01 lokakuuta 2016

Nautin vapaudesta, kuin villi pohjatuuli



Jopas on ollut kiirusta. Viime viikon perjantaina Savu kävi tosiaan Lunan seurassa koirauimalassa. Siellähän ne polskuttelivat. Mitä nyt lappalainen meinasi jäähä noutajarötkäleen alle. Pariinkin kertaan. Luna osoittautui oikeaksi vesipedoksi ja pääsee toistekin matkaani. Raskastahan tuo uiminen ja on vilkastuttaa aineenvaihduntaa. Tottumattomana uijana (ensikertalaisena) ja stressimahaisena Luna tyhjensikin suolensa heti ulos päästyään. Ja ulos mentiinkin aika juosten.

Keskiviikkona oli Savun viimeinen pentu-uinti. Enää ei tarvita uittajaa altaaseen, vain pieni avustus rampilta, kun pikkumies meinaa aina vähän lähtöä empiä. Tasaisen varmasti ui ja nyt jaksoi jo hyvin tunnin aikana ne kokonaiset kolme altaan mittaa. Savu on uinnin ohella tottunut myös suihkussa käymiseen, kun koira tulee joka kerta pestyä pari kertaa.

Savu kävi viikolla myös tehosterokotuksilla, nyt kelpaa liikuskella ihmistenilmoilla. Painoakin oli tullut miltei kolme kiloa lisää, Savu painoi 7,85kg. Luihu se on kuin mikä, vaikka syö yhtä paljon, kuin Tuikku. Koipia se sen sijaan on kasvattanut. On se toki vielä ihan pikkuinen kaikinpuolin, rakenteeltaan kyllä mukavan jäntevä.



Nyt loppuviikosta Luna tulikin meille hoitoon, johan minä jo mötkistä tänne vähän odottelinkin. Eilen kävin pupsien kanssa sänkkärillä ja lähimetsässä samoilemassa. Ihana pikkujoki löydettiin, aivan satumainen menninkäisten venereitti tuolla kuusimetsässä. Valosalla ilmalla aion tutkailla tuota paremmin! Pennut ylittivät virtauksen sujuvasti, olihan se matala. Sänkkärillä meno villiintyikin täysin, kun kaksikko rallatti hullunmoisesti pallon perässä.

Tänään aamulla oli niin huikea keli, että lähdimme Tiinan kanssa vanhoille lenkkireiteillemme Ylöjärvelle. Postista kotiutunut GoPro pääsi ensi kertaa testiin ja alla video lenkistämme. Kovin erikoista nähtävää videolla ei ole, sillä kapistuksen käyttö vaatii vielä harjoittelua. Siitä huolimatta olen tyytyväinen hankintaanii. Vielä jos valjaat ja kepin hankkisi tuota varten, niin alkaisi olla bueno.

Koirilla meni keskinäisesti oikein mukavasti. Savu oli tilannepoliisina ja ryntäili muiden perässä. Jedi juoksuttti Lunaa oikein antaumuksella ja laiskanpulskea möhis olikin ensimmäisenä aivan raato. Rinteillä juoksentelu, kivillä pomppiminen ja lätäköissä rämpiminen oli raskasta. Kömpelönä koirana Luna vielä liukastui kurakkoon ja pyöritti Savunkin siellä liejussa. Neiti ja poika jotkut, saattoivatkin joutua kylpyyn...

Illan tullen keiteltiin vielä kanafilettä ja porsaan sydänsä. Savulle naksuttelin haukottelu temppua (niin porokoiran juttu!), peruuttamista, pyörimistä ja tasapainoilua. Haastavaa tuntuu olevan reiteni päällä pysyminen neljällä jalalla. Jalkani on vähän turhan tikku ja Savulla aika paljon intoa ja vauhtia. Noh, hiljaa hyvä tulee ja tasapainokin kehittyy. Herkuista laitettiin puolet talteen huomista varten. Päästään Janikan kanssa metsään ja treenailemaan. Kumpainenkin junnu pääsee mukaan tössöttämään.

6 kommenttia:

  1. Aivan ihana video ja miten reipas pieni <3
    Tuskin maltan oottaa, että pääsen Roosan kans treenaamaan. Nämä pari päivää menny taloon ja laumaan tutustumiseen, nii ja sisäsiisteyttä parhaimmillaan. On aikas taitava penikka ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva seurailla teidänkin pentuarkea :)

      Poista
  2. No jo on venynyt! Kuinka kauan tässä oikeen on mennyt viime visiitistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikko, oon alkanut antaa tuota kasvuhormoonia x)

      Poista
  3. hehe tuo seitsemänneks vika kuva :D Onhan tuolla jalkaa vaikka muille jakaa :D Hämääkö tossa kuvakulma vai onko sillä suhteessa oikeesti noin lyhyt selkä vrt jalat? Minusta ehdottomasti kivemman näkönen noin, kun ainakin kaverin porokoirat taas on tosi pitkäselkäsiä kun vertaa niiden jalkoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa tuossa vähän selän lyhyys korostua, mutta on se mun silmään ehkä hintsusti neliömäisempi, kuin pitkäselkäinen :)

      Poista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)