Retkeilyn ABC: Pentukoiran kanssa retkelle

Bongailin muutamia keskusteluja pentukoirien kanssa retkeilystä, olen saanut aiheesta kysymyksiä ja loppujen lopuksi päätin tehdä aiheesta kokonaisen oman postauksensa. Savu on tehnyt joitakin päiväretkiä erilaisiin maastoihin ja se on aina liikkunut mukanani erilaisissa metsissä. Jo pikkuisena Savu tulla viipotti matkassani kymmenisenkin kilometriä. Ja ei, se ei ole liikaa, jos se on pennulle arkipäiväistä ja se on tottunut liikkuvaiseen arkeen. Matka sinänsä pysyy sopivana, kun pentu saa edetä omaan tahtiin ja reikäpäisempää pentua päästetään etenemään maltillisemmin.

Lounan tullessa meille, ei sillä ollut mitään käsitystä itsensä säästämisestä. Puolivuotiaana se mennä rämisteli miljoonaa ensimmäisen vartin ja huonokuntoisena lyllerönä väsähti sen jälkeen. Eikä matkaa ollut, kuin kuutisen kilometriä jälkellä. Laiska nakki, sanon minä, sillä reilusti nuorempi Savu jaksoi oikein hienosti. Ei Lounalla kovin kauan mennyt tajuta, että ei kannata kaikkia paukkuja käyttää heti. Ja toki nuorikon kuntokin alkoi kasvaa, kun se meidän tahdissamme liikuskeli. Motoriikassa oli myös hakemista ja nuorta kohnottajaa piti vähän rauhoitella vauhtinsa kanssa.

Se omien koirien puuhista, mennäänpä suoraan asiaan. Käsittelen tekstissäni nyt pääasiallisesti alle vuoden ikäisiä koiria. Ja vaikka puhun koirista yleisesti, niin tarkoitan luonnostaan kohtalaisen terverakenteista koiraa, jonka voi ottaa maastoon mukaan ilman että se hukkuu astuessaan vesilätäkköön tai hajoaa kiivetessään kiven päälle.

Loputtomalla innollaan nuorempi koira jaksaa varmasti kaikkea. Mutta todellisuudessa maksimaalisesti sen verran, mitä arjessa (aikuinen kestää vähän kovemman rasituksen). Luonnonsuojelualueilla ja kansallispuistoissa koira kuin koira tulisi pitää kiinni. Aihe tuntuu olevan kuumotteleva ja käytännöt ja suhtautuminen asiaan vaihtelevat kovasti. Nuorten koirien kanssa hihna on tosin siitäkin hyvä, että koirien on pakko säästää itseään. Jos edessä on raskas maasto ja useamman kilometrin rämpiminen ennen taukoa, ei eestaas viipottava ja kaikkea häiriköivä nuorikko jaksa. 

Itse en arjessa juurikaan vie koiriani hihnassa, muuta kuin siirtymissä autoon ja autosta pois etc. Huomioi tässä kohtaa, että me emme lenkkeile luonnonsuojelualueilla. Koska hihna on arkisin aika harvinaisuus, tulee ennen retkeä harjoitella, ainakin muistin virkistykseksi. Muutaman vuoden takainen retki pitkospuilla oli rinkat selässä varsin tuskastuttava, kun koirat sahasivat eestaas, pomppivat innoissaan ja riekkuivat. Takana tuleminen oli kovin vaikeaa, kun koirat olivat tottuneet menemään edellä. Itselläni on Manmatin retkivyö, johon saan koirat kiinni ja pieni vetokaan ei silloin haittaa. Hankalissa paikoissa koirat tulevat takana. Retkiremmeinä meillä Rokstrapsin joustohihnat, joka säästää mukavasti myös koiria. Olen myös erikseen opettanut pennut kulkemaan takanani, mikä helpottaa kapeilla poluilla liikuskelua. Pääasiassa pidän koirilla leveitä pantoja retkellä.

Jonkintasoinen hihnakäytös kannattaa saada haltuun ennen retkeä. Jos edes harkitsee pitävänsä koiraa yhtään millään pätkällä retkellä irti (erittäin vaikeissa nousuissa/laskuissa joskus tarpeen), tulisi myös luoksetulon toimia. Toivottavaa olisi, että koira myös pysyisi polulla tai aivan lähettyvillä. Riippuen toki, missä ollaan menossa. Jokien ylitykset ovat myös oma keissinsä, pienempi pentu kannattaa ehkä kantaa tai ainakin pitää kiinni. Vähän retkipaikasta riippuen, vastaantulijoita voi tulla enemmän tai vähemmän, siispä jonkinsortin ohituskäytös olisi hyvä. Kanssaretkeilijät saattavat häiriintyä, jos koko metsä raikaa äänekkään kohtaamisen vuoksi.

Se siitä kulkemispaasaamisesta. Jos joku nyt vielä ei ole hoksannut niin ei, alta vuosikkaan pentukoiran tehtävä ei ole kantaa tai vetää retkellä oikeastaan mitään. Ainakaan pääsääntöisesti. Tuolloin kaikki kantamukset ja tavaroiden roudaamiset hoitaa vielä omistaja. Moni suurikokoinen koira kehittyykin hitaasti, joten reppujen kantoa kannattaa odottaa pari vuotiaaseenkin asti. Kovin koirakohtaista toki ja omistajan vastuulla.

