03 tammikuuta 2017

Mitä meillä syödään?

 
Teurasjätettä lautaselle 10/2015
Katiska

Edellisestä ruokintapostauksesta on reipas vuosi, joten uusi lienee paikallaan. Vähän on menty eteenpäin ruokintahommissa ja osaan paremmin hyödyntää ruuan koulutuksessa ja näin pois päin. Määrät, no joo, en oikeastaan tiedä. Käytän palkkana niin paljon kuin tarvitsee, jos koira vaikuttaa nälkäiseltä eikä ole pulska, kotona saa vielä lihoja. Tai sitten ei, voi olla että saa sitten seuraavana aamuna.

Koirani syövät pääasiassa raakaa. En ole aikoihin tilannut autolta mitään, vaan ostanut kaupan alennustuotteita, sekä hakenut lähitilalta roippeita. Kahdelle pennulle tämä on ollut oikein hyvä ratkaisu. Keittiössä on tonkassa nappuloita, joita käytän pääasiassa treeneissä. Treeneissä puolet on nappulaa, puolet sisäelintä tmv.



Koska ruoka on pääasiassa raakaa ja lihaa, harvakseltaa nappuloita, on sekaan sopiva heittää vähän lisiä. Louna ja Savu syövät molemmat kalkvitaa, mölleriä ja sinkkiä. Kalkkipurkki taitaa nyt olla viimeinen, en sitä enää kasvuiän jälkeen syötä. Koirat saavat kohtuullisen usein luita ja rustoja, joten en ainakaan aiempien kanssa kokenut kalkkia tarpeelliseksi aikuisiässä.

Kongit ovat osoittautuneet oivallisiksi. Jos en ehdi naksutella tai koirilla on pitkään yksinoloa, tulee ruuan eteen silti työskennellä. Louna on tässä hommassa Savua ahkerampi ja tyhjentää jäisen kongin tunnissa. Savu on laiska ja odottelee kongin sulamista. Ei sitä ruualla nyt niin kiire ole. Kongeihin sullon usein ihan vain jauhelihaa, se sinne näppärästi menee ja on edullista.

Nappuloita menee tosiaan treeneissä ja kotona naksutellessa aina siellä seassa. Nappulat on myös helppo ottaa mukaan, jos mennään porukoille tai tulee muita erityisjärjestelyitä. Mitäs nappulaa meillä on? Noh, en ole kovin ronkeli, koska ruokavalio ei muodostu nappuloista. Nyt tonkassa on HHC, Valio, Natural Menu ja jokin neljäs merkki, jota en muista. Kaikkia sekaisin vain siis.

Lihoja menee vaihdellen, mikä milloinkin on edullista. Lähitilalta olen hakenut possua. Kaupan alennuksista olen ostanut broilerin koipia ja siipiä. Silloin tällöin tulee Agrimarketista haettua pakastepötköjä, mutta nyt en ole aikoihin käynyt siellä. Kumpikin koira hyötykäyttää ravintonsa mukavasti, eivätkä tällä hetkellä syö kohtuuttomia määriä.



En ole kiinnittänyt mitään erityishuomiota koirien syömiin määriin. Muistan, kun vuosi sitten laskin ihan supertarkkaan, mitä, miten paljon ja kelle... Kasvavat pennut, pääasia, etteivät liho. Savulla oli yhdessä vaiheessa hirmu ahmattivaihe, se rohmusi lihoja ihan hulluna. Kilo meni tuosta vain, toki seuraavan päivän sapuskat olivat vähän kevyempiä. Savu on edelleen ahne, mutta koska pikkumiehelle tuppaa sapuska tarttumaan turhankin herkästi, ei se enää kisko kilotolkulla ruokaa. Savu ei myöskään kovin mielellään syö nappuloita, se on vasta nyt alkanut syödä niitä, mutta ihan turha yrittää pelkkiä nappuloita. Palkan seassa menee, mutta ruokana en muutoinkaan syöttäisi.

