Hitaammat kuulumiset

Selailin jokin aika sitten vuosien takaisia blogitekstejäni. Voi kun meno on ollut toisenlaista, erilailla aktiivisempaa, jännittävämpää, mutta toisaalta myös huolimatonta ja stressaavaa. Olimme kolme vuotta sitten vasta muuttaneet näille seuduille (mutta emme vielä tähän taloon), minä vaihdoin työpaikkaa ja kaavailin aktiivista harrastuskesää koirien kanssa. Kesä kuitenkin oli hyvin erilainen, kun menetin koirani. Lopulta asuntokin vaihtui, samoin työt. Vanhoja on kiva muistella kultauksen kera, mutta aikansa kutakin. Tuolta kolmen vuoden takaa minulla ei ole mitään muuta tuttua jäljellä, kuin se silloin armeijan harmaista kotiutunut mies. Nykyinen elämänvaihe on omalla tavallaan ihanaa, hidasta ja huolellisempaa. Olen oppinut kohtaamaan koirani oikeasti ja pysähtynyt kuulemaan sitä. Olen ahminut rutkasti teoriatietoa ja oppinut viimein ymmärtämään näitä parhaita ystäviämme - siis vain hiukan aiempaa paremmin.

Pitenevät päivät ja valoisammat illat ovat ihan lottovoitto! Ihan kuin vuorokaudessa olisi heti lisää tunteja. Valoisuus mahdollistaa myöhäisemmätkin iltalenkit - olen huomattavasti pirteämpi illemmalla, kun on valoisaa. Mies tekee niin pitkiä työpäiviä, että päiväaikaan minun on mahdoton lähteä minnekään ilman lasta. Siispä valoisat illat ovat enemmän kuin tervetulleita, olenkin ikävöinyt kesäisiä yölenkkejä suunnattomasti. Toki niihin kesäisiin lenkkeihin on vielä tovi.

Olen aina ollut enemmän toiminnallinen hutkija, kuin rauhallinen hetkessä eläjä. Uusi elämänvaihe onkin opettanut tässä paljon ja olen viimein oppinut pysähtymään myös koiran kohdalla. Aiemmin laatuaika koirien kanssa oli jatkuvaa menemistä, sillä minulle se on ollut rapsuttelua luontevampaa. Aiemmat koirani eivät myöskään olleet erityisen seurankipeitä. Savu sen sijaan pitää läheisyydestä, oleskelusta ja pitkistä rapsutteluhetkistä. Siltä kannalta ajateltuna tämä pikkulapsiarki on Savun kulta-aikaa. Olenkin panostanut rapsutteluun ja silittelyyyn nyt huomattavasti. Meillä on ollut oikeastaan meneillään varsinainen lämpökausi. Tämän myötä Savun mm. satunnainen kerjääminen ja hetkittäinen vinkuminen on vähentynyt. Lisättäköön vielä, että paijaan Savua silloin kun se itse pyytää ja haluaa. Savun rapsuttelulla on ollut ihan huikea vaikutus koiran käyttäytymiseen, eikä ei toivottua -käytöstä tarvinnut erikseen kitkeä!

On ollut motivoivaa ja piristävää katsella muiden (perheellisten) koiranomistajien treenejä ja kisasuorituksia. Tämä vaihe on siis ohi menevä ja mekin kyllä heräilemme tämänhetkisestä treenihorroksesta. Olisimme heräilleet jo, jos miehen työtilanne olisi toisenlainen. Ei sovi kuitenkaan valittaa, hienoa että on töitä, sillä vain se mahdollistaa tämän hitaamman eläimisen. Some toki toisaalta tuo omat paineensa; kaiken pitäisi olla tehokasta ja nopeaa kellon ympäri. En kuitenkaan onnekseni ole ainoa, joka havahtui tuon viestin epärealistisuuteen käytännössä.