Taukokäytös on aivan erityisen olennainen asia ja siihen olen nykyisten koirieni kanssa kiinnittänyt huomiota. Ensinnäkin, kun pistetään leiri pystyyn tai tullaan laavulle, kullakin koiralla on oma paikka ja siinä ollaan. Ei niin, että mennä myllerretään ja huutaa kiljutaan ympäri ämpäri. Kun ollaan kytkettynä, niin silloin pitää kyetä rauhoittumaan ja levätä. Opettelua voi tehostaa antamalla tauolla koirille vaikkapa rustot. Näin niillä on pientä rauhoittavaa puuhasteltavaa. Taukokäytöstä tulee harjoitella toki arjessakin. Rauhalliset koirat ovat mieluisampaa retkiseuraa, jos taukopaikoilla on muitakin. Parhaimmillaan lounasaikaan samalla nuotiolla on ollut iso retkiryhmä, pari lapsiperhettä ja muita koiria. Tällöin oli parempi ajatus kytkeä koirat kauemmas kiinni ja jättää syömään omia ruokiaan.

Kun sitten kaivetaan ne eväät esille ja on aika alkaa ruokailla, kannattaa huomioida koirat ja sopia käytännöstä etukäteen. Joko ne kaikki ovat kytkettynä ja poissa ulottuvilta. Tai vaihtoehtoisesti ne ovat sulassa sovussa ruokia kyttäämässä. Yleensä meillä on toteutunut ensimmäinen paremmin. Yksi saattaa olla irti ja hengata ruuanlaitossa mukana. Mutta koska pidemmillä retkillä koiria on ollut mukana kolmesta kuuteen ja ne ovat eri laumoista, niin juu, ehei. Ihan jo turvallisuusriski ja jos nuoria vilkastuttaa ja vanhempia nälättää ja jotain stressaa muuten vain, niin ruuanlaitto käy melko tuskastuttavaksi.

Kuten kaikessa muussakin retkelläkin pennulle ja koiralle ylipäänsä, on miltei tärkeintä erottaa tekeminen ja tauot. Toiset tuntuvat oppivan luonnostaan tällaiset asiat. Toiset eivät hahmota sitten millään. Toisten sisäinen elohiiri liikkuu koko ajan, vaikka koira näennäisesti makaisikin. Kannattaa siis kiinnittää huomiota moniin pikkuseikkoihinkin ja harjoitella tehokkaasti. Taukokäytöstä voi edesauttaa oma taukomatto, johon koira on oppinut. Näin maastossakin lepääminen on selkeämpää.

Savu on retkeillyt ja seikkaillut jo jonkin verran. Louna on ollut vasta muutamalla retkellä. Taukokäytöksessä eritoten Lounalla on vielä harjoiteltavaa ja kummankin kanssa ollaan tulisijoilla tarkkoja. Yksi minivaellus on kummallakin takana, sujui moitteetta ja hienosti malttoivat yön nukkua. Lounalta hajosi reissussa panta, joten jatkossa yksi varakapistus matkaan. Pääsiäisen aikaan olisi tiedossa seuraavia retkiä ja kesällä lapin reissu. Jos luustokuvat antavat myöden, ensi talveksi kumpikin junnu saavat omat reput.

Retket pentujen kanssa sujuvat pääsääntöisesti mukavasti, sopivasti taukoja ja ennakkoon harjoittelua. Joustavat hihnat ja vyön olen kahden koiran kanssa kokenut käytännöllisiksi. Rustot ja muut luut ovat olleet tauon aikana oivaa pureskeltavaa. Vahingosta viisastuneena myös takana kulkeminen on kätevä tapa ja hihnanpurijoille ketju tai vaijeri matkaan. Pennun iästä ja motoriikasta riippuen kannattaa retkikohde valikoida tarkoin ja ottaa myös keli huomioon. Räntäsade ja kylmä viima on pienelle pennulle kurja keli. Hyvin pientä pentua voi joutua myös kantamaan, jos väsähtääkin kesken ja yöpymispaikalle on vielä matkaa.

Kuten aikuisenkin koiran kanssa, samanlailla tulee huomioida pennun tarpeet. Eniten retkeily on poikennut ehkä siinä, että pennut häsläävät, eikä retkirutiini ole niille vielä niin selkeä. Kun on vanhempia koiria mukana, ottavat nuoremmat kivasti mallia. Myös väsy tulee sählätessä nopeammin ja näin ollen taukoja on hyvä pitää hieman tavallista useammin. Uskon kunkin omistajan tuntevan pentunsa ja osaavan jollain tasolla arvioida retken suunnittelun tarpeen. Helpossa maastossa pitkäkin matka sujuu, raskaassa maastossa voi joutua pitämään enemmän taukoa tai lyhentämään matkaa. Tekeminen opettaa ja jokaisella retkellä olen itse oppinut uutta. Rohkeasti vain maastoon!

Onko muilla erityishuomioita pennun kanssa retkeillessä? Millaisilla retkillä olette itse käyneet pentujen kanssa?