Oivalluksia part 2

Oivalluksia 6/2016

...sydän täynnä intoo... 

...paljon sai sietää oman unelmansa takii...

...ku tehään duunii nii tehää eli takas sinne kehää...

...mul on paljon sanoi...

...tää on paras tapa lievittää sisäistä ahdistusta...

...nousee pää ylös ja nousee ylös suost...

...mul on takana vuodet vakavat, 

nyt se kortinjakaja saa nakata ne kortit...

En osaa olla kirjoittamatta. Sitä paitsi johonkin piti työntää tuo tsemppibiisini ja triljoona ihkua kuvaa maailman parhaasta kaksikosta. On minulla ihan asiaakin, sillä neljässä päivässä voi oppia näköjään ihan rutosti enemmän ja tärkeämpiä asioita, kuin mitä koko viiden vuoden aikana ehti edes ajatella. Minulla ei ole mitään velvollisuutta selitellä kenellekään mitään tai kaunistella kokemaani. Kirjoittelen omalla vastuulla, kuten tavataan sanoa, mutta sinä luet ja kommentoit omalla vastuulla.

Kirjoittaminen helpottaa ja pahimman ajatusmyrskyni olen saanut jo paperille. Yritän koota ajatukset tähän jollain tasolla järkevästi ranskalaisin viivoin ja hiukan avata niitä oman kokeman ja käytännön esimerkin kautta. Aiempi oivalluspostaus koski täysin eri aihetta ja varmasti oli selkeämpi. Tuohon neljään päivään osui niin paljon tapahtumaa ja asiaa, että en sisäistänyt kaikkea kovinkaan järkevästi. Kirjoitan nämä myös siksi, että voin tarvittaessa palata asian äärelle.

Teksti on kirjoitettu täysin kokemani pohjalta ja niissä fiiliksissä mitä olen läpi käynyt (suuttumus, pettymys, suru), joten turha tulla siitä länkyttämään. Minua ei sinänsä kiinnosta, jos joku toimii toisin, ei se minulta ole pois. Eikä minulla ole mitään intressiä alkaa käsittelemään tässä kohtaa poikkeuksen poikkeuksia ja harvinaistapauksia. Tässä kohtaa sellaiset eivät kosketa minua.

- oireeton ja oireileva koira on eri asia (diagnoosilla ei oikeastaan ole merkitystä jos koira ei kerran oireile)

- luonteen radikaali muuttuminen on oikeastaan aika selvä oire. Perusluonteeltaan rauhallinen koira ei ihan syyttä muutu aggressiiviseksi ja ympäristöään kohtaan arvaamattomaksi

- pitkäaikaissairauden kohdalla jatkosuunnitelmaa tehdään aina yksilön mukaan. Ei sen mukaan että serkun kummin kaiman koira eli just ja just 15-vuotiaaks kolmijalkasena eikä se koskaan hei valittanu olostaan.

- ei ole reilua antaa koiran elää loppueläämänsä puoliteholle, liikunnassa pihistellen ja pumppaamalla koira lääkkeisiin

- lääkkeiden vaikutuksia koiralta on myös vähän haastava tutkia. Ofc sitä itse toivoo että ne toimisi --> lumevaikutus valmis (eihän koira tänään seonnut kuin kerran)

- moniko koira oikeastaan kertoo "tää lääke on muuten ihan jees mut se väsyttää mua kauheesti"?

- koira on kovin sopeutuvainen eläin, joten kyllähän se näennäisesti pysyy onnellisena. Varsinkin kun oikein toivoo itse ja ei katso sitä silmiin

- siinä vaiheessa kun oireet ovat jo voimakkaat ja selkeät ja on todennäköisyys diagnoosista, tyydyttää läpivalaisusta ja "oikeilta" ammattilaisilta haettu diagnoosi ainoastaan kuvottavan uteliaan somekansan

- koira ei tee diagnoosillaan mitään. "Sulla on vaan spondyloosi" ei lohduta koiraa, kun selkäkipu säteilee koko kroppaan ja kipu on sietämätön. "Sulla voi olla viikon, kuukauden tai puolen vuoden päästä kivuton kausi siihen asti että tulee uus piikki", jes kiva. Lohdutti varmaan omistajaa, mutta koiralle se tietää tosi paskaa viikkoa, kuukautta tai puolta vuotta ja taas uutta kipua odotellen...

- kiitä onneasi jos koirasi on ihan oikeasti oireeton ja selviää normaalista arjesta lääkkeittä. Minä en ollut niin onnekas, eivätkä koiranikaan.

- omaan tuntemukseensa pitää luottaa. Omistajana on kuitenkin aika tuttu koiransa kanssa ja sitä katsellut päivittäin.

- seuraavien koirieni ei tarvitse kärsiä yhtä pitkään, kuin mitä nyt kävi.

- yhdenkään koirani ei tarvitse käyttäytyä minua kohtaan uhkaavasti, että ymmärtäisin sitä sattuvan aivan liikaa, lääkkeistä huolimatta.

- yhdenkään koirani ei tarvitse lopettaa syömistä, juomista ja halua elää vain siksi, että minä tajuaisin päästää irti.

