Ulkokoira rivitaloon 8/15
Muutoksia ulkokoiralle 9/15
Olen kirjoitellut ulkokoirista aiemminkin, kirjoitin postauksen kun ulkokoira muuttaa rivitaloon, sekä niistä hurjista muutoksista, mitä ex-ulkokoirani koki lyhyen ajan sisällä. Nyt aion kirjoittaa siitä, miten ulkokoirana olo vaikuttaa yhteistyöhön koiran kanssa. Miten se muokkaa koiraa, miten se muokkaa suhdetta? Teksti perustuu omiin kokemuksiini, omiin koiriini, on hyvin karkea vedos, paitsi omien koirien esimerkeissä. Tätä ei voi yleistää jokaiseen ulko- ja sisäkoiraan, mutta tästä voi saada osviittaa. Muistetaan kuitenkin että Tuikku ja Vilkku ovat lähtökohtaisestikin täysin eri maailmoista, joten sekin vaikuttaa. Ulkokoirana olo on kuitenkin omalla tavallaan muokannut Tuikkua.
Tuikku tuli meille 9-viikkoisena ja noin viisikuisena se alkoi harjoitella ulkona ketjussa olemista. Eli silloin, kun ketju ei ollut enää kohtuuttoman raskas sille. Ensimmäiset yöt Tuikku oli ulkona noin vuosikkaana. Koska Tuikku oli kevätpentu, ulkona olemista pääsi harjoittelemaan siksi ajoissa ja koira kasvatti todella vahvan talviturkin. Kaikkien pitäisi kyllä tietää jo, mutta jos nyt joku lukee tämän postauksen ensimmäisenä tekstinään täältä blogista niin. Tuikun kanssa lenkkeiltiin ja harrastettiin kyllä jo silloin, kun se asui ulkona. Se viihtyi ketjussa hyvin, sillä oli runsaasti tilaa (enemmän kuin monella tarhatulla koiralla) ja koppi. Joskin koira oli mieluummin kuusen alla. Eniveis, takaisin asiaan.
Näin karkeasti, ulkokoira on usein jo lähtökohtaisesti tai ainakin tulee olemaan itsenäisempi, itsevarmempi (tietyissä tilanteissa) ja itsekeskeisempi (jos ei asu tarhassa laumassa). Ulkona koiran on pakko olla itsenäisempi, kukaan ei ole 24/7 taputtelematta päähän tai juttelemassa. Itsenäisempi koira viihtyy yksin, eikä niin kaipaa ihmisen seuraa. Tietynlaista itsevarmuuttakin tarvitaan, vaikka taas täysin sosiaalistamaton ulkokoira voi olla kaupungissa ihan sekaisin. Mutta se että nukkuu narunnokassa yönsä, vaatii pientä hermojen säätelyä, sillä ulkona on muitakin eläimiä, halusit tai et. Koska yksin tarhassa tai ketjussa oleva koira on pääsääntöisesti enemmän erillään muista koirista, se luultavammin pitää huolen leluista, luista ja ruuastaan. "Kaikki mulle heti nyt" ja "tääkin on mun" on ainakin Tuikulla tosi yleinen...
Suhteesta ihmiseen ei tule niin tiivis. Vaikka Tuikkukin oli pikkupentu aikansa minun kanssani, minun huoneessani. Se itsenäistyi kertaheitolla ja ihmisestä tuli sille melko merkityksetön. Tuikku on seurallisin ulkokoira mitä meillä on ollut, koska sen kanssa on oltu eniten ja sille on oikeasti opetettukin jotain. Tuikku tulee kyllä mielellään syliin, Tuikku tykkää kun sitä rapsutellaan ja se on hyvin ihmisystävällinen. Mutta jos annan Tuikulle ja Vilkulle saman tehtävän, sen verran vaikean, että ne eivät selviä siitä itse. Niin Vilkku yrittää yrittää ja yrittää, jonka jälkeen tulee luokseni ja tarvitsee vihjeitä. Tuikku yrittää, koittaa, tuumaa ettei toimi ja yrittää pyrkiä pois tilanteesta. Tuikku haluaa ongelman pois silmistään, mutta se ei ota mitään kontaktia ihmiseen siinä kohtaa. Uskon, että tilanne olisi toinen, jos Tuikun ei olisi pitänyt tehdä lukuisia ratkaisuja yksin ja itsenäisesti, minun poissaollessani.
Ylipäänsä arvostuksen nostaminen koiran silmissä oli haastavaa. Vaikka ulkokoiran kanssa miten olisi. Itseasiassa, vaikka sen kanssa olisi kaiken vapaa-aikansa, on se liian vähän. Tavallaan. Ei ulkokoiran elämälle, mutta siihen nähden, jos siitä joskus mielii saada ihmiseen liimaantuvan piskin. Koira on kuitenkin yksin ensin työpäivän. Sen jälkeen sille tarjotaan runsaasti toimintaa, touhua ja milloin mitäkin. Mutta tämän jälkeen se nukkuu yönsä yksin. Aamulla sitä moikataan, tsekataan että kaikki on tiluksilla fine ja taas se on yksin. Ei se ole niin dramaattista, kuin miltä kuulostaa. En minä sisäkoirienikaan kanssa kihnuta koko ajan, todellakaan. Pää siinä hajoaisi. Mutta ne nukkuvat yön samassa tilassa.
