14 kesäkuuta 2017

Kun ohjaaja ei osaa

Pidempi epäsäännöllisen treenin kausi saa nyt loppua. Olisi korkea aika ryhdistäytyä, lähteä kokoamaan liikkeitä nippuun, viimeistellä puuttuvia palasia ja liittää valmiisiin toimintoihin vihje. Olen taas siinä pisteessä, missä olen ennen luovuttanut. Siinä vaiheessa, kun mikään ei enää olekaan tuttua ja helppoa. Kivaa on silti, hauskaakin. Taukoilun jälkeen tarvitaan vain vähän auttavaa kättä, pohdiskelua ja järjestelmällistä treenien toteuttamista. Koira osaa, minä en. Kaikenlaista sähläämistä tekemisessä ja tekemisen välillä. Tekniikka ja mekaaninen toiminta melkoisen hukassa. Nyt pitää keskittyä kokoamaan oma pää ja panostaa järjestelmällisesti toteutettuihin treeneihin. Videolta näkyy kaikenlaista realismia ja kriittinen muistelo itselleni.

Perusasentoon tuloja enemmän ja tarkemmalla palkkaamisella. Vältetään koiran tyhjänpanttina oloa sijaistoimintojen välttämiseksi. Oma palkkakäsi kuntoon kuivaharjoittelulla, namit putoavat vähän turhan usein koiran suun ohi. Oma keho hallintaan, rintamasuunta eteenpäin ja ryhdikkäämpi asento.

Seuraamisen lähtöjä perusasennosta. Palkkauksen voi suorittaa pitkäkestoisena imuttamisena. Lähdöissä erityishuomiota oikea-aikaiseen lähtöön ja kontaktiin. Perusasennon sijaan koira kannattaa välillä napata seuraamiseen vaikkapa pyörimisestä. Sen sijaan että uusisin/korjauttaisin koiran tekemää seuruuta, teen väliin pyörimisen tmv helpon tempun, palkkaan ja jatkan harjoitusta. Näin koira ei hämmenny tai lannistu, vaan jaksaa yrittää. Ei siis eestaas hinkkaamista ja peruuttaen houkuttelua, jota videolla teen.

Takapalkka työn alle, siihen oma vihje.

Paikallaoleminen vireille, koira pysyy kyllä, vaikka itse en malta. Istumiseen vihje, samoin makaamiseen, tällä hetkellä koiralle epäselvää. Avut pois, jos palkkaan istumisesta, annan koiralle uuden vihjeen, ennen kuin otan etäisyyttä.

Hyppy itsessään kannattavaksi, jotta ei kierrä. Läpijuoksi, lelupalkkaa ja odotusarvoa hypylle. Kotiin järjestettävä jonkinmoinen hyppyeste.

Nouto työn alle tarkemmin. Pito kuntoon, ei kitinää tai vikinää. Huolellinen, rauhallinen ote, ei kiihkeä. Vauhtinoutoja tarkoin harkiten, ei koiraa kiihdyttäen. Ratkaisukeskeinen ongelmapohdinta, miksi se ääntelee ja miksi se tarttuu tietoisesti laippaan..? Oma toiminta suurennuslasin alle.

Harjoittele nyt vihdoin ja viimein leikittämään ja palkkaamaan koiraa kunnolla. Liitä niihin rutiininomaisiin liikkeisiin käsky, jotta koira tietää, pitääkö sen tarjota volttia vai perusasentoa. Tee selväksi ero siihen, milloin oma kätesi on vihje ja milloin passiivinen ruumiinosa. Ennen kaikkea, pysy suunnitelmassa!

On meillä kivaa, kaikesta huolimatta. Tehokkaita treenihetkiä lukijoille!