Vaikka tokorintamalla ja kahden keskeisissä metsälenkeissä on toivomisen varaa, ovat käsittelyharjoitukset kivalla mallilla. Savuhan kyllä pysyy paikallaan kun niin käskee ja antaa kyllä harjata (tai mitä tarvitseekaan tehdä), mutta joka kerta suhteemme saa siitä särön. Ylipäänsä mikä tahansa väkisin tehty toimenpide laskee ohjaajan arvoa huomattavasti. Kun harjaaminen hoidetaan koiran tahtiin, ei Savu loppupäivää välttele minua. Toki harjaamisesta Savu ei vieläkään tykkää, enkä minäkään. Turkin kanssa on ollut vähän hankaluuksia muutenkin, mutta kirjoitan niistä lisää myöhemmin.

Meillä treenattavia käsittelytoimenpiteitä ovat mm. pannan, valjaiden ja takin pukeminen, harjaaminen ja kynsien leikkaaminen. Savulle on aina saanut kaikki edellä mainitut tehtyä sen vastustelusta huolimatta. Vaikka Savu ei ole mistään pitänyt, on vastustelu tavallaan tosi hyvä merkki. Se kertoo koiran toimintakyvystä ja oma-aloitteisuudesta. Vastaantaistelun sijaan kannattaa antaa koiralle valinnanvapaus ja sen kautta kouluttaa tehtävistä mieluisia. Passiivinen koira joka ei vastustele, on usein luovuttanut aikoja sitten.

Kynsien leikkaamiseen tarvitsin ammattiapua. En ole onnistunut kynsien leikkaamisessa vapaaehtoisesti yhdenkään koirani kanssa ja aloin olla tehtävän suhteen neuvoton. Onneksi apua on saatavilla, eikä koiran kynsiä todellakaan tarvitse leikaya väkisin! Muita tehtäviä olen kouluttanut Savulle itse. Manttelin pukeminen on osoittautunut yllättävän haasteelliseksi, eikä toisaalta ihmekään. Pukemistilanteisiin on liittyntt monia epämiellyttäviä tilanteita ja tunteiya mm. ahtaita tiloja, muiden ihmisten huutamista, lähellä olevien koirien rähinöitä ym. sekä tietysti se konkreettisin - olen pukenut manttelin aina väkisin, Savun perääntymisistä huolimatta. Kunhan joskus saan edes miltei valmista em. suhteen, kuvaan käsittelyistä tänne videon.

Nykyisellään minua joissain määrin ärsyttää sana "totuttaminen". Koira voi oppia sietämään epämiellyttävää tilannetta, mutta jos arki täyttyy kaikesta mitä pitää vain sietää, ei lopputulos ole kovinkaan miellyttävä. Monet arkiset asiat voi kuitenkin opettaa jopa huippuhauskoiksi vuorovaikutustilanteiksi. Haastan kaikki tämän lukeneet pohtinaan arkisia askareita uudelleen ja tekemään koirastaan aktiivisen osallistujan.

Olen pohtinut myös aiempia koulutustapojani. Nykyisellään johtajuusteoria ja laumavietti kuulostavat korvaani myyteiltä, joita ne toki ovatkin. On jopa epäterveen kuuloista, että toista - edes koiraa - pitäisi hallita 100% nimenomaan nöyryytyksen kautta. Passiivisella eläimellä jonka on toteltava mitä vain rangaistuksen pelossa (tai muka hakemalla hyväksyntää), ei ole paljonkaan tekemistä kouluttamisen kanssa. Onneksi uusi tieto tavoittaa koko ajan useampia ihmisiä ja jokainen voi alkaa toimimaan toisin. Se mihin vannoin vaikkapa viisi vuotta sitten, on mielestäni nykyään ihan järjetöntä. Kaksipiippuinen juttu, mutta toisaalta on positiivista havaita oma kehityksensä.

Yritän tämän vuoden aikana ehtiä päivittämään joitain vanhoja tekstejäni. Niissä on suoranaisia asiavirheitä ja/tai olen esittänyt mielipiteeni uskottavan kuuloisesti faktana. Mielipiteitä minulla on tietysti edelleen, mutta pyrin nykyisellään kirjoittamaan ne mielipiteinä - en absoluuttisina totuuksina. Tieto sitä paitsi muuttuu ja kehittyy koko ajan, joten osa teksteistä - silloisesta itseluottamuksestani huolimatta - ovat tiedoiltaan vanhentuineta ja vääristyneitä. Tulen linkittämään päivitetyt tekstit jonkin tulevan tekstini yhteyteen. Tällä hetkellä linkki sivu on päivitetty ja täydennetty.

