13 syyskuuta 2016

Kaveritaitoja auringonlaskussa



Savu on saanut taas uuden koirakontaktin. Pikkuinen Milo otti puuhkan innoissaan vastaan. Vaikka näistä pumpulipalloista ei aina uskoisi, Milo rallatti oikein antaumuksella ja opetti pennun riehumaan sänkkärillä kunnolla. Välillä pidettiin taukoa ja sitten mentiin taas miljoonaa. Savukin leikki nätisti ja oli mielissään uudesta kaverista.

Sänkkäripainien jälkeen olikin hyvä möllöttää muutamassa kaverikuvassa ennen lähtöä. Kotimatkalla haimme miehen lisäksi myös Lunan kyytiin. Luna tuli meille taas hoitoon, onneksi tällainen mahdollisuus on. Illan Luna harjoitteli kaveritaitoja, Savu ei ole lelu, eikä sitä voi riepottaa kuinka haluaa. Tänään leikit ovat sujuneet moitteetta, eikä ole tarvinnut puuttua. Luna sai majapaikan eteisestä ja Savu on meidän makkarissa. Kaksinhan nuo eivät osaa rauhoittua, mutta kun laittaa eri tiloihin niin sippaavat heti. Eteisessä sattui olemaan ylimääräinen häkki, johon pistin petiaineksia. Sinnehän se pentunen sitten tunki itsensä ja siellä halusi pönöttää.



Illalla, alkuyöstä? Tai mikä lie aika olikaan, vein pentuja juoksemaan Teon ja Kikin kanssa. Tepsu ja Kiksu olivat mainioita poliiseja ja leikit eivät yltyneet liian rajuiksi. Hiekkakuopilla oli nätti auringonlasku ja parituntinen vierähti äkkiä.


näin makaa porokoira


tuumaustauko


poromaiset puuhat

Aurinko laskikin hurjan nopsasti ja taivas muuttui punaiseksi. Punataivasta vasten oli hyvä reenailla tokoa ja ottaa kunnon häiriöluoksarit. Videota tai kuvia niistä ei ole.

Luoksetulo sujui hyvin. Janika levitti leluja, noutokapulan ja Savun löytämän mehupurkin maahan. Sitten huuto ja karkuun, Savu vilkaisi mehupurkkia, mutta ryntäsi vauhtia hidastamatta tavarapaljouden läpi useampaan kertaan. Leikitin ensimmäisillä kerroilla narupallolla, viimeisenä yllätin Savun mehupurkilla, olihan se pennusta paras!

Täytyy sanoa, että olin yllättynyt, miten äkkiä häiriötä voi ja kannattaakin lisätä. Käytännössä siis ensimmäisellä kerralla. Nyt vain luoksareita joka päivä, jospa sitä piakkoin saisi ruokahäiriötä, lentäviä palloja ja vaikka muita koiriakin. Huomenna Savulla onkin vuorossa pentu-uinti.

13 kommenttia:

  1. Täytyy kyllä tulla kommentoimaan, että Savu on ihan ylisöpö! Kaverit kanssa. Eihän tässä malta millään odottaa omaa pentua syntyväksi (schipperke). Mukavan näköisiä telmimispaikkoja koirilla ja aivan uskomattoman hienoja kuvia, joita katselee sillä ajatuksella, että voi kunpa olisi voinut olla paikanpäällä näkemässä ja kuulemassa ^^.

    VastaaPoista
  2. Ihana ku tyyppi on tassut ristissä :D

    VastaaPoista
  3. Savu on kyllä niin <3 :)
    Minkä rotuinen tuo Milo on, bichoni? Osaisi hahmottaa minkä kokoinen Savu nyt on :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Milo on bichon, Savu oli viime punnituksella reipas 5kg, seuraavalle ellävaa'alle päästään lokakuulla :)

      Poista
  4. Savullaki alkanu hännän alle karvat kasvaa, Cismellä sama homma :D

    VastaaPoista
  5. Miksei kuvia saa klikattua isommaksi suoraan t. työlästä avata kuvat uuteen välilehteen
    Ei muuta :D

    VastaaPoista
  6. Ihana Savu kun ottaa Kikistä mallia ♡ :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katokki että Kiki opettaa vaa hyviä juttuja! :D

      Poista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)