Tuo mulle taivaalta kuusi kuuta

Nyt minä tiedän mitä on ystävyys. Tiedän miksi ystäviä tarvitaan ja mistä tunnistetaan todelliset ystävät. Ilman näitä kuratassuja ja niiden ihania omistajia minä en tästä kesästä olisi selvinnyt. Tämä kesä oli liian raskas rämpiä omin avuin läpi. Tuhannet kiitokset ystäville, jotka auttoivat ja tukivat, melkein repivät sängystä ylös ja viihdyttivät päivisin ♥ Ystäville ja sukulaisille, jotka veivät minua marja- ja sienimetsään, siskolle ja kavereille, jotka toivat riiviöpentunsa minulle hoitoon.

Erityiskiitos melkein naapurille, jolle olen saanut soittaa 24/7 kun on siltä tuntunut (vaikka se naapuri ei koskaan puhelimeen vastaa) ja saapastella kylään päivästä riippumatta ♥ Teo ja Kiki on muuten kivoja koiria. Kiitos kaikille niille, jotka ovat tuhannen ja yksi kertaa kuunneelleet sen saman itkuvirren ja perustelukertomuksen läpi. Ja taas toisen tuhannen kertaa, nyökkäillen ja juoden kahvia samalla. Kiitos teille kaikille joille sai soittaa ja laittaa viestiä 24/7 vaikeina aikoina ja kysyä apua. Tunnistatte kyllä itsenne.

Nyt se oli siinä, mutta oli pakko.

Taisinkin joskus reilu kuukausi sitten kirjoittaa, että Nuppu villakoira tulee hoitoon. Se oli oikein mukava hoitovillis. Me syötiin Nupun kanssa mansikoita ja makailtiin takapihan nurmikolla. Nupusta oli hauska purra kaikkia ja kaikkea, koska hampaat kutisi niin kamalasti.

Pari viikkoa sitten näin myös Klaaraa pitkästä aikaa, voi kun tirpula oli pirtsakka ja ilonen, kun tuli kämpillä käymää! Klaaralle kuului hyvää, se leikki Lunan kanssa ulkona, kertoen tehokkaasti rajoja pienelle rämäpäälle. Kynsienleikkuu ja pikku harjailu sujui Klaaran kanssa mallikkaasti. Luna olikin minulla melkein viikon hoidossa. Mieheni oli yövuorossa ja en halunnut nukkua öitä yksin. Pikku penskan kanssa tutustuttiin lähimaastoihin ja löydettiin se laavukin, joka tässä vieressä on. Oikein mainio hoitokoira hänkin.

Harmikseni en nyt Myystä löytänyt kuvia, on ollut kamera vähän koirien osalta lomalla... Mutta kuulumisia siitäkin. Mitään varsinaista oireilua Myyllä ei ole ollut, aivan pieni läntti oli porukoiden sänkyyn valunut epämääräistä nestettä. Koska tässä nyt on vuosien aikana epäilty kohtutulehdusta yhdellä jos toisella, kiikutin pikku Myyn samantien vastaanotolle. Ultrassa näkyi minimaalista nestekertymää kohdunkaulassa. Varsinaista kohtutulehdus diagnoosia sillä ei siis saatu, mutta antibiootti lähti mukaan. Eläinlääkäri oli tyytyväinen, miten varhaisessa vaiheessa on kiinnitetty huomiota. Ilman vuotoa mitään ei tosin olisi huomattu, joten onneksi Myy oli sattunut nukahtamaan sänkyyn. Tällä erää keissi hoituu antibiootilla, mutta syksyllä on pikkusen aika päätyä leikkauspöydälle.

Omia fiiliksiä. Oikeastaan hyvät. Aika siirtyä eteenpäin, asiat ei märehtimällä miksikään muutu. Sisällä läikähtää edelleen kun ajan niiden paikkojen ohi, jossa koiriani lenkitin. Paikat joissa Tuikku karkasi riemuissaan rusakoiden perään. Tai kun Vilkku ihmetteli kaikkea ihmeellistä. Tuntui hassulta käydä katsomassa kaverin treenejä. Kuukausi sitten minä treenasin siellä hallilla... Maisemanvaihdos teki hyvää, vaikka emme kauas muuttanutkaan. Uudessa asunnossa ei tule paha mieli katsoessa tyhjää oviaukkoa. Ruokahaluni on viimein palannut, samoin yöunet. Muistelen rakasta kaksikkoani ilolla. Olen kiitollinen siitä kaikesta, mitä niiltä sain. Vaikka ne veivät minulta monta sohvaa, ruokapöydän, sängyn kulman, lukuisat parit kenkiä, kännykän, luottokortin... Mutta ne vain antoivat niin paljon enemmän, olemalla aitoja ja aina niin rakkaita ♥

Ylihuomenna vaihdan maisemaa. Kuopio kutsuu, jälleen. Sen jälkeen Kuopio kutsuu varmasti vuosittain tai useamminkin. Odotan innoissani. Pennulle on kaikki paikat valmiina ja olen enemmän kuin valmis aloittamaan uuden elämän sen kanssa. Siitä ei tullut maskotti, eikä kolmas koira. Savusta tulee oman aikansa ensimmäinen. Sitä odottavat isot tassunjäljet, monta tehtävää, joita edelliset sille jättivät. Sisukas Savu on ilmoittanut ottavansa haasteen vastaan ♥ Blogin pariin palaillaan syyskuun puolella, jälleen koiranomistajana.