Huhtikuu tulee olemaan kiireinen, mutta kalenteriin on varattu tilaa muutamalle retkelle ja tietysti niille pitkille iltakävelyille. Kuulumisia ehtinen kirjoittaa uudemman kerran vasta kesällä. Tekemistä on niin paljon ja olen päässyt aiempaa paremmin kiinni käytäntöön. Se aika, minkä ennen käytin kuvien käsittelyyn ja monipuolisiin teksteihin, oli oikeasti koirilta pois. Minulla olisi edelleen se lähes samanmittaine aika käytettävissä läppärillä oleskeluun. Olen kuitenkin viimein oivaltanut, että Savua ei kiinnosta, mitä nettikansa siitä tai meistä ajattelee. Savua kiinnostaa se, mitä me tehdään nyt ja miten kivaa meillä tänään voi olla. Siispä, sulje some ja kysy koiraltasi, mitä se haluaisi.

Savu ja pehkot poluilla

Kiiran postaus

Maanantai on mainio päivä aloittaa viikko ulkoilulla uusissa maastoissa. Retkeilyä onkin ollut ikävä ja johan edellisestä (Ruskaretki Salamajärven kansallispuistoon +Pyhä-Häkki 9/2018) keikasta Kiiran kanssa oli kulunut puoli vuotta! Nopealla aikataululla sovittiin päiväretki naapuri maakuntiin, tarkoituksena katsastaa Kauhaneva-Pohjankankaan ja Lauhanvuoren kansallispuistot. Ajomatka oli kohtuullinen, vaikkakin varsin maksimaalinen päiväkohteisiin. Molemmat kansallispuistot ovat myös suhteellisen pieniä, joten senkin vuoksi ajateltiin käydä kahdessa paikkaa kerralla.

Edellisenä yönä oli satanut lunta varsin reilusti ja heti pohjoisemmas ajettua maisema oli oikeastaan talvinen. Suomen kevätkeli aidoimmillaan, kuten kuvistakin huomaa. Koirat nukkuivat lähes perille asti ja ryhtyivät autosta päästyään heti leikkimään. Itsellä meni hetki oppia erottamaan, kumpi pehkoista on Koda ja kumpi Kelmi. Selkeästi erinäköisiähän nuo ovat, varsinkin kun livenä tapaa. Vaan kylläpä oli Kelmi kasvanut ihan rutkasti sitten viime näkemän! Savua jättiläiseksi kasvanut pentu vähän kauhistutti, sillä Savu ei pidä liian tuttavallisista koirista. Hyvät leikit koirat saivat kuitenkin pystyyn ja oikeasti Savuki tykkäsi kavereistaan.

Savulla oli varsin erikoinen käsitys poseeraus/asettelukuvista. Harmikseen olin varannut mukaan vain tavallisia kuivanappuloita, vaikka yleensä Savu saa palkkioiksi lihapullaa. Asianmukaisen palkan puute näkyi hiukan koiran ilmeissä ja tahti oli hiukan "no kyllä kun pyydät mutta missä karkit..." tapaista. Kuivanappulakin kyllä kelpasi, mutta tietenkään Savu ei sitä vastaan tee kovin täysiä mitään. Siitä huolimatta herrasmies haukkuni tarjosi kaikenlaisia sirkustemppuja, vaikka ihan tavallinen istuminen olisi kelvannut. Savu yritti kaikilla neljällä jalallaan seistä myös opaskyltin päällä ja kävikin siinä, kuvaa vain emme ehtineet saada. Nuotion vieressä oli aivan pakko peruuttaa penkille ja sillan kaiteen päälle piti mennä seisomaan. Hyvin ovat temput iskostuneet, kun pelkkä niiden tekeminen ilman pyytämistä on koirasta noin mukavaa! Osasyy ynseisiin ilmeisiin oli myös terävä lumissade, joka välillä muistutti vähän räntääkin.

