14 toukokuuta 2016

Tosi hurjat suurpedot

Tuikun karhu- ja susitesti 3/2014

Tänään olikin odotettujen petotestien vuoro. Jos jollekin Asko Sorvon pitämät petotestit ovat uusi juttu, niin niihin voit tutustua täällä. Lähdin aamulla ajelemaan Hämeenkyrön perämetsiin (täältä meiltä katsottuna ja meikäläiselle vierasta seutua). Nopeasti sinne ajoi perille ja helppo oli löytääkin. Kävin ilmoittamassa saapumiseni ja katselin muutaman muun koiran karhutestit. 



Vilkun juoksujen vuoksi se testattiin viimeisenä ja sille vedettiin oma jälki, tulimme taistelutantereelle toisesta päästä, kuin muut. Ensimmäisenä testattiin karhu, koira liinaan ja jäljelle. Vilkku nuuskaisi olkikökkärettä ja lähti yhtä rivakasti jatkamaan matkaa. Karhu tuli sermin takaa näkyviin ja koira suorastaan räjähti. Olin odottanut jotain sukkelaa paimenpakoa, mutta Vilkku olikin suorastaan raivonvallassa täysi rähinä päällä valehyökkäyksiä tekemässä. Vilkku reagoi rohkeammin kuin Tuikku ja jo sen väistöliikkeetkin olivat ihan omaa luokkaansa. Positiivinen yllätys, hyvähermoinen ja vielä rohkeakin tessu.

Koiran reaktio hajujälkeen voimakas, lähtee jäljelle
Reaktio pedon nähdessään, siirtyy omistajan ja pedon väliin
Haukkutyöskentely, aloittaa haukun heti, haukkuu kohti ja hakee katsekontaktia
Koiran toimintakyky pedon liikkuessa, suuri
Rohkeus, suuri (tiivis katsekontakti)
Etäisyys, sopiva turvaetäisyys
Taistelutahto, suuri (tekee valehyökkäyksiä)
Väistöliikkeet ja ketteryys, erittäin nopea
Työskentelykestävyys, suuri
Palautuminen, palautuu välittömästi



Testi oli yksipäiväinen, joten koiran sai halutessaan testata kahdella pedolla, mikä koiran olemus sen sallisi. Olin arvellut, että Vilkun testaisin vain yhdellä ja mahdollisesti en muilla lainkaan, mikäli se pelkäisi. Kuitenkin yltiörohkea ja reipas toimintakyky sallivat suden testaamisen samana päivänä ja Vilkku pitikin vain pari tuntia taukoa. Testipaikalle tullessa Vilkulla oli jo kauhea veto ja repiminen päällä, niin innolla se oli menossa hommia hoitamaan. Hetki sillä meni että lamppu syttyi, ei ihan heti ajatellut sen koiraelukan olevan susi ja vielä peto. Suden kanssa meni liian lähelle, ei puhettakaan mistään turvavälistä.

Koiran reaktio hajujälkeen voimakas, lähtee jäljelle
Reaktio pedon nähdessään, siirtyy omistajan ja pedon väliin
Haukkutyöskentely, aloittaa haukun heti, haukkuu kohti ja hakee katsekontaktia
Koiran toimintakyky pedon liikkuessa, suuri
Rohkeus, suuri (tiivis katsekontakti)
Etäisyys, liian lähellä
Taistelutahto, suuri (tekee valehyökkäyksiä)
Väistöliikkeet ja ketteryys, erittäin nopea
Työskentelykestävyys, suuri
Palautuminen, palautuu välittömästi



Valikoimaan on tässä parin vuoden aikana tullut koneilves Elvis, jolle totta kai halusin viedä Tuikun. Aiemmasta postauksesta on katsottavissa Tuikun susi- ja karhutestivideot, suunnilleen samaa reaktiota odotin ilveksestä ja se saatiinkin. Tuikku ryntää aluksi kohti hyvällä metelillä ja palaa sitten taaemmas. Se ilmoittaa ja on kiinnostunut, mutta sillä ei ole mitään mielenkiintoa ottaa yhteen tai sen kummemmin lähteä puolustuskannalle. Tuikku sanoo wuf wuf ja ottaa vähän takavasenta. Ihan fiksua tuommoselta kömpelömmältä höpsöltä.

Koiran reaktio hajujälkeen voimakas, lähtee jäljelle
Reaktio pedon nähdessään, siirtyy omistajan sivulle, mutta on tarkkaavainen
Haukkutyöskentely, aloittaa haukun heti, haukkuu hetkittäin kohti
Koiran toimintakyky pedon liikkuessa, keskitasoa
Rohkeus, keskitasoa (ajoittainen katsekontakti)
Etäisyys, sopiva turvaetäisyys
Taistelutahto, keskitasoa
Väistöliikkeet ja ketteryys, keskitasoa
Työskentelykestävyys, suuri
Palautuminen, palautuu viiveellä

Oli mukava testata hurtat, taas on viisaampi. Tuikun reaktiota osasin aiempien perusteella odottaa, mutta Vilkku todella yllätti. Siinä on koira jolla on palikat kohdallaan. Kyllä, olen ylpeä, tuosta suorituksesta saa ja pitääkin olla.

Oletko sinä testannut koirasi? Millä pedoilla testasit ja miten koirasi reagoi?

11 kommenttia:

  1. Huhuhh, en olisi kyllä heti uskonut että paimenlapsi on noin villinä, mutta ainakin Vilkku pitää huolen susta metsässä :D

    Näiden videoiden jälkeen tuli kyllä oikein kuume saada Väinö testiin :D Veetiä en taida edes viedä, koska tiedän sen reaktion eikä se taitaisi mua yllättää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en odottanut mitään tuollaista, mutta kivahan se on että mokomasta löytyy poweria ja paukkuja 8)

      Parkanossa on heinäkuussa testit, vink vink ;)

      Poista
    2. Juu Parkanoon ollaan menossakin :D

      Poista
  2. Suu vaahdossa ku mikäkin karhuntappajapiski! Ihan mainioo :D Ei ainakaan mikään arkapersenössöpaimen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei todellakaan :D en ehkä enää itsekään pidä tätä ihan nössöpieruna x)

      Poista
  3. Voi vitsit! Go Vilkku, onpa se super!

    Nyt tekee kyllä hirmusti mieli viedä Kirppukin testattavaksi. Se on kovin arka monissa asioissa mutta sitten taas esim. vahtivietti on tosi voimakas niin en oikein tiedä yhtään mitä odottaa jos sen pääsen testattavaksi viemään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vie ihmeessä :) Testaaja avaa tilanteet ja koiran ja pedonkin ajatusmaailmaaa tosi tyhjentävästi. Oli puhetta just arjenpullistelija koirista, jotka saa ihmisten parissa "true kovakoira" vahtileiman ja kun ne tuodaan testiin, osoittautuvat ne arkajaloiksi. Pakeneminen ei toki ole tyhmää, se on hyvin viisas päätös, jos epäröi. Tyhmää on juosta liian lähelle, koira kuin koira häviää mennen tullen... Ikävintä on, jos koira ei palaudu tilanteesta normaalisti tai menee testissä toimintakyvyttömäksi.

      Poista
  4. Testiin olis tarkoitus mennä, molemmat karhulle.

    VastaaPoista
  5. Ei liity postauksen aiheeseen... Miten bannerin reunoilta saa tyhjät tilat pois ? eli kun laitoin blogiin uuden bannerin niin molemmille reunoilla jäi valkoista tilaa. Onko tähän joku koodi olemassa vai? :)

    VastaaPoista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)