4 kommenttia:

  1. Kiva kun videolla on äänet, niistä saa aina paljon enemmän irti äänien kanssa kun se käskytys on aika oleellista.

    Tässä varmaan vihjeellä tarkoitetaan tosiaan sitä käskysanaa? Jos siltä puuttuu kaikista(?) toiminnoista vielä käskysana (vihje-erotteluakaan ei olla tehty?) niin ei ihmekään ettei aina tiedä mitä halutaan. Vaan ei tuo kyllä mun silmään sentään näyttäny koiralta joka "olisi missä tahansa muualla" :D

    Minäkään en ehkä palkkais välitemputtelusta mutta se on niin koirakohtasta että paha sanoa yhden videon perusteella. Itsekin välillä pyydän helppoa temppua epäonnistuneen jälkeen mutten yleensä palkkaa siitä kuin kehulla kun se temputtelu itsessään on koirasta kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo käskysanaa tosiaan tarkoitin. Näin äkkiä mietittynä sitä ei tosiaan ole juuri missään, sillä mielestäni "juuri mikää" ei ole valmista :D Käsiapuja käytän vanhasta tottumuksesta ja ne sekoittavat koiraa vielä enemmän.

      Temppujen on tosiaan tarkoitus vain katkaista epämiellyttävä tilanne tai nostattaa koiraa. Videolla taisinkin niistä palkkailla, vaikka tosiaan pääsääntöisesti kehu. Jokatapauksessa eriarvoiset palkat temppuihin ja totisempaan tekemiseen.

      Kyllä tästä vielä eteenpäin mennään, kun omassa toiminnassa olisi jokin rutiini :)

      Poista
  2. Piti oikeen uudestaan kattoa toi video anonyymin ränttäyksen jälkeen :D

    Seuraamisessa on hyvä toi, että palkkaat kävelyttäen koiraa samalla eteenpäin. Vahvistuu se seuraamisen idea koiralla (sun vierellä kulkeminen). Mun mielestä tempuilla "nollaaminen" on ihan jees, mutta pitää olla tarkkana, ettei tempusta tule koiralle palkitsevaa, jolloin temputtaminen luonnollisesti vahvistaa väärää käytöstä. Ite tykkään antaa koiralle virhesignaalin ja keskeyttää toiminnan jos homma menee pieleen, sitten otetaan alusta ja palkataan ennen kuin menee pieleen :)

    Vauhtinoutojen vastapainona tekisin vähintään yhtä paljon luovutustreeniä, jotta koira tietäisi, mitä kapulalle kuuluu tehdä, kun se on saalistettu :) Videolla noudoissa ei ole tarpeeksi vauhtia, kun koira ehtii purra kapulaa tuodessaan sitä. Pyydä avustajaa heittämään kapula teidän edeltä paljon kauemmas, ja kun koiralla on kapula suussaan, lähde itse sitä karkuun, jotta sillä on oikeasti kiire sun luo. Kapulan saa pudottaa vain palkkasignaalista (sen varmaan tiesitkin).

    Rohkeasti vaan lisäämään niitä vihjeitä/käskyjä toimintoihin! Istumiseen, sivulletuloon ja seuraamiseen ainakin antaisin jo käskyn. Noutoon ei vielä, se on oikeasti kesken.

    Mutta ei Savu sua sentään inhoa.. Kyllä se varmaan lähtisi kuselle pusikkoon, jos sun kanssa tekeminen olisi täyttä paskaa :P Hyvin se tarjoaa sulle kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oman sähläämisen ja neljän kuukauden tauon jälkeen vieraalla kentällä nuo olivat ihan suht kivat tilannekatsaus reenit :D

      Noudon suhteen ajattelin keskittyä nyt tekemään pitoa kuntoon, Savu tosiaan mälvää, tarttuu laippaan ja nyt lisäksi vielä äänteleekin.

      Vihjeita aloinkin jo liittämään ja kaksissa viimeisissä treeneissä seuruutakin on jo kehdannut sanoa seuruuksi. Työsarkaa riittää siitä huolimatta :)

      Poista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)