28 kesäkuuta 2018

We're back - siis ketkä?

Onpa kiva palata kirjoittamaan! 

Vuoden tauko (koira)bloggaamisesta teki hyvää. Samalla pystyin pohtimaan blogin aihealueita, niiden rajaamista ja remontoimaan ulkoasua simppelimmäksi. Uusia ideoita ja ajatuksia on taas runsaasti. Näin puhtaalta pöydältä aloittaessa, ei myöskään ole stressiä mistään. Ei ole aikataulua millekään, ei odotuksia, eikä sen suuremmin tavotteitakaan blogin suhteen. Vahingosta ja burn outista viisastuneena, blogi tulee rullaamaan omalla tahdillaan ja painollaan, meidän näköisenä. Ehkä vähän aiempaa rennommalla otteella, mutta tarkemmalla sisällöllä.

Nopeasti blogin sisällöstä; perusarkipulinan lisäksi blogiin tulee todennäköisesti aiempaa enemmän videoita ja kuvia. Aiheina sivuan koulutus- ja koiran hyvinvointi kategorioita. Entiseen tapaan postauksia saa ilman muuta myös toivoa.

Niin keitä me siis ollaan?

Blogini oli kovin äkisti ja pitkään piilotettuna, joten lyhyt esittely ja tilannepäivitys ei liene pahitteeksi. 

Kirjoittajan toimin minä, reilu parikymppinen nainen, äiti, hoitoalan ammattilainen ja paljon muuta. Koirien suhteen olen kiinnostunut kouluttamisesta, erityisesti arkiasioissa. Vastuullinen koirankasvatus ja puuhat kodinvaihtajien parissa innoittavat myös. Taloudessa on koiran lisäksi kaneja, jotka näyttelevät täällä aivan minimaaliosaa. Tässä vuoden tauon aikana koulutin muutaman kurssin (arkikurssi, pentukurssi, lapsikurssi) ja kouluttauduin itse harjoittelua vaille valmiiksi arkitottelevaisuuskoulutusohjaajaksi (onpa pitkä sana). Nyt olen toistaiseksi tauolla muiden kouluttamisesta.

Tilapäiskoiramme Louna on nyt reilu parivuotias sakemannimix. Louna jäi keväällä pysyvästi asumaan vanhemmilleni, Myyn seuraksi. Paljon ehdin koiraan kiintyä ja rakas on vieläkin. Vaan tiesin kyllä, että väliaikaisesti meillä oli. Arkeni (ennen vauvaakaan) ei tosin ollut Lounalle ihanteellista. Se stressaantui helposti tulijoista, menijöistä ja aktiivisista touhuistamme. Nyt ympäristö on rauhallisempi ja Lounalla on parempia mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Havahduin arkeni puutteisiin vasta, kun seurasin Lounan arkea muualla. Koiran etu, on kaikkien etu ja onneksi se oli tällä kertaa mahdollista.

Koirani Savu on nyt parivuotias reipas porokoiran puolikas. Piilokiveskiertymän vuoksi Savu kastroitiin viime syksynä hiukan odotettua aiemmin. Silmät ja polvet tsekattiin terveiksi myös syksyllä. Talven aikana luustokin kuvattiin priimaksi. Kävimme myös ennen äitiysvapaatani pyörähtämässä möllirallyissa. Savun kanssa keskitymme tokoon, nyt tosin vähän epäsäännöllisemmin. Savu kulkee mukana kaikessa ja kaikkialla ja onkin mallikas retkiseuralainen.

Tervetuloa mukaan, uudet ja vanhat!

Yhteyden meihin saa parhaiten sähköpostilla koiriamaalta [at] gmail.com
Muita kanavia ovat youtube ja instagram, joista meitä voi seurata.

4 kommenttia:

  1. Lempiblogi - taas täällä, ihan sairaan mahtavaa! :)

    Sun tekstejä on niin ihanaa lukea, oon niin iloinen että tää blogi on back in business! Sun opettamat temput Savulle on innoittanut muakin Sanin ja Viiman kanssa! :)

    https://www.youtube.com/channel/UCQhh-k2qTr6GyR1SI0zmJBg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Ihana kuulla että meidät muistetaan! :)

      Poista
  2. Ihanaa saada teidät taas takaisin blogimaailmaan!<3 Ikävä on ollut teidän juttuja.

    VastaaPoista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)