei ollut mikään ihme. Harmillisesti osa koirien ohituksista oli aivan liian haasteellisia; en nähnyt kahta pikkukoiraa kanervikosta ja luulin että ohitamme vain ihmiset, niinpä menin aivan liian läheltä. Myös meitä tuijottamaan jäänyt labbis aiheutti koirissa kiihtymistä, sillä me aioimme vain ohi, kun ilmeisesti vastaantulija olisi halunnut koirien moikkaavan toisiaan. Konkreettisilta moikkaamisilta onneksi vältyttin, sillä Savu oli jo aivan väärässä mielentilassa. Muuta onnistunutkin treeni onneksi saatiin, ei auta kuin ottaa ehkä koira tapauksiin reilummin etäisyyttä.
Joutsniemessä yksi retkiseurue teki meidän saapuessamme lähtöä. Yksi miehistä pysähtyi jutulleni ja kysyi onko Savu saksanpaimenkoira tai sekarotuinen sellainen. Tämä olikin ensimmäinen rotuveikkaus tuota rotua. Porokoiran mainitessani hän sitten näkikin Savussa paljon porokoiraa. Savua kehuttiin hiljaiseksi ja todella viisaaksi koiraksi. Palaute kyllä lämmitti mieltä, sillä Savu ei todellakaan ole hiljainen. Satuin vain sopivaan saumaan sen kanssa ja Savu katsoi asiakseen tarjota vain taukomakailua miehen minulle jutellessa. Eikä todellakaan edes puhissut tai hypännyt tervehtimään, kuten olin varautunut tapahtumaan. Hieno retkikoira ♥
Reipas tempoinen, antoisa reissu jälleen. Ja tuttuun tapaan Kiiran kanssa on jo seuraava reissu kiikarissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)