Niin se on sitten maaliskuu taputeltu pakettiin. Ripeätoiminen kuukausi olikin ja huhtikuusta tulossa vielä vauhdikkaampi ja koiramaisempi.
Louna pääsi eilen ihan spessulenkille kahden kanssani. Lähdettiin kävelemään pellolle ja panostettiin hihnakävelyyn sen lyhyen matkan ajan. Kuten aiempienkin koirien kanssa, käännyin ympyrälle. jos Louna ehti vetää hihnan kireäksi. Palkkasin koko ajan löysästä hihnasta. Alku olikin yhtä pyörimistä, mutta lopputulema oli sitten se, että hienosti palkkaantunut Louna käveli kutakuinkin poikittain edessäni. Hihnakäytöksessä on paljon Vilkkumaisia piirteitä. Rekisteröi kaiken ympäriltään ja reagoi hyppimällä ja tempomalla. Mitään määrättyä suuntaa ei aina edes ole, riippuu ihan missä lehdet rapisevat tai linnut lentävät.
Louna on onneksi nopea oppimaan ja tykkää työskennellä ihmisen kanssa. Edelleenkään se ei ole hihnassa rauhallinen kuten toivoisin, vaan nyt se pompottaa paikallaan remmi löysänä. No, edistystä sekin. Parin sadan metrin hihnaharjoittelu alkulenkistä väsytti penskan päätä ihan huolella. Pellon jälkeisellä metsätiellä päästinkin Lounan vapaaksi ja lähdimme metsäpoluille.
Lisääntyvästi on alkanut neiti porhaltaa hajujen perässä, vaan eipä se toistaiseksi minnekään ole mennyt. Nenä käy herkeämättä ja ympäristöä tarkkaillaan. Kaikkea muuta ympäristöä, kuin minua. Harjoittelinkin Lounan kanssa sitten lähellä pysymistä. Vislasin kerran ja kun koira ei tullut, lähdin juoksemaan tietä pitkin pois. Yllätyin hieman, että Louna ei huomannut. Kun se huomasi minun häipyneen, olin juossut jo melko pitkälle, yli sadan metrin päähän. Nuorikko lähti kiljuen perään ja pinkoi minkä jaloistaan pääsi. Ei päästänyt minua tämän jälkeen näkyvistä, mutta kuulolla olo treeniä tehtiin edelleen.
Kaiken kaikkiaan mukava ja rentouttava lenkki. Takaisin tullessa otettiin vielä hihnakävelyä ja kivasti pääsi palkkaamaan. Kyllä tuosta vielä hieno haukku tulee. Maanantaina Lounalta otetaan tikit pois ja se pääsee jälleen rallittamaan kavereiden kanssa, kohottamaan kuntoaan ja treenaamaan normaalisti.
Savun kanssa kävästiin illalla kentällä, viimein pääsee ulos treenaamaan! Treenisuunnitelmani oli vähän hajanainen, mutta kiva setti saatiin pakettiin. Savu on viimeksi treenannut kentällä, ööh, lokakuussa?
Seuraamiseen teimme edelleen asennetta, nyt toiset sellaiset treenit. Videolta näkyy miten koira leviää käsiin ja irtoaa, mutta tarkoitus onkin päästä nyt sunnuntaikävelystä eroon ja hakea vähän boostia. Pienen asennetreenin jälkeen panostetaan taas tarkkuuteen ja sijaintiin.
Merkin kiertoon tein hieman samantyylistä treeniä. Merkkiä ei olla ennen ulkona tehty, joten lyhensin matkaa aluksi ihan reilusti. Palkkasin ensin namilla, jotta Savu pääsi jutun juonesta kiinni. Tämän jälkeen juoksinkin lelun kanssa karkuun. Loput merkin kierrot palkkasin lelulla. Raviaskel merkille oli hiukan ripeämpää ja täysiä juostiin takaisin. Aiemminhan merkinkin kierto on ollut sellaista sipsuttelua. Maksimimatka taisi vaihdellen olla kolmisen metriä. Kertaalleen Savu teki niin tiiviin kierron, että ponkaisi merkistä ja kaatoi sen. Muutoin oikeen mukavaa poweria ja toimintaa.
Asennon vaihtoja näytin kaverille, itselle vieraampi aihe kouluttaa. Kivalla mallilla kuitenkin ovat, nyt vain läpiajetuksi se että etutassut paikallaan. Seisomista täytyy myös harjoitella lisää.
Kaiken kaikkiaan tehokkaat ja hyvät treenit. Läpikäytiin teoriassa myös jääviä ja noutoa ja näiden parissa jatketaankin piakkoin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)