Ajatella, että jouduin opettelemaan leikkimisenkin

pointtini alkaa kohdasta 1:15

Nyt koen, että tässäkin asiassa olen jotain oppinut, joten voinen aiheesta kirjoittaa. Luin vuosi sitten tämän kirjan. Olin innoissani, kaikki kuulosti niin simppeliltä ja yksinkertaiselta. Ensi osumani koiran kanssa leikkimiseen sainkin Hannalta, kun pikkukentällä palkkasimme Tuikkua viskomalla sille palloa. Mietin tuolloin, miten koiraan saa vauhtia ja millä palkalla se tekisi töitä tarmokkaammin. Mulla ei käynyt mielessäkään lelut tai leikkiminen? Onneksi on kavereita ja tämän jälkeen Tuikku oppikin nopeasti kahden pallon leikin.

Kuitenkaan, itsessään pelkkä pallon viskominen ei sinänsä ole koiran kanssa leikkimistä. Lähetät koiran aina pois luotasi? Hyvällä lykyllä se leikkii itse itsenäisestä omilla ehdoillaan ja lelullaan, eikä oikeastaan ehkä lelun saatuaan välitä sinusta tippaakaan? Hommasta tulee sama homma kuin namilla, koira työskentelee palkalle hetken ja palkan saatuaan vajoaa omiin maailmoihinsa. Enkä nyt yleistä, ehkä juuri se heppu joka tätä ensimmäisenä kommentoi tulee taas huutamaan "ei meillä kyllä", mutta sillä tiedollahan minä en tee mitään. Koska meillä asia meni näin ja piste.

No ei siinä, kirjan luettuani tiesin jotain lähileikistä. Koira repii kanssasi lelua, se voittaa ja oppii palaamaan luoksesi leikkimään. Kahden lelun leikillä homman voi aloittaa, heitetään yksi tuonne ja kun koira tuo sen heitetään toinen tänne. Kuvat opastivat hyvin ja luulin osaavani kaiken.

Kuitenkin ylläoleva videoklippi kertoo aika paljon. Minulla ei ollut hajuakaan, miten leikkiä koiran kanssa. Tuikkuhan ei tartu leluun, eikä innostu muuta kuin heittelystä. Pentu oli ihan nössö, eikä yhtään sellainen vietikäs suurpeto, niin kuin kuvittelin. Ajatukseni oli, että odotellaan, että pentu kasvaa, niin kyllä se siitä syttyy. Onneksi kirjoitin tämän julkisesti ja kaikki tulivat potkimaan päähän, muuten en olisi leikkinyt pentuni kanssa varmaan ennen tätä kevättä.

Kun joku sitten käski harjoitella leikkimistä pennun kanssa, tuntui ajatus ihan hölmöltä. Eihän Vilkku leiki? Muistan vieläkin, kun olin ihan pöllämystynyt koutsin kysyessä, miten leikin Vilkun kanssa. Vastasin, että en leiki kun se ei osaa leikkiä. Tähän väliin suuri myötähäpeä ja naamapalmu. Minä en ihan ymmärtänyt vain, että miten lähteä kohtuu pehmoisen pennun kanssa leikkimään. Vilkkuhan oli alkujaan melko pehmeä suustaan, se oli hyvin kohtelias, eikä yhtään haastanut minua.

Ohjeita saatuani kehittelin Vilkulle pörröisiä ja pitkiä pötköraato leluja, joihin laitoin vielä taluttimen kiinni. Siinä sitten juoksentelin lelun kanssa ympäri ämpäri ja yritin kiljahdella ja vikistä, jotta olisin mielenkiintoinen. No, överiksihän ne ensiyritykset menivät ja pentu vain istua tapitti hämmentyneenä. No joo, kun viimein sain Vilkun hyökkäilemään leluun, tuli uusi aivopieru, mitä sitten? Usein kävi niin, että lelu kuoli tai että tahattomasti vedin sen koiralta pois. En aivan hahmottanut, missä kohtaa Vilkku kiskoi hyvällä tatsilla, kun se ei oikeastaan kiskonut lainkaan. En voinut pitää ääntä, tai katsoa koiraan tai elehtiä kovin voimakkaasti, sillä Vilkku irrotti muuten heti.

Itselläni oli paljon opettelemista siinä, että koiraa pitää joskus rohkaista. Kannustin Vilkkua tarttumaan eri leluihin ja kun pienikin varovainen poispäin vetäminen syntyi, irrotin lelusta ja peräännyin. Tämä toimi hyvin ja aika nopeasti Vilkku alkoi lelun saatuaan retuuttamaan lelua. Ja annoinkin retuuttaa, enkä lähtenyt heti vaatimaan luovutusta.

Nyt tiedän leikin rungon, tunnen koiran paremmin ja tiedän miten leikki viedään alusta loppuun. Olen saanut rohkaistua Vilkkua, se innostuu heti, tarttuu leluun ja uskaltaa repiä ja revitellä. Se heittää lelun kanssa voittoringin ja palaa takaisin. Kahden lelun leikistä luovuomme, sillä nykyisellään Vilkku juoksee lelun kanssa luokseni hyppimään vasten. Kun olemme taas repineet lelua, se pääsee juoksemaan sen kanssa kierroksen ja palaa uudelleen. Luopumiskäsky kiitos on mennyt hyvin läpi ja toimii.

Seuraava mitä minä harjoittelen, on leikin kesto. Ja se, missä palkkaan leikillä ja miten. Mutta nyt me osaamme leikkiä. Jopa Tuikku, jota ei ikinä ole kiinnostunut leluista saati sen kummemmin ihmisen kanssa leikkimisestä on ihan liekeissä. Nyt kun itse olen oppinut hetsaamaan koiran, revittelemään ja vapauttamaan. Tuikku toki ei hakeudu lelun kanssa uudelleen leikkiin, mutta jo se että se tykkää riepotella lelua käsistäni, on paljon. Ja on muuten huisisti auttanut harrastuksissa!

Nyt minulla on käsitys siitä, että leikkiä voi aina. Aina ja siihen pitää joka kerta heittäytyä täysillä (siinä olikin opettelemista). Ennen leikkiä ei aina tarvitse vetää superia suoritusta. Kesken lenkin voi alkaa hulluttelemaan ja peuhaamaan, jos siltä tuntuu. Se jos mikä vahvistaa ja lujittaa suhdetta. Olemme päässeet leikin maailmassa hyvin alkuun, tästä on matka vain eteenpäin.