Ruuan avulla koiria ja muitakin lemmikkejä on mahdollista aktivoida ihan rajattomasti. Aina ei ole mahdollista syöttää kaikkea ruokaa koulutuksen yhteydessä, eikä tarpeellista käyttää ruokakuppia. On tärkeää, että koira pääsee toteuttamaan lajinmukaista toimintaa arjessakin mahdollisimman paljon. Kuten monet jo tietävät, virikkeistäminen lisää koiran hyvinvointia ja arjen monipuolisuutta. Harmillisesti kuppiruokailu on usein passiivista ja tylsää, eikä koira kykene kupilla toteuttamaan itseään. Ruokailu kannattaa ehdottomasti hyödyntää yhtenä virikkeenä.
Olen tässä uuden erilailla hektisen arjen keskellä päätynyt kehittelemään toisenlaisia ruokintatapoja Savulle. Siispä sain villin ajatuksen olla viikon ilman ruokakuppia. Sitten toisen, kuukauden, kaksi, pian puolivuotta! Erilaisia ruokia (nappula, purkkiruoka, liha) voi tarjoilla monin eri tavoin ja ruokakuppia voisi pitää viimeisenä vaihtoehtona. Se kun on koiran näkökulmasta äärimmäisen tylsä ja turha. Mitä jos ruokakuppeja ei olisi? Mistä ja miten koirat sitten söisivät? Ovatko ruokakupit oikeasti koiria vai omistajia varten?
Vinkit on suunniteltu toteuttavaksi vaivattomasti ja edullisesti. Valmistelutkin ovat helpohkoja, ennakoiden kannattaa laittaa pakastettavia virikkeitä pakkaseen odottamaan tai kuivaruokia pahvipakkauksiin ja tarjoilla sopivan hetken tullen. Nyt helteellä kaikki viileä lieneekin koirien herkkua, joten miksipä et pakastaisi jotain eksoottisempaa?
SISÄTILOIHIN
Tekstiilivirikkeet
Vanhat vaatteet, sukat, pyyhkeet tai viltit ovat oivallisia virikkeitä.Varaudu siihen että mitä tekstiiliä käytätkin, se saa vähän käytönjälkiä. Kuivaruuan voi kääräistä kankaaseen pelkälle rullalle tai laittaa vielä solmuun. Valvo koiraasi ainakin aluksi, toiset voivat hotkaista tekstiilinkin.
Kartonkijätteet
Lähes jokaisessa taloudessa jätteeseen kulkeutuu maitopurkkeja, munakennoja, muropaketteja ja muita vastaavia. Kuivaruuan, miksei märkäruokaakin voi piilottaa purkkeihin. Repiminen on koiralle luontaista ja pahvisilppu on loppuviimein aika vaivaton siivota pois. Ruuan voi tarjoilla myös avonaisesta munakennosta. Toimii vähän samalla idealla, kuin ahmijakoirien kupit, ruokaa joutuu noukkimaan vähän tarkemmin.
Kongit ja muut
Kongien lisäksi ontot putkiluut (huomioi turvallisuus) sopivat ruuan tavoitteluun. Jos kongiin tunkee lihaa, on ruokailu siistimpää jäädytetyn lihan kanssa. Kongit kestävät mikron ja astianpesukoneen, joten nappuloiden kanssa sisään voi sulattaa juustoa tai tunkea vaikka maksalaatikkoa. Nuolemalla tavoiteltu ruoka usein rauhoittaa koiraa ja on pitkäkestoista puuhaa. Itse olen hyödyntänyt kongeja mm. häkissä odotteluharjoituksissa. Myös yksinoloiksi vähemmän kiihkeä puuha on sopivaa. Jos ei vielä omista kongia, niitä kannattaa metsästää alennuksista ja kirpputoreilta. Myös "kongin kopioita" on ilmestynyt markkinoille ja ne ovat toimineet yhtä hyvin. En tosin osaa sanoa, kestävätkö mikroa.
Väsyneelle omistajalle
Kuivaruuan voi ripotella myös lattialle tai vaikka karvamatolle. Ahneelle koiralle kannattaa vähän piilotella, verkkaisempi ruokailija saa aikaa kulumaan yhden huoneen etsinnöissä. Sopii etenkin niihin päiviin, kun väsyttää ja ei ole ehtinyt valmistella mitään.
Pientä näpertelyä
Sanomalehti ja vessapaperihylsyt ovat oivallisia piiloja. Rullia voi kerätä vaikka pahvilaatikkoon ja rutata sekaan vielä sanomalehteä. Sekamelskasta muutaman nappulan etsiminen on äkkiä pitkäkestoista puuhaa.
ULOS
Nenätyöskentelyä
Tehokasta nenätyöskentelyä ja tonkimista, kun nappulat joutuukin kaivelemaan lehtikasasta, lumesta, pitkästä heinikosta tai risukasasta. Pihasta voi löytyä vaikka millaisia piilopaikkoja, joista nappuloiden noukkiminen on mielekästä puuhaa.
Repimistä
Lihaisat luut, riistan jalat, sekä muut vastaavat sopivat revittäviksi. Koira joutuu näkemään ruokansa eteen hiukan erilaista vaivaa. Touhua voi lisätä piilottamalla ruuan; pusikkoon, kiven koloon jne.
Lihaisat luut, riistan jalat, sekä muut vastaavat sopivat revittäviksi. Koira joutuu näkemään ruokansa eteen hiukan erilaista vaivaa. Touhua voi lisätä piilottamalla ruuan; pusikkoon, kiven koloon jne.
