Korvaamaton koirani 3 vuotta

 

Nyt minä tiedän mitä tarkoittaa, kun koira sopii käteen. Ja niinpä ajattelin aiheesta rönsyillen kirjoittaakin postauksen, ihan vain koirastani Savusta. Synttärilahjaksi Savu sai runsaasti paijaamista ja pitkän lenkin niin, että koira itse päätti reitin. Vähän rahallisestikin Savuun satsattiin tässä synttärikuukautena ja niinpä postissa tuli Valjavoltin puolikuristava kaulapanta. Myös Natural Menua ja Naturis makkaroita hankittiin varastot täyteen ja nyt kelpaa palkkailla.

Kolme vuotta sitten, kun Savu syntyi, oli moni asia hyvin erilailla, eikä minulla sillä kellonlyömällä ollut edes koiranpaikkaa auki. Tilanteet kuitenkin muuttuivat ja elokuussa Savu muutti meille. Tässä kolmessa vuodessa onkin tapahtunut ihan hirveästi kaikkea, paljon enemmän kuin olisin osannut kuvitellakaan. Kaikista suurista ja vähemmän suurista, odotetuista ja yllättävistä käänteistä huolimatta ollaan edelleen hyvissä voinneissa. Terveydellisten muutosten, perheenlisäyksen, väliaikaiskoirien, hoitokoirien, reissujen ja työpaikanvaihdosten suhteen Savu on ollut kyllä yksi sopeutuvaisimpia otuksia mitä olen tavannut. Ennen kaikkea äkillistä ja yllättävää olen aina varautunut pahimpaan, mutta Savu on osoittanut kaikki huoleni täysin turhiksi.

Tuntuu, kuin Savu olisi ollut meillä ikuisuuden, koska nämä kolme vuotta ovat olleet varsin vaiherikkaat. Toisaalta näin koiran syntymäpäivänä tajuan, miten nuori se oikeastaan vielä on. Olen turhaan kriiseillyt titteleiden suhteen, että emme saavuttaneet mitään siihen mennessä kun Savu täytti vuoden, kaksi tai nyt kolme. Oikeastihan olemme resursseihin ja osaamiseeni nähden saavuttaneet kaikkea aika mukavasti, vaikka ensimmäisistä kisoistamme tulikin hylky.

Vaikka Savu onkin mielestäni monissa asioissa vähän luonnonlahjakkus, ei tämä "valmis" koira ihan ilmaiseksi ole tullut. Niin kutsuttujen helppojenkaan koirien (joksi Savun miellän enemmän kuin haastavaksi) kanssa mikään ei tule ilman työtä. Savussakin oli kaikki ainekset kaikkeen - kisakenttien tykkiin tai karkailevaan naapurin piskiin ja tietysti kaikkeen siltä väliltä. Etenkin ensimmäisen vuoden aikana käytin paljon aikaa Savun kouluttamiseen ja kaikkien pikkuasioiden hiomiseen. Kantapään kautta oppineena olin päättänyt kerrankin keskittyä ja panostaa ja se todella kannatti. Savu pitää nykyään autoilusta siitä huolimatta, että se pentuna meinasi oksentaa pelkästä autoon joutumisesta. Savu on sisätiloissa rauhallinen ja tietää taukoalustan merkityksen, koska sille on luotu arvoa. Nämä ja monet muutkaan asiat eivät ole olleet itsestäänselvyyksiä, sillä esimerkiksi taukoilun suhteen Savu olisi mielellään vinkunut tai ollut muuten levoton. 

Savu kulkee pääasiassa irti, sillä ehdolla, että on kuulolla ja vastaa yhteistyöhön vapaana jolkottelun suhteen. Mikäli edes toinen ontuu, ympäristö on täynnä lintuja tai Savu muutoin on heti nenä pitkällä hajuissa, kulkee se hihnassa. Erityisesti kevään korvilla hihnailemme aika paljon, jotta kaikki lenkkeily ei ole minulle pelkkää valppaana tarkkailua. Linnut ja pieneläimet, sekä hajut ovat Savulle niin kovasti mieleen, että karkailulla se olisi nopeasti vahvistanut toiminnosta itselleen mukavaa ajanvietettä. Ja minulle tietysti varsin suuren ongelman työstettäväksi. Pelaan mieluummin varman päälle ihan metsäneläinten vuoksi, Savun turvallisuuden vuoksi, sekä tietysti siksi, ettei koulutus ota takapakkia. Pelkästään koiran vastuulle vapaanaolemisen osaamisjuttuja ei voi sysätä, sillä on minun tehtäväni tarkkailla ympäristöä ja olla tilanteen tasalla. Ihminen jää tietysti aina koiralle kakkoseksi tarkkailun suhteen, mutta sitä varten sitä luoksetuloa onkin treenattu. Asian tiimoilta ensimmäinen vuosi ja vielä toisenkin vuoden kesä olivat haasteellisinta aikaa ja muiden ohjaajien erilaisten toimien vuoksi Savu saattaisi vieläkin ampaista linnunlaulun perään. Ilman muistiinpanojani, pitäisin monia juttujamme itsestäänselvyytenä, mikä on silkkaa harhaa. Ja hyvä niin, sillä ilman sopivia haasteita, en olisi oppinut mitään.