- yhdenkään minun taloudessani asuvan eläimen ei tarvitse tulla tiensä päähän tuollaisissa kivuissa.

- jatkossa mietin paljon tarkemmin mitä tutkitaan ja tutkitaanko, kannattaako edes tutkia? Kahden päivän tutkimuksissa ei löytynyt mitään (paitsi iso lasku) ja toisen kanssa mietittiin loppuelämän lääkitystä... Eikö nykyään ole sallittua sanoa että "hei, koiranne ei ehkä tule kuntoon, oletko ajatellut lopettamista"???

- kannattaa suhtautua klinikoilla vähän varauksella kaikkeen ehdotettuun. Näin jälkiviisaana, meitä oltiin laittamassa yötä vasten leikkaussaliin. Kieltäydyin, koska koira ei minusta ollut leikkauskunnossa, nippanappa tajuissaan. Vähän ajan kuluttua koiralla ei ollut edes varmaa diagnoosia, koska eläinlääkäri ei ollut varma märkäkohdusta, joten koira olisi avattu turhaan? Ja vielä niin huonossa hapessa, kuin se oli.

- eläinlääkintäbisnestä pyörittää raha, karu totuus. Täällä ei kukaan tee mitään hyvää hyvyyttään.

- netissä huutelu on kovin helppoa

- et voi sanoa kun et ole nähnyt

- et voi sanoa koska et tunne

- et voi sanoa koska et tiedä, luulo ei ole tiedon väärti
- oireiden tai diagnoosin vähättely on aika turhaa, samoin päätöksen arvostelu ja siitä vääntäminen (etenkin kun mitään päätöstä ei ole tehty)

- käytä maalaisjärkeäsi tai yritä hankkia sellaista jos et omista

- loppuelämän lääkitys vai kivuttomat pari viikkoa ja armelias loppu?

- omistaja joka lopettaa koiransa ennen kuin sen elämänhalu loppuu vai omistaja, joka on tehnyt koiralleen jo pyörät alle, niin ei huonot niveletkään haittaa. Niin ja tietysti lääkekaappi on täynnä jos jotakin. Kumpikos näistä nyt olikaan eläinrakkaampi ja luonnosta vieraantuneempi?

- oikein oksettaa, miten luonnosta vieraantuneita ihmiset ovat
- on typerää yrittää jatkaa jo hävittyä taistelua ihan vain sädekehää kiillottaakseen
- ihminen on vain ihminen, itselleen voi uskotella mitä vain, mutta tosi asiassa emme voi tehdä kovin paljon

 

- koira elää hetkessä

- koira ei ymmärrä että kuukauden päästä sen voi olla parempi olla

- koira ei ymmärrä, miksi se ei saa enää tehdä asiaa mitä rakasti

- koira ei ymmärrä miksi sitä sattuu

- koira ei ymmärrä mitään tutkimuksista, lääkkeistä tai siitä, mikä ihmisestä on auttamista

- koira on ansainnut arvoisensa elämän, ilman kipuja

 

- kuolema/menehtyminen, maailman luonnollisin asia siinä missä uuden syntyminenkin

- vaikeampi kohdata koska pettymys, ikävä, suru

- ei haluta kohdata koska luopuminen on niin vaikeaa

- huono pettymyksen sietokyky, uuteen sopeutuminen, tilanteen hyväksyminen jne.
- koiria ei ehkä olisi liikaa jos sairaat/kivuliaat päästettäisiin oikeasti ajallaan pois...

- viime hetkien hoidot, tippaletkunesteytyksineen ja lääkkeineen vain tekohengitystä

- teitpä mitä vain, niin tee se kuten parhaaksi näet, muista välittämättä

- ulkopuolisten mielipiteet ja painostus eivät auta koiraasi, auttavatko siis sinuakaan?

- kukaan ei päätä sinun puolestasi, mikä on koirallesi parasta

- anna koirallesi paras mahdollinen elämä ja mikäli elämän laatu merkittävästi laskee, eikä paluuta entiseen näy, tee se, minkä olet koirallesi velkaa

- elä täysillä ja nauti hetkestä, koirasi kanssa, sillä se voidaan viedä sinulta nopeammin kuin uskotkaan

- kukaan ei määrittele sitä, miten ja miten kauan sinun pitää surra

- ihmisiä on erilaisia, niin koiriakin

- sure ja työstä prosessia omalla tavallasi, siten kuin sinusta tuntuu

- ajattele koiriasi, halusivatko ne, että olisit onneton? Tuskin.

 

Siitä huolimatta että kokemukseni oli kaikinpuolin ikävä, kamala ja osin odottamatonkin, niin se kasvatti. Se selkeytti ajatuksiani, arvomaailmaani ja ajatusmaailmaani. Se kasvatti ihmisenä ja koiranomistajana. Se opetti, että elämä pitää kyllä nöyränä. Koskaan ei voi pitää asioita itsestäänselvyyksinä. Ei terveyttä, eikä liioin rakkaimpien olemassa oloakaan. En toivo vastaavaa kenellekään. Mutta toivon, että vastaavan tilanteen kuvittelu omalle kohdalle pistää ajattelemaan asioita. Ihan siksi, että ei tarvitsisi kenenkään käydä käytännössä samaa läpi.