Nuoleminen
Kaikkea ruokaa ei tarvitse pureksia ja repiä. Nuoltavaksi voi tarjoilla sulaa tai puoliksi sulanutta mössöruokaa (purkkiruuat, liotetut nappulat, liha jne.). Myös nuoltavan ruuan tarjoilumuotoa voi vaihdella kongista luonnonmateriaaliin. Voisiko mössöruokaa laappaista vaikka sinne tänne pihapiiriiin kannon tai kiven päälle?
Kaikkea ruokaa ei tarvitse pureksia ja repiä. Nuoltavaksi voi tarjoilla sulaa tai puoliksi sulanutta mössöruokaa (purkkiruuat, liotetut nappulat, liha jne.). Myös nuoltavan ruuan tarjoilumuotoa voi vaihdella kongista luonnonmateriaaliin. Voisiko mössöruokaa laappaista vaikka sinne tänne pihapiiriiin kannon tai kiven päälle?
Toiminnallisemmat lenkit
Miksi osaa ateriasta ei syöttäisi lenkillä, kun lenkille kuitenkin joka päivä mennään? Reipas raakaruokkija varaa lenkille mukaan vaikkapa keitettyä possunsydäntä, maksaa tai kieltä. Koiraa voi lenkillä palkkailla tai pyytää hyppimään kiville ja kannoille, kiertämään puita tai tolppia. Mikä estää tasapainoharjoituksia puiston penkillä tai kaatuneella puun rungolla?
Kerro, miten teillä ruokaillaan? Instagramin puolella haaste #kupitonruokailu, ota video tai kuva koirasi ruokailusta ja tägää se.
Huomautus! Huomaa, että tekstissä käsitellyt ruokavirikkeet ovat vain yksi osa-alue virikkeistämisestä.
Ideoita muualla
Koiranhetki; Ruokintavirike
Koiran luonto; Maistelulauta, Namikerä, Nuuskumatto
Olipa hyvä postaus! Itse suosin Sumoa ja Kongia, voisikin tarjoilla ruoan niistä. Tykkään laittaa sisään maksalaatikkoa tai jauhelihaa. Luin kerran jutun koiranpennusta jonka pää oli jäänyt maitopurkin sisään ja se oli tukehtunut omistajien saunassa olon aikana. Tietysti kaikessa on vaaransa, ainoastaan putkiluut ja nahkaluut ( ei solmu ) ovat sellaisia joita jätän koiralle yksinään. Rustotkin syö vahtimisen alla. Voisikin laittaa koiran kupin tauolle ja kokeilla aktiivista ruokailua :) mitenkähän se vaan malttaa kun kissat syö vieressä ja niillä on niiiin hyväntuoksuista ruokaa ;)
VastaaPoistaKaikessa on toki aina riskinsä ja monta altistavaa tekijääkin :/
PoistaKiva kun innostuit. Kissoille voi myös tarjoilla ruuan virikkeenä ;) Ainakin Jaana Pohjolan eläinkoulutus.fi (en jaksa nyt koodilinkkiä kaivaa) on ollut artikkeli kissojen ruokintavirikkeistä :)
Tosi hyvä postaus! :) Pyrin itsekin tarjoamaan suurimman osan ruoasta koirille joko lenkeillä palkkana tai metsikköön/ruohikkoon/heinikkoon ripottelemalla. Näillä helteillä on ollut kätevää myös heittää pakasterasiaan pari desiä vettä ja läjä sydämiä, jäädyttää ja antaa sitten koirille pohdittavaksi. Nesteytyvät samalla :)
VastaaPoistaKiitos :) nyt helteillä meilläkin on olleet kaikki pakasteruuat kovassa suosiossa.
PoistaEnnen käytin paljon juurikin kongia hyväksi, mutta Välkyn kohdalla se ei oikein onnistu. Ylipäätään lihan kanssa se piilottaa sen johonkin sulamaan eikä välttämättä koske siihen kuin vasta sitten kun se jo haisee 🙈 välillä heitän nappuloita vaan pitkin kämppää, tai laitan pallon sisään, myös vessapaperi hylsyt toimii.
VastaaPoistaSavu on myös välillä vähän laiska Kongin kanssa ja saattaa vetkuttaa syömisen kanssa. Onneksi on tosiaan muitakin ruokintavirikkeitä, kuin Kong, niin on mahdollista valita koiralle mieluisampi :)
PoistaOtin joskus alkuvuodesta tavoitteeksi, että en syötä enää koiraani "normaalista" kupista ja sillä linjalla olen onnistunut pysymään. Ajatuksenä tässä oli lisätä ruuan arvoa niin, että koira ei saavuta mitään ilmaiseksi vaan joutuu tekemään aina ruokansa eteen töitä ja tietysti tämä on myös hyvää aktivointia ja lajityypillistä käyttäytymistä. Aamulla annan aika usein lihan ja nappulat aktivointikupista, koska se on itselle helppo ja selkeä tapa. Illan lihat annan pääsääntöisesti kongista (tai sumosta) jäädytettynä ja nappulat koira saa jotain pientä tehdessä/aktivointikupista, jos se ei ole päivän aikana lenkeillä/treeneissä saanut niin paljon ruokaa, että päiväannos olisi täynnä. Toisinaan tulee myös viskottua nappuloita pihalle maahan ym, mutta olen kokenut aktivointikupin normiarjessa vaivattomaksi tavaksi syöttää koiraa toiminnallisesti ja siksi käytän sitä paljon.
VastaaPoistaKiitos kattavasta kommentistasi. Hienoa kuulla, että sielläkin on innostuttu kupittomuudesta!
Poista