01 heinäkuuta 2016

Kun lystinpito vallan saa

Vuorokausirytmini on aivan sekaisin, mutta fiilis on kaiken kaikkiaan hyvä. Voin mennä nukkumaan milloin haluan ja herätä kun siltä tuntuu. Jos jatkan tätä tahtia, olen ollut tuota pikaa ulkoilemassa kaikkina vuorokauden aikoina. Kotona hengailu ja laiskottelu tosin alkaisi nyt riittää ja olen alkanut koota tarkempaa treenisuunnitelmaa seuraaville öille.

Sunnuntain kanoottiretkeä varten metsästin hyvän tovin Hurtan pelastusliivejä. Ei sitten missään. Kellään ei ole ylimääräsinä (kuka hyviä liivejä hukkaisikaan) ja nettikaupasta tilaus ei ehtisi saapua. Ärsytti, kun M&M nettisivut näyttivät että mistään lähiliikkeestäkään ei pitäisi löytyä. Lopulta ajelimme Vilkun kanssa lähimpään liikkeeseen ja siellähän ne, yksi ainoa koko oikeaa väriä ja mallia ja se lähti Vilkulle mukaan. Ja minä maksoin itseni kipeäksi... Kyllä nyt kelpaa koiran hukkua kanootista, että olis liiveillä käyttöä, köh köh... *kovia taputuksia*



Tuikku on hepuloinut sisällä. Ihmettelin ensin että miksi sen tarvitsee paiskoa kaikki koriste-esineet lattialle. Ja murjaisipa se sohvatyynytkin pois paikoiltaan, kun ketteränä norsuna pomppi sohvan yli. Selvisihän se syykin, meidän hurja vahtikoira häätää kutsumattomia kärpäsiä. Tai ei häädä, se syö ne. Hupsu Tuikku ♥

Eilen oli Vilkun rokotus, elläkäynti meni hyvin, näyttävää sisääntuloa lukuunottamatta. Oli jo vähän kiirus niin koira tuli sisään pikkusen väärässä mielentilassa ja pörrrörr heti ensimmäisille vastaantuleville (koirille siis). Eläinlääkäri kehui Vilkun sykettä, kuulemma pitkän matkan juoksija. Näin Vilkusta kirjoitettiin paperiin "Hyväkuntoinen, avoin koira. Ravitsemustila sopiva, paino nyt 16,6kg. Hampaat ok. Ulkoisessa yleistutkimuksessa ei huomautettavaa." Ehkä inasen Vilkku on timmissä kunnossa, painon nouseminen seuraavaan kiloon ei olisi huono juttu.

Ärsyttävistä kuumuusongelmista johtuen menin ja seivasin Vilkunkin. Keväällä vielä meinasin, että ei sen turkilla tule kuuma. Mutta havaintojeni mukaan tulee. Ei ole merkitystä onko yö vai päivä, sataako vai eikö, onko koira märkä vai ei, juoko vai ei, ihan mitä vaan tai ei, niin se läkähtyy ihan kesken treenin. Jos on oikeasti viileä päivä, korkeintaan +15 niin homma sujuu. Vähänkin siitä lämpimämpi niin Vilkku vain puuskuttaa ja makaisi. Viilennysloimi nyt auttaa ensi hätään, samoin rauhallisten liikkeiden tekeminen. Mutta koko kesä ei voi olla pelkkää kastelua ja laahustamista. Kaverikin kiinnitti huomiota siihen, miten Vilkku himpunkaan lämpimämmällä kelillä suorastaan raahautuu liikkeelle. Siispä tuumasta toimeen ja turkki alas. Eihän sitä toiste tarvitse ajella, jos siitä ei apua ole. Nyt parin päivän perusteella, siitä oli apua. Vilkku ei kuollut viime yön treenissä. Se väsyi normaalisti, mutta se ei vaikuttanut lämpöhalvauksen partaalla olevalta. Eikä se oikeastaan näytä edes kovin rumalta.

Janika tuli koirineen meille yöksi. Täytyy kyllä kehaista Tuikkua! Niin kivasti se antoi Kikin olla rauhassa, eikä muiluuttanut Teota. Kaikki neljä vain olla möllöttivät, kun me katsoimme tokon MM-kilpailuja. Sen verran alkaa itselläkin olla tokosilmää, että huomaa ruudulta fiiliksiä ja virheitä. Muutama tunti, eli siis koko päivä siinä vierähtikin, mutta oikein rattoisasti havainnoiden liikkeitä.

Nyt lienee hyvä aika ottaa pienet torkut. Tiinan kanssa lähdetään vielä yöksi/yölenkille!

8 kommenttia:

  1. Jaa teilläkin harrastetaan kärpästen metsästystä :'D Hiisillä on kans ollu meno päällä, kun on pitäny kämpän kärpäsvapaana.

    VastaaPoista
  2. Täällä ilmoittautuu toinen lomalainen, jolla ei ole enää edes hajua viikonpäivistä :---D

    VastaaPoista
  3. Jahtaispa Ladyki kärpäsiä, mutta toinen pelkää niitä :D. Aina kun Lady tajuaa kärpäsen tai ihan minkä tahansa pörriäisen se hakeuntuu turvaan :D.

    VastaaPoista
  4. Minkä merkkinen toi Hurtan liivi on? Oon kauan etsinyt pelastusliiviä omalle koiralle, mutta mistään ei tunnu saatavan alle 60€. Vaikka laatu onkin hyvä, en ainakaan itse ostaisi itseäni kipeäksi. Jätetään vaan taakse nuo veneseikkeilut ja korkea veden pinta.
    Sani on ihan sama noiden kärpästen kans - pois alta täältä tulee peto! Hurraus kuuluen myös perhosille ja ampiaisille ;')
    Vitsi, kun itsellä olisi kans lyhytkarvainen. Pitkäkarvainen koira on ihana talvella, mutta kesäisin jolloin siinä tokossa olisi ihan kiva edetä, on vaan niin järkyn kuuma, ja vielä kun mustaan peitteeseen valo ottaa niin hyvin...
    Missä muuten kävitte noissa petotesteissä ja paljonko oli kustannus, sellaisiin olisi kiva päästä kokeilemaan paimenkoiran viettiä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tuo on ihan vain Hurtan pelastusliivi? Uusin malli taisi olla ja kun Vilkku nyt muutenkin tarvitsi sopivat liivit, niin haettiin liikkeestä sitten uudet. Menevätpähän koiran loppuiän ja tosipaikan tullen maksavat itsensä takaisinkin.

      Meillä on koirilla kanssa mustat paksut turkit, siksi ajelin kummatkin. Harmittavasti Tuikun ei tarvitse olla pitkä ollakseen paksu ja säänkestävä, Tuikulla ja Vilkulla on molemmilla sellaiset "ulkokoiran" turkit, kun kumpainenkin on välillä talvellakin öitä ulkona. Ja kun kerran sisäkoiria pääasiassa ovat, niin kesäisin ajelen.

      Tuikun kanssa kävin Tampereen testeissä ja Vilkun kanssa tänä vuonna Hämeenkyrössä, myös Tuikun testasin Hämeenkyrössä ilveksellä. Hintoja en muista, mutta täällä on petotestien sivu, jossa infoa.

      Poista
  5. Mulla koira tuntuu sekoovan niin paljo kärpäsistä että kuuroutuu ihan täysin. Reeneistä ei tule yhtään mitään joa joku öttiöinen surraa ympärillä. Ärsyttävää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kanssa Vilkku kersana pelkäsi kärpäsiä :D Nyt se ei välitä niistä, Tuikku sen sijaan haluaa syödä ne.

      Poista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)