Tänne muuttaessa Tuikkua ahdisti se läheisyys. Se, että joutuu olemaan koko ajan samassa tilassa. Se, että piha on aidattu. Se, että sisällä ei voi juosta ilman että hajottaa itsensä. Se, että sängyssä ja sohvalla on koko ajan joku muukin. Se, että täällä ei tule saamaan hetken rauhaa, hiljaisuutta, eikä sitä yksinäisyyttä. Tuikku ei nuku öitä sängyssä, se ei halua. Se tulee viereen jos pyydän, mutta jos jään pitämään siitä kiinni, se kokee sen rangaistuksena. Tuikku nukkuu kopin alle kaivettua reikää muistuttavassa paikassa. Sängyn alla, joka on niin ahdas, että se mahtuu olemaan siellä vain kyljellään. Ja niin nurinkuriselta, kuin se kuulostaakin. Niin Tuikku on riemuissaan, kun lähden Vilkun kanssa treenaamaan. Ne illat ovat suorastaan sen henkireikiä.
Edelleen treeneissä huomaa välillä, miten ärsyttävää on, että koiralla on pohjalla tuollainen pakkoitsenäistyminen. Hyvin harvoin, Tuikku valitsee minut. Miksi sen nyt yhtäkkiä pitäisi valita ihminen, kun aiemmin sellaista ei ollut aina edes saatavilla?
Tuikku tuli meille 9-viikkoisena ja noin viisikuisena se alkoi harjoitella ulkona ketjussa olemista. Eli silloin, kun ketju ei ollut enää kohtuuttoman raskas sille. Ensimmäiset yöt Tuikku oli ulkona noin vuosikkaana. Koska Tuikku oli kevätpentu, ulkona olemista pääsi harjoittelemaan siksi ajoissa ja koira kasvatti todella vahvan talviturkin. Kaikkien pitäisi kyllä tietää jo, mutta jos nyt joku lukee tämän postauksen ensimmäisenä tekstinään täältä blogista niin. Tuikun kanssa lenkkeiltiin ja harrastettiin kyllä jo silloin, kun se asui ulkona. Se viihtyi ketjussa hyvin, sillä oli runsaasti tilaa (enemmän kuin monella tarhatulla koiralla) ja koppi. Joskin koira oli mieluummin kuusen alla. Eniveis, takaisin asiaan.
Näin karkeasti, ulkokoira on usein jo lähtökohtaisesti tai ainakin tulee olemaan itsenäisempi, itsevarmempi (tietyissä tilanteissa) ja itsekeskeisempi (jos ei asu tarhassa laumassa). Ulkona koiran on pakko olla itsenäisempi, kukaan ei ole 24/7 taputtelematta päähän tai juttelemassa. Itsenäisempi koira viihtyy yksin, eikä niin kaipaa ihmisen seuraa. Tietynlaista itsevarmuuttakin tarvitaan, vaikka taas täysin sosiaalistamaton ulkokoira voi olla kaupungissa ihan sekaisin. Mutta se että nukkuu narunnokassa yönsä, vaatii pientä hermojen säätelyä, sillä ulkona on muitakin eläimiä, halusit tai et. Koska yksin tarhassa tai ketjussa oleva koira on pääsääntöisesti enemmän erillään muista koirista, se luultavammin pitää huolen leluista, luista ja ruuastaan. "Kaikki mulle heti nyt" ja "tääkin on mun" on ainakin Tuikulla tosi yleinen...Suhteesta ihmiseen ei tule niin tiivis. Vaikka Tuikkukin oli pikkupentu aikansa minun kanssani, minun huoneessani. Se itsenäistyi kertaheitolla ja ihmisestä tuli sille melko merkityksetön. Tuikku on seurallisin ulkokoira mitä meillä on ollut, koska sen kanssa on oltu eniten ja sille on oikeasti opetettukin jotain. Tuikku tulee kyllä mielellään syliin, Tuikku tykkää kun sitä rapsutellaan ja se on hyvin ihmisystävällinen. Mutta jos annan Tuikulle ja Vilkulle saman tehtävän, sen verran vaikean, että ne eivät selviä siitä itse. Niin Vilkku yrittää yrittää ja yrittää, jonka jälkeen tulee luokseni ja tarvitsee vihjeitä. Tuikku yrittää, koittaa, tuumaa ettei toimi ja yrittää pyrkiä pois tilanteesta. Tuikku haluaa ongelman pois silmistään, mutta se ei ota mitään kontaktia ihmiseen siinä kohtaa. Uskon, että tilanne olisi toinen, jos Tuikun ei olisi pitänyt