Kauhaneva-Pohjankankaalla kävelimme ehkä 3-4km. Tarkoituksenamme oli kävellä nuotiotauon jälkeen takaisin eri reittiä, mutta tulimmekin toisiin aatoksiin. Lammen ympäri reitti oli merkattu vähän kehnosti olosuhteisiin nähden, kova tuuli pyyhki jälkemme lähes välittömästi ja repussa matkustava Papu ei piitannut kovasta tuulesta. Talvinen suomaisema näin suomalaisittain ajateltua, olisi tuskin ollut lammen toisella puolella yhtään kummoisempi.

Jatkoimme matkaamme autolla Lauhanvuoren kansallispuistoon. Olin lukenut netistä sen verran infoa, että näkötorni on talvisin suljettu. Kalenterin perusteella maaliskuu on kuitekin kevättä, mutta näkötorni oli silti lukittu. Tämä harmitti aikas paljon, sillä muutoin parkkikselta lähti vain latu ja lumen peittämä polku. Lumisadekin oli vähän kiihtynyt, joten Lauhanvuoden kanssa kävi samanlailla, kuin syksyllä Pyhä-Häkissä. Kävimme siis vain parkkipaikalla ja hieman ympäristössä, ottaen muutamia kuvia. Alueella olemme siis käyneet, mutta Lauhanvuorella on ehdottomasti käytävä joskus uudelleen. Kesäaikaan alue on varmasti parhaimmillaan.

Paluumatkalle olimmekin lähdössä jo niin hyvissä ajoin, että päätimme kiertää vielä Kuninkaanlähteen kautta. Koirat pääsivät sopivasti tarpeilleen ja pienelle sillalle poseeraamaan. Olisin ehdottomasti kaivannut laajakulmaputkea lähdekuviin, vaikka Kiiran lainaama kiinteä 50mm objektiivi oli muutoin passeli. Ja jos vielä vähän voi jostain valittaa, niin lumisade. Miten ärsyttävän vaikea onkaan tarkentaa koiraan ja kun nekin reppanat joutuvat vielä siristelemään silmiään. Vaikka talvesta pidänkin ja Savu myös, niin kyllä kevät kurakeleineen olisi jo varsin tervetullut.

Kiitos jälleen Kiiralle retkiseurasta! Jos vain sää ja aikataulut sallivat, tahdomme ehdottomasti kevään aikana vielä yönyliretkellekin ♥

Kuvapostaus #1

Muutamia menneen talven kuvia jäältä ja metsälenkeiltä. Kuvissa Savun parhaat koiraystävät, metsän takaa naapurista. Lenkkeilyn kannalta lumien sulaminen on ihanaa ja päivän piteneminen vielä parempaa. Lumettomaan metsään pääsee kävelemään kauemmas ja syrjempään vähemmällä vaivalla ja valoisia lenkkejä on mahdollista tehdä taas anivarhain tai iltamyöhään. Parasta ♥

   

Pitkäkyntisen koulutusoperaatio on vielä hiukan kesken, sen vuoksi kaikkia kynsiä ei ole vielä leikattu.

Päiväretki Hämeenkankaalla

Jos eilen satoi lunta, niin viime viikolla sentään oli keväistä! Ajelimme tiistaina Niinisaloon hakemaan Even ja Sanin kyytiin, josta jatkoimme Hämeenkankaalle. Olen käynyt Hämeenkankaalla viimeksi muutamia vuosia sitten edesmenneen koirani kanssa ja aivan eri kelissä ( Tuntemattomat ovat luontopolut 11/2015). Tämän kertainen reissu oli huomattavasti onnistuneempi - kaunis kevättalvinen keli, emmekä eksyneet reitiltä.

Alunperin olimme ajatelleen kävellä kaksi eri reittiä, joista olisi tullut yhteensä n. 11km matka. Epäilin kuitenkin omaa kuntoani kantaa vauvaa repussa niin "pitkästi" ja kaavailin alle 5km riittävän valokuvauksen kannalta. Toisin kuitenkin kävi ja alan viimein oppia että viis suunnitelmista, antaa hetken viedä. Niinpä lähdimme parkkikselta kävelemään Sormelan laavulle, tarkoituksena kiertää luontopolku. Koirat spurttailivat alkuun hiukan enemmän ja jolkottelivat reitillä aivan kuin useamminkn tapailisivat.

