05 maaliskuuta 2017

Kevättä ilmassa



Kovin on kevätkeliä täällä etelässä! Ei siinä, saisi sulaakin tuo loppu loskajäätikkö pois, niin pääsisi jo istutushommiin. Louna oli reissun ajan vanhemmillani hoidossa ja on vieläkin. Juoksut alkavat olla lopuillaan, mutta haen neitosen vasta tiistaina kotopuoleen. Sterilointiaikaa kaavailin huhtikuulle, sitten on tuonkin hormooniriesat poissa. Lounan kasvu tuntuu pysähtyneen, se vain leviää jos ruokaa antaa liikaa, mutta muutoin se vaikuttaa jämähtäneen. Löntystelijä on kuin pullataikinaa ja nyt hoidossa se on paisunut vielä vähän lisää. Pieni dieetti tulee tarpeeseen ja lihaskuntotreeniä.

Savu kävikin perjantaina hieronnassa. Huomasin reissussa että se venyttelee erityisen paljon ja jumittaa selästään. Selkä olikin se juttu, etenkin oikea puoli oli todella jumissa. SI-nikaman päällä oli myös kireyttä, lavat ja reidet olivat myös hieman kireät. Selkä oli kuitenkin se, mitä lähdettiin aukomaan ja auotaan vielä pariinkin kertaan. Savu pääseekin parin viikon päästä käsittelyyn uudestaan ja Louna menee sitten siinä samalla. 

Vähän lihaksetonkin pikkumies on, ei mikään muskelityyppi. Helmikuu oli kaiken kaikkiaan aika kiireinen kuukausi, neljät tokovalkutkin jäivät väliin, ehkä sen koommin ehtinyt liikuntaankaan panostaa. Nyt jumien ehkäisyksi Savu opettelee pivotin ja kiepin myös toiseen suuntaan. Harjoittelemme lisää myös takapään tehokasta käyttöä. Metsässä juoksemista lisätään ja erityisesti mäkitreeniä. Koska lihakseton on myös vähän luikkupoika, vaihdettiin hieman ruokavaliota. Savu syö nyt rasvaista broiskua ja seassa vähän J&V extraenergiaa. Kyllä se vielä kesäkuntoon saadaan! Tuota pikaa aloittelemme myös vetotreejenä, nyt kun Savulle on valjaat. Tarkoitus on laittaa se vyölle ja lähteä juoksemaan. Kasvaisi omakin kunto.



Myös Lounalla on edessä lihasmassan keräämistä tukemaan luustoa. Jos budjetti sallii, tarkoitus on läpivalaista kumpikin syksyllä, Savulta tutkitutan myös silmät ja polvet. Mikäli Lounan luusto on ok, se saa omat taakkavaljaat ja kiskoa sitten rengasta. Mikäli pääkoppa joskus kestää, niin sitten vedetään muksujakin ahkiossa. Louna onkin nyt kolmisen viikkoa elellyt aivan pellossa, joten saadaan taas harjoitella perusasioita. Uutta arkikoulu tekstiäkin on tulossa, kunhan video saadaan valmiiksi. 

Kummallakin koiralla on kaoottinen karvanlähtö, ihan niin kuin joka kevät kaikilla koirillani. Lounan kanssa olen pohtinut ja pähkinyt ja kyllä vaan, kesälook tulee huhti-toukokuun taitteessa. Savulta ajan vatsan ja sisäreidet lyhyemmiksi. Jätkä onkin alkanut kasvattaa kunnon pehkoa, karvaisin koirani ikinä!



Mitään maailmaa mullistavia kevätsuunnitelmia ei ole. Kunnon kasvattelua molemmilla ja aktivoitumista treenikentillä. Pääsiäisenä toivon pääseväni päiväretkelle. Kaavailin kohteeksi Parkanon Alkkianvuorta tai Kihniön käskyvuorta, kiinnostaako lähteä matkaan?

Huhtikuulle olen varannut petotestin kummallekin. Orivedellä törmäävät kumpikin nuorikko sitten karhuun. Vähän riippuen koiran reaktiosta, saatan testata muillakin pedoilla. Mitään en varsinaisesti odota, pääasia, että toimintakyky säilyy. Lamaantuneella koiralla ei kukaan tee mitään.

Kevätpuuhia siis, liikuntaa lisää ja treenejä. Lopuntonta harjaamista loputtoman karvanlähdön parissa. Pikkuhiljaa saa antaa matolääkkeetkin. Kuluja onkin mukavasti, Lounalle laitetaan sterkan yhteydessä siru. Paperit olen jo kummastakin kirjoittanut valmiiksi, enää tosiaan puuttuu Luuskalta tunnari. Sitten lähetellään paprut ja rekataan hurtat FIX-rekisteriin. Savulle on tarkoitus hankkia myös EU-passi, mahdollisesti myös Lounalle, mikäli sekin lähtee kesällä Norjaan.

Nyt hetken hengähdystauko ja hengailua kotopuolessa.

3 kommenttia:

  1. Ainakin Veetin kanssa voitaisiin lähteä jompaan kumpaan Parkanoon tai Kihniöön retkelle. Välkky taitaa olla reissulle vielä vähän nuori, vaikka kyllä se jo aika paljon on reissannut meidän kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Välkky kans mukaan, ihan päiväretkeä ajattelin ja lyhyttä, haluan vaan kuvaileen ja ulkoileen :) Voin ottaa Myyn matkaan jo Välkkykin tulee :D

      Poista
  2. Meistäkin vois kenties kesällä olla retkiseuraa. Vaikka en kyllä tiiä, oisko se sitten hirveän hauskaa seuraa, kun Kerttu on vähän tuommonen epävarma pärisijä. Mutta kun saa omaa tilaa niin tulee ihan ok toimeen :)

    VastaaPoista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)