22 tammikuuta 2019

Reissu jäätävässä Savossa


Kyllä oli kylllllmä! Kova pakkanen haittasi vähän ulkoiluita ja kaikenlisäksi lumi paakkuuntui tassuihin. Savulle on nyt postissa matkalla uusi, sopiva mantteli, jota se olisi automatkoilla kaivannut. Muutoin pitkäturkkinen koira on talvella onnellinen tapaus, sillä onhan puuhkasta pakkaskelillä iloa. 

Runosuoneni ei oikein nyt syki ja reissustakaan ei montaa kuvaa tullut, sillä kameran laturi on kateissa. Lähtöpäivänäni poikkesimme Jyväskylän laitamilla vanhalla tutulla, moikkaamassa edesmenneen Vilkku koirani veljeä Kirppua. Ja omistajaansa tietty myös. Kiitos aamukahveista Moonalle!

Kuopiossa menomme oli vähän totuttua rauhallisempaa, mikä oli monen sattuman summa. Kävimme kuitenkin Kolin kansallispuistossa katselemassa maisemia Ukko- ja Akka-Kolilla. Visiitti oli melko pikainen, sillä huipulla kävi tuuli ja olimme kaikki aivan jäässä. Savu oli koko miltei viikon mittaisen reissumme jälleen mallikas, oli kyse sitten tuntikausien autoilusta, vauvan viihdyttämisestä tai iltaisesta kävelylenkistä kaupungilla. Majoituksesta, seurasta ja kestityksestä kiitokset Leenalle ja rapsuja koirilleen ♥

Kuvien kanssa oli vähän haparontia, sillä talvikuvien käsittelytaidot ovat päässeet ruostumaan ja kesken puuhan iski todellinen black out. Videon sentään sain koottua niistä pätkistä, mitä muistin reissussa ottaa. Nyt reissun päälle sainkin flunssanpoikasen, joten tämä viikko menee aika rauhaksiin koiratouhuissa.

Blogin suhteen ideoita on vähän suuntaan ja toiseen ja mielellään kuulisin, jos postaustoiveita, on mielessä. Kevään aikana postauksia tulee ainakin käsittelytoimenpiteistä ja koirien ja lasten konfliktitilanteista.

Jos jotain toiveita tai kysymyksiä mielessä, niin kommenttia alas!
 

14 tammikuuta 2019

Kohta reissussa - taas!

Talvi on vaan niin parasta! Olemme saaneet nauttia lumesta ja pakkasesta päivät pitkät - aina niin kauan kuin on valosaa. Vanhempainvapaan huippuja puolia. Olemme tehneet lähiretkiä takapihan metsään, ihan eväidenkin kanssa. Elinan kanssa saimme lenkkeillä reilu viikko takaperin ihan hurjan hienossa auringonpaisteessa. Pakkasta -18 astetta oli ehkä vähän turhan raikas, ainakin koirien varpaiden mielestä.

Harmittavasti Savun pomppa on jäänyt sille pieneksi, kun pienestä puikulasta kasvoikin varsin pitkäselkäinen poropuolikas. Petroolin värinen ToppaPomppa koko 45 etsii edullisesti siis uutta kotia. Jos jonkun koira on laadukasta lämmikettä vailla, niin yhteydenotot koiriamaalta [at] gmail.com
Uusi Pomppa löytyi torista, mutta posti ei ole vielä löytöä kotiuttanut. Sinisiä ei ollut myynnissä lainkaan, joten tämä uusi on nyt sitten harmaa. Pari vuotta sitten ei olisi tullut kyseeseenkään värissä joustamien, hassua. Nyt jo vähän naurattaa, koska eihän se koira niistä väreistä perusta. Pidän kyllä edelleen sinisestä Savulla, mutta olen opetellut käyttötavaroissa joustamaan turhamaisuudestani. Niin sitä vaan muuttuu.

Olemme vierailleet vanhemmillani, valloittamassa hiljaisempien metsien lumisia reittejä ja katselemassa Aapeli myrskyn jälkiä. Lähes joka reitiltä onkin mennyt puita nurin, niin myös meidän kotireiteillä. Savuhan moisista elementeistä vain tykkää ja tarjoaakin taidonnäytteitään niin etu- kuin takaperinkin.

Pieniä hiljaisia alustavia suunnitelmia Savun varalle on agilityn pariin, mutta saapa nähdä. Mitään isompaa kirjoitettavaa siitä ei vielä ole. Tokossa riittää työsarkaa, jos oikeasti maaliskuussa aion startata kilpailuissa. Jännittää jo valmiiksi. Ja kaikki käytännön asiat, kuten kilpailulisenssi, ovat hoitamatta. Avainta hallille en suunnitelmistani huolimatta hankkinut, en nimittäin pysty käymään hallilla enää yksin. Pieni treeniapulaiseni on ottanut kaikki neljä raajaa alleen ja konttaa joka paikkaan, vailla suurempaa ymmärrystä. Siispä, sulia kenttätreenejä odotellessa!


Savun tassukarvat päädyin jälleen leikkaamaan, kun keräävät niin kurjasti lunta. Myös korvien takaa ja takamuksesta jouduin leikkaamaan huopuneet kohdat pois. Savu ei saksista tai harjoista oikein perusta, joten "hyvä ohjaaja" kulissini rapisi koiran silmissä sen siliän tien. Näyttäydyin taas koirani silmissä ikävänä mielivaltaisena takinkääntäjänä. Ärsyttää, kun on joitain pakko tehdä juttuja, mutta osaaminen ei oikein antaisi myöten. Hoitotoimenpiteistä pitäisi saada nyt kiireen vilkkaan toimiva vuoropuhelu, eikä mikään vastusteluvääntö.

Ylihuomenna meillä onkin pitkästä aikaa muuta ohjelmaa tavallisen arkemme sijaan. Suuntaamme nimittäin loppuviikoksi Kuopioon, mihinkäs muuallekaan kuin Paimenlauman tukikohtaan! Perinteitä kunnioittaen aion kaikeasta ajankäytön puutteestani huolimatta koota reissusta videon. Reaaliaikaisempaa reissaamista voi seurata Instagramissa #savunreissupäivyri

Mukavaa alkanutta viikkoa ja muistakaahan leikkiä koirienne kanssa!

01 tammikuuta 2019

Tavoitteet 2019

 
Pyrin kirjaamaan realistiset tavoitteet ja toiveet, jotka toivon mukaan pystyisin toteuttamaan. Tämä vuosi on todennäköisesti (mikään ei ole enää varmaa) toiminnallisempi koiran suhteen, ainakin treenirintamalla. Viime vuonnahan retkeilimme kiitettävästi Savunkin kanssa.


TK1 mielellään, tai edes alokkaan korkkaus. Ja ehkä tuloksia, tai sitten ei. Heti pian treeneissä liikkeiden viimeistely ja kapulan pidon opettaminen. Itselle reilusti rohkeutta ja mielenrauhaa, jotta selviän jännityksestä. Sekä reilu ryhtiliike, takalistoon potkaisu ja niskasta kiinni ottaminen, sekä kaikki muut perinteiset saamattomuutta pois ravistelevat otteet.

Käsittely mieluisaksi. Haluan saada Savun opetettua siihen, että se itse haluaisi tulla harjattavaksi ja kynsien leikkuuseen. Etenkin jälkimmäiseen on matkaa, mutta syytä olisi ryhdistäytyä tämän suhteen. Postaan käsittelyjutuista myöhemmin lisää, sillä olen alkanut pitää niitä nyt vasta arvokkaana asiana vuorovaikutuksen suhteen.

Luento ehkä harrastuksista tai koiran käyttäytymisestä. Johonkin olisi pakko päästä lisäämään omaa teoriatietoa. Luennoilta saisin myös motivaatiota.

Retkiä paljon ja ehkä enemmän kuin viime vuonna. Yön yli vaelluksia, toivottavasti lisää kansallispuistoja ja ehkä Norja <3

Tietysti minimissään terveyttä ja kivoja yhteisiä hetkiä, matkasta nauttien.