Vaikka paperilla Savu on vain tavan sekarotuinen, jonka kanssa on vähän harrasteltu, on se oikeassa elämässä kuitenkin täyttä kultaa. Harrastustulokset eivät vaakakupissa paljoa painaisi, jos arki olisi täysi kaaos ja veisi mehut kaikilta. En oikein tiedä, miten arkeamme kuvailisin, sillä Savu toimii kuin ajatus. Savu toimii kuin ajatus silloinkin, kun minä olen väsynyt, enkä jaksa panostaa koiraan haluamallani tavalla. Tästä "helpompi" arki olisi arki ilman koiraa. Ilman hyvää ystävää, joka on kuitenkin vastuullani ja josta tulee huolehtia. Mutta sellaisesta arjesta puuttuisi välittömästi huomattava osa laatua ja sisältöä. Olisin valmis luopumaan monista mukavuuksista sen sijaan, että eläisin koiratonta arkea. Tai ehkä ennemmin, Savutonta arkea, sillä Savu ei olekaan ihan mikä tahansa koira.

Koska viimeinkin olen saanut maistaa arkea, joka maistuu niin hyvältä, että olisi kiva viettää aina pelkkää arkea, on treenaaminenkin kivaa. Harrastamiseen on myös erilailla voimavaroja, sillä se on vähän kuin kirsikka kakun päälle ja okein mieluisaa spesiaali puuhaa lenkkeilyn ohella. Nuoremman puoleisen koiran kanssa meillä on vielä vuosia aikaa - ainakin toivon näin - harrastaa ja treenata mitä haluamme. Virheistäni oppineena haluan nauttia joka hetkestä, mutta ilman kiirettä. Suorituspaineet kaiken tokoilun suhteen ovat alkaneet hellittää ja sen suhteen treenimmekin ovat sujuneet paremmin.

Perhekoirana Savu on ylittänyt odotukseni monin tavoin. Mitä vain keksinkään jännittää, stressata, epäillä, huolehtia, niin kaikki osoittautui turhaksi. Savulle pikkutyyppi on ollu alun alkaen ihan päivänselvä asia ja nyt taaperoikäisen kanssa Savu on kiitettävän maltillinen. Taaperolle Savu onkin aivan kaikki kaikessa, vaikka tietysti niin voimakas kiintymys on aivan toispuoleista. Savun silmissä pikkuihminen mahdollistaa mukaviakin juttuja, etenkin ruokailun suhteen. Kakkoslaadun rapsutuksiakin on tarjolla aika usein ja rapsutuksia Savu käy itsekin pyytämässä. Toisinaan innokas leikkiinkutsu saa aikaan parkaisun, sillä tassu pienissä kasvoissa tuntuu vähän kurjalta. 

Jos yhdeyssä postauksessa harmittelin Savun ääntelyongelmaa, niin se onkin se ainokainen särö, joka meillä on. Eikä se minua suuresti häiritse ja syykin on tiedossa, joten pitää vain ottaa aika asian työstämiselle. Toisaalta, jos kuvittelee että eläin ei saisi ikinä haukkua, olisi minun kannattanut aikapäiviä sitten vaihtaa lajia. Mikäli Savu jatkossakin on kaikessa muussa ihan unelma, niin olkoot koira sen verran, että räskyttää silloin tällöin, kuin haluaa. Ärsyttävän kuuloisen erivapauden Savu on mielestäni ansainnut ♥

Ehkä tämä liibalaaba ihastelu riittää, mutta olen kyllä suuresti kiitollinen siitä, että näin hieno koira käsiini luotettiin. Ja miten onnellinen olenkaan, että tämä on ensimmäinen koira, joka on onnistunut hurmaamaan myös mieheni. Onnea Savu ja siskonsa Cismet! ♥