Louna oli meille tullessaan paksu. Nyt se onkin luikku. Penska on oppinut juoksemaan. Ja nyt se juoksee koko ajan. Kulutus ei siis ihan kohtaa vielä ruokamäärää. Lounaa olen totutellut lihoihin, mutta lohifilettä se vähän pelkäsi. Broiskun koipia se on syönyt muutamaan kertaan ja mielellään. Mutta sitten onkin pakki sekaisin. Noh, hiljaa hyvä tulee, herkkävatsainen kaveri. Louna siis syö edelleen 5/5 mallilla nappulaa ja lihoja. Kongeista sekin syö vain jauhelihaa, mutta treeneissä sillä on pääasiassa nappulaa (jotta saan syötettyä ne pois). Koipia ja muita raakasapuskoja annan sille hiukan varoen ja maltillisia määriä. Aluksihan Louna ei edes syönyt raakaa, kun ei ollut koskaan koipia edes nähnyt. Nyt jo maistuu, mutta vatsa on välillä hieman eri mieltä.

Treeneihin keittelen palkoiksi milloin mitäkin, siitä tulee oma tekstinsä. Pääasiassa koirat saavat ruokansa taskustani, jos eivät, niin sitten kongeista ollessaan yksin. Jos ei muuta, niin saavat sitten repiä jäisiä lihoja illan. Lisät tulee annettua raejuuston, kananmunan, rahkan ym. kanssa. Savu on erityisen ronkeli kalkkijauhon suhteen, joten se pitää todella liottaa johonkin kunnolla. Lisät annankin vasta iltaisin, kun hommat on hoideltu ja koirien ei tarvitse enää palkkaantua ruuasta.

Ruokakupit, ei meillä oikeastaan ole enää. Tai on meillä iso liuta kuppeja, joitaisi pois osa jo. Vettä niistä on viime aikoina tarjoiltu tai liotettu nappuloita palkaksi. Mutta eipä tule enää kuppiin laitettua ruokaa muutoin, mitäpä suotta.

6 kommenttia:

  1. Mie oon kans yrittäny pyrkiä siihen että ruoka tulis kouluttaessa. Tilda vaan on vuosien aikana niin orientoitunut siihen että kupista tulee ruokaa, että se ei voi millään iltaisin ymmärtää ettei kupista tule ruokaa jos se on päivänmittaan saanut ruuat treeneissä. Sitten siirryin siihen että treenit tehdään about iltaruoka-aikaan josko se yhdistäisi sen siihen että se on hänen ruoka. Ongelmaksi muodostui se kun sillä on NIIIIIIIIIN kova nälkä ettei se malta yhtään keskittyä, sählää vaan minkä ehtii.

    Oon sitten tehnyt niin että päivällä treenataan about puolet ruuista ja jotain pitää jättää ilallla ettei ihan mene kuppi nurin kun ei tule ruokaa :D Seuraavasta ei kyllä tule näin kuppiorientoitunutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhah, meillä ei oo tässä enää kyllä mitään säännöllisyyttä :D

      Poista
  2. Meillä kissat ja koira syö 50/50. Kissalle ei mene täysin raaka ja toisella on erityisruokavalio joten nappulat on turvana että tulee kaikki vitamiinit yms. kun en kissoille lisiä anna.
    Koira saa sinkin ja deen. Lohta syö usein, lohiöljystä se rupesi vaan lihomaan :D nappuloina on sitä mitä tarjouksesta löytyy, hyviä Sam´s Field, Canagan tai HHC.
    Lihoina se syö kaikkea jauhelihasta kanaan, sisäelinpäivä on kerran viikossa ja luita se saa järsiä työpäivisin. Tuttu metsästäjä toi extraherkkua ensi kertaa Hipun elämässä, monenkokoisia hirvenluita. Ne kuule on herkkuja! Nahkaluita yms. on ajanvietteenä kun kuitenkin työpäivät yksin ( kissojen kanssa ). Maha on kestänyt kaikkea ja kaikki maistuu. Liha mieluummin kuin nappula mutta nappula on just turvana, että saa ihan kaiken kun en sen enempää ole perehtynyt raakailuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä, Savu on myös oikea teräsvatsa :)

      Poista
  3. Mäki pyrin treenaamaan kaikki annettavat ruuat, mutta monesti on päiviä ettei vain ehdi/jaksa treenata niin menee sitten kupissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja vähänkin isommalla koiralla on hankala syöttää nopeissa treeneissä määrällisesti paljon. Työviikolla mun tulee usein annettua ajanvietteenä just jäädytetyt ruuat.

      Poista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)