Kävelimme koko matkan hiitoladunpohjaa. Latu oli kuitenkin todella roskainen ja paikoin sulanut lähes käyttökelvottomaksi. Paluumatkalla pari hiihtäjää tuli kuitenkin vastaan. Sivakoijat olivatkin sopivan yllättävää ohitustreeniä Savulle! Sormelan laavu tuli vastaan aika pian, vaikka olimme kävelleet "jo" 2km. Tasainen maasto yllätti helppoudellaan ja kun laavulla oli kuusirankojen pilkkomiseen vain tylsä saha, jatkoimme matkaa Ruskalaavulle.

Ruskalaavulle kävelyä olikin sopivasti ja yhteensä reilun 6km talsimisen jälkeen laavu tuli vastaan. Nuotiopuutilanne ei ollut juurikaan parempi, mutta sahan lisäksi liiterissä oli kirves. Ihan itse siis jouduttiin suhteellisen isot rangat sahaamaan ja sen jälkeen pilkkomaan. Pilkkominen olikin haasteellisempaa, sillä alustaksi tarkoitettu pölkky oli laho ja vähän pieneksi kulunut. Puut saatiin kuitenkin pilkottua ilman tapaturmia ja nuotiokin syttyi - suorastaan historiallisesti vain yhdellä tulitikulla.

Auringon paiste, hiljaisuus, pari koiraa ja lämmin nuotio. Tunnelma sopi meille kaikille hyvin ja koiratkin pääsivät kyttämään eväitä. Erityisesti pikkuhimisen leivänkannikka kiinnosti kovasti ja Sani lopulta totesi sen koiran syötäväksi. Savullekin jäi leipää, sillä Papu tiputteli murusia pitkin poikin.  Eivätkä koirarukat sentään pelkällä leivällä retkeilleet, kumpainenkin saivat Wahlsténin kalkkunankaulat ja lopuksi vielä makkaroiden tähteet.

Makkaranpaiston jälkeen hiukan kuvailimme ja keskustelimme koiran koulutuksesta. Tarvitsisin itse ajan lisäksi runsaasti motivaatiota, jotta osaamisemme etenisi. Treeneistämme kirjoittelen myöhemmin lisää. Savu ja Sani suostuivat kaverikuvaan, kunhan saivat asettua omasta mielestään sopivalle etäisyydelle toisistaan. Kaverikuvat onnistuvatkin yleensä kivemmin - ja rähinöiltäkin vältytään - kun koiria ei asetella toistensa kylkiin kiinni.

Paluumatka taittuikin tuttuun tapaan nopeamman tuntuisesti, kuin laavulle kävely. Hämeenkankaan maasto on miellyttävän tasaista kulkea ja niinpä pidempikin lenkki taittuu suhteellisen kevyesti. Kaiken kaikkiaan kävelimme 13,4km, koirat varmasti huomattavasti enemmän. Päiväretki piristi suuresti ja luontoon pitäisi päästä ehdottomasti taas useammin. Savu on varmasti samaa mieltä, sillä kevään tuoksut saavat koiraankin ihan uutta puhtia. Tämä viikko menee nyt hiukan rauhallisemmin ja keskitymme kotimetsän lenkkeihin ja käsittelyharjoituksiin. Kuulemani mukaan, ensi viikolla ollaan taas nuotion äärellä.

Toinen koira, miksi ei?

Otsikosta ei kannata hämääntyä, meille ei toistaiseksi ole tulossa toista koiraa. Tasaiseen tahtiin minulta on kuitenkin kysytty joko meille on tulossa toinen koira, koska meille tulee toinen koira ja mikä koira meille tulee seuraavaksi. Ensimmäisen kerran toisesta koirasta kysyttiin keväällä, kun julkaisin instagramissa tiedon, että Louna muutti meiltä pois. Sen jälkeen kyselyt ovat jatkuneet, joten ajattelin avata aihetta hiukan enemmän. 

Aloitetaanpa Lounasta, joka meille aikanaan tuli väliaikaismajoitukseen. Asennoiduin niin että tarvittaessa se voi asua meillä loppuelämänsä, mutta jos vanhempieni työnkuva muuttuisi, koira menisi heille. Louna olisi alunperinkin muuttanut vanhemmilleni, mutta heidän työnkuvansa salli toisen koiran vasta viime keväänä. Yleisestä harhaluulosta huolimatta, Louna ei vaihtanut kotia Papun syntymän vuoksi. Asiat vain sattuivat järjestymään silloin koiran eduksi ja Louna sai jäädä pyörimään rauhallisempiin kuvioihin. Lounan alkutaipaleesta voi ulkopuolinen lukea lisää täältä. 

Vaikka meillä olikin parin vuoden ajan kaksi koiraa, ei meillä käytännöllisesti katsoen ole koiranpaikkaa auki. Louna tuli, koska se oli silloin järkevin ratkaisu sen suhteen. Olisi vähän hassua hankkia Lounan tilalle toinen koira, sillä Lounakin oli ns. ylipaikalla. Savuhan hankittiin ainoaksi koiraksi, kunnes tilanne joskus toiseksi muuttuu. Savu ei Lounan muuttamisen jälkeen ole näyttänyt mitään merkkejä siitä, että isommin kaipaisi toista koiraa kämppiksekseen. Savu tapaa tuttuja koirakavereitaan sopivasti ja muun ajan se on aktiivisesti meidän kanssamme. Varsinkin nykyään kun olen kotona koko ajan, Savu saa seuraa enemmän kuin mikään koirani koskaan aiemmin.

Vain harvoin koiraa nykyään hankitaan siksi että sitä varsinaisesti tarvittaisiin. Ensisijaisestihan koira hankitaan koska halutaan ja syitä haluta koira on varmasti miljoona. Niin huippuja otuksia nämä ovat ja siksi minäkin haluan myöhemmin pitää useampaa koiraa kerralla. Haluta saa tietysti kaikenlaista, mutta ennen käytännön toimiin ryhtymistä, on hyvä kartoittaa tilanne edes osittain järjen kanssa. Meidän kohdalla lopputulema oli se, että toinen koira ei nyt hetkeen ole ajankohtainen.

Isoin syy sille, että koiranhankinta ei ole ajankohtaista - saati järkiperusteista - on toive lapsiluvun kasvamisesta. Papu ei toivottavasti jää ainoaksi lapseksi, ellei niin sitten ole tarkoitus. Olisi aika typerää ottaa tähän väliin pentu, jos kerran tietää toivovansa lähitulevaisuudessa uutta raskautta. Uskon että pärjäisin kyllä koiran, taaperon, pennun ja vauvan kanssa, mutta pidän nykyään mukavasta arjestamme  niin paljon, etten hevillä luovu tästä. Pidän haasteista, mutta en tahdo rasittaa itseäni äärirajoille, jos ei ole pakko. Uusi perheenjäsen (oli se sitten koiranpentu tai oma vauva) ei sitä paitsi kosketa pelkästään minua, vaan jokaista taloudessamme asuvaa. Sen vuoksi asiaa ei voi harkita liikaa.

Savun kannalta toinen koira on aika neutraali asia. Savu tietysti pitää muista koirista, mutta se arvostaa myös olemista omissa oloissaan. Kaikista eniten Savu nauttii siitä, että se aika mitä Papusta jää, on 100% Savun aikaa. Uskaltaisin väittää, että Savu ei kovin mielellään puolita siivuaan pennun kanssa. Eikä minulla olisi tässä vaiheessa resursseja tarjota Savulle riittävästi omaa aikaa - ilman pikkulapsia ja pikkupentuja. Vaikka Savu onkin arjessa koko ajan läsnä, en ehdi esim. treenata sitä niin paljon, kuin haluaisin ja miten paljon tarvitsisi, jotta etenesimme nopeammin. Tällä hetkellä treenirintaman kannalta, toisen koiran hankkiminen olisi silkkaa idiotismia.

Varsinaisia esteitä toiselle koiralle ei olisi, mutta painavaksi punnittuja syitä kyllä, joiden vuoksi koiran hankinta ei ole kovin pitkälle harkittua tässä vaiheessa. Yksi isoin syy on myös se, että en todellakaan tiedä, mikä koira meille sopisi. On helpompi luetella koiria, jotka meille eivät sovi. Sekarotuista meille tuskin enää tulee, sillä vastuullisia kasvattajia ei liikaa ole. Kodinvaihtajaa en pidä vaihtoehtona, mutta siitä kirjoitan alempana lisää. Rotukoiriin siirtyminen on minulle hyppy tuntemattomaan ja jo pelkästään mieluisaan rotuun päätyminen vaatii rutkasti selvitystyötä. Sopivan kasvattajan etsimisestä puhumattakaan.

Se nyt on selvää, että seuraava koira ei tule olemaan harrastuskoira. Tarkennuksena, tämä ei tarkoita sitä että se olla möllöttäisi passiivisena jossain tontin nurkassa. Seuraavan koiran kanssa vain ei tule olemaan kilpailutavotteita, vaikka jotain saattaisimmekin harrastaa. Toinen koira tulee olemaan ensisijaisesti perhekoira ja kaveri Savulle. Vaikka muut harrrastukset ovatkin välillä vähemmällä, perusulkoilun lisäksi retkeilemme enemmän ja vähemmän. Tämä asettaa joitain vaatimuksia turkille ja koolle, sillä koiran pitäisi ainakin plussakelissä kyetä nukkumaan ulkona ilman suurempia ongelmia.

Rotuja en ole kovin paljon pohtinut, koska miksi turhaan kiusata itseään. Ei kuitenkaan liian suurta, ei liian pientä, ei liian liioiteltua eikä liian mitään. Rotuja selailen sitten kun koiran hankinta näyttää ajankohtaiselta. Etukäteen ei viitsi tehdä suuria suunnitelmia, sillä muutoin päädyn (itseni tuntien) johonkin hätiköityyn ratkaisuun. Älköön kukaan nyt ymmärtäkö väärin, koirani ovat kyllä aina olleet tarkoin harkittuja ratkaisuja sen hetkisellä tiedollani ja taidollani.. Ilman parempaa puoliskoani voisi kuitenkin käydä niin, että meillä asuisi sekalainen seurakunta kaikenlaisia koiraeläimiä.

Kodinvaihtajaa tai rescueta en toistaiseksi pidä vaihtoehtona lapsiperheeseen. Minulla ei ole muun arjen ohella kiinnostusta painia todennäköisten käytösongelmien parissa, vaikka ne muutoin kiinnostuksen kohteisiini kuuluvatkin. Lapsiperheen resurssit ovat erilaisia, kuin yksinasuvan. Kodinvaihtajan koulutukseen pitäisi sitoutua erilailla talouden jokaisen aikuisen, joten senkin suhteen savotta olisi aivan liian raskas. Äärimmäisen harva luovuttaa uuteen kotiin ongelmatonta, valmiiksi koulutettua aikuista koiraa - varsinkaan ennalta tuntemattomalle ostajalle. Siispä ne harvat hyvätkin kodinvaihtajat, menevät minulta tällä erää ohi. Aloitan mieluummin kaiken pennun kanssa alusta, kuin korjailemalla toisten virheitä.

Vaikka sitova vauvavuosi jää pian taakse, on uusi ja ihmeellinen taaperoaika edessä. Tässä on meille kaikille paljon uutta ihan ilman toista koiraakin. Haluan panostaa arkeemme tämän hetkisellä kokoonpanolla, ilman resurssien äärirajoille viemistä.  Juuri nyt ensisijainen tavoitteeni koira-asioissa on treenata Savu koevalmiiksi ja harrastaa sen kanssa niin paljon, kuin haluamme ja on mahdollista. Pohdiskellaan toista koiraa sitten, kun sille näyttää olevan paikka auki ja kohdalle osuu jokin aidosti kiinnostava tapaus. Aika näyttää, mitä tulevaisuudessa on tapahtuva.

Kärsivällisyyttä ja malttia onnistuneisiin koirahankintoihin! :)