Iso-Vuorijärvi jäältä käsin

Auto starttasi eilen jo puoli yhdeksän aamulla, kun lähdimme koirien kanssa hakemaan Elinaa kyytiin. Tampereelta jatkoimme matkaa Orivedelle, Iso-Vuorijärvelle asti. Olen tuolla käynyt ennenkin, tosin syksyllä. Paikka on kaunis, näkemisen arvoinen ja nyt päätimme kiertää koko reitin. Jätimme auton Rutajärventien parkkiin ja kävelimme polkua pitkin noin puoli kilometriä. Järven rannassa oleva lippaluola kallioineen kohosi jyhkeänä ylöspäin.

Polulla ei ollut kovin tuoreita kävelijöiden jälkiä ja jäälläkin meni vain muutamat. Kallioiset nousut ja laskut olivat liukkaita, muistan niiden olleen kuivallakin kelillä haastavia. Päätimme siis mennä jäälle, jossa koiratkin saivat olla irti. Lähdimme kävelemään Iso-Vuorijärven toiseen päähän ja ihailimme kallioisia rantoja ja luolaa kauempaa.

Jäällä joku oli ilmeisesti mennyt lumikengillä, niin isot jalanjäljet näimme. Kettu, jänis ja hirvikin jäällä olivat liikuskelleet. Yhdet jäljet jäivät vähän arvoitukseksi, mutta pohdimme, olisiko pyöreiden ja suurien jälkien jättäjä voinut olla ilves. Kaukaa näkyi, kun jokin hirvieläin lähti vastarannalta liikenteeseen. Koirat löysivätkin vesirajasta tuoreita jätöksiä, joita nuori kolmikko sitten nautiskeli.

Elli, Savu ja Louna mennä viilettivät onnessaan jäällä. Luoksetulot sujuivat mukavasti ja kolmikko pysyi kivasti kuulolla. Muutamat kaapinpaikka rähinät piti Lounan ja Ellin välillä ottaa. Milloin oli kaverin kivi, keppi, lelu tai jääkökkö ja siihen ei saanut toinen koskea. Emme sen suuremmin kähinään puuttunut, se kuitenkin sisälsi vain paljon ääntä ja hyvin samankokoinen kaksikko kyseessä. Hetken näytti, että pennut miettivät pitääkö jatkaa rähinää vai kuinka, rähisivät hetken ja sitten jatkoivat leikkejä. Hölmö nuoriso.

Iso-Vuorijärven päädyssä siirryimme kulkemaan polkuja. Lähdimme viittojen mukaan kohti Kirvesjärviä, jossa oli laavu. Ohitimme pienen lammen, jota kartassa ei oltu edes nimetty. Erheellisesti luulimme sitä Kirvesjärviksi ja ihmettelimme, miksi laavua ei näy missään. Jatkoimme keltaisella merkittyä reittiä eteenpäin. Aurinko, joka aluksi meinasi valaista matkamme, oli mennyt piiloon. Jäinen kuura oli koristellut suopursut ja polut ja raskas sumupilvi leijui päällämme. Ilma oli viileä, mutta oikein sopiva retkeilyyn, eikä meihin osunut tuulikaan.

Kumpareiden takaa laavu tuli näkyviin ja viimein olisi tauon aika. Jaoimme koirille rustot, jotta turha ramppaaminen loppuisi ja kokemattomat pennut osaisivat levänä. Kukin haki oman paikkansa ja makailivat välipalojensa kanssa. Savu jäi lähettyville, Louna meni kauemmas kanervikkoon ja Elli ihmetteli alkuun, mitä herkkuja kaverit oikein saivat. Lopulta kävi niin, että Savu vei Ellinkin ruston ja Elli söi Savun jo kertaalleen jyrsittyä rustoa.

Pettymykseksemme laavulla ei ollut puita. Ei sitten missään. Kaivoimme laavun takusen pressun aluset, mutta sieltä löytyi vain jätesäkillinen roskia. Lopulta laavun alta löytyi pari lahoa, märkää puuta. Sanomalehteä löytyi laavusta ja mukaani nappaamat sytytyspalat tulivat todella tarpeeseen. Etsimme nuotion syttymisavuksi myös juurakkoa ja pieniä risuja. Valehtelematta nuotion sytytykseen meni puolitoista tuntia. Järveltä kävi tuuli, mikä sammutti nuotion ja märät puut eivät meinanneet millään syttyä. Lopulta poltimme paperia niin paljon, että saimme puut syttymään ja näin ollen makkarat liekitettyä. Ihme kyllä nuotio syttyi kunnolla ja paloi ja sain kuivattua siinä hanskanikin. Nautiskelimme nuotiolla termarista kahvia, suklaata, banaania, vaahtokarkkeja ja makkarat.

Paikalla ollessa tuli kylmä, nopeasti. Sormet ja varpaat tuntuivat olevan syväjäässä ja joka paikkaa palelsi. Pakkasimme tavarat reppuihin ja mukaan. Tauko oli vienyt aikaa melkoisesti, mutta onneksi olimme ajoissa liikkeellä. Lähdimme jatkamaan Salmijärveä kohti vievää polkua. Kumpareinen kalliomaasto muuttui tasaiseksi kuusikoksi. Siltaratkaisut olivat mielenkiintoisia, nyt talvellakin me molemmat räväytimme jalkamme läpi ensimmäisestä. Reiän päälle oli jäätynyt lunta ja jalka humahti siitä läpi mukavasti. Kävellessäme peräkkäin, astuimme kumpikin siihen ja perässä viipottava Louna pamahti reikään ihan kunnolla.

Myös seuraavat kaksi siltaa olivat jäätyneen lumen peitossa. Sula-aikaan ne ovat kuuleman mukaan veden peitossa ja tällöinkin vaikeakulkuisia. Salmijärvellä oikaisimme taas hieman jäälle, sillä polku oli paikoin hieman risukkoinen. Oli myös miellyttävämpi kulkea koirien kanssa jäällä. Palasimme polulle ja lähestyimme siltaa, joka ylitti Salmijärven kavennuskohdasta. Hämmennyimme, kun sillan ympärillä vesi oli sulaa ja jää hyvin ohutta. Joku kultainennoutaja joukostamme päätyikin uimaan. Savu ja Lounakin kävivät ihmettelemässä matalikkoa ja jään ritinää sen reunalla. Järveä ylittävä silta oli sentään vähän paremmassa kunnossa, vaikkakin liukas.

Piakkon polku päättyikin metsäautotielle, josta viitat ohjasivat jatkamaan tietä pitkin. Väsyneet koirat laahustelivat mukana. Käytimme tilaisuuden hyväksi ja harjoittelimme mukavaa hihnakäytöstä. Mitään hullunmoista riekkumista ja vetämistä ei ollut havaittavissa. Autoon hyppäsi uupunut kolmikko. Kun lähdimme kotimatkalle, olivat kaikki jo simahtaneet.

Kaikinpuolin mukava retki ja miellyttävä ympäristö. Paluumatkalla huomasimme Siikajärven reitin kyltin. Ehkä me olemme ensi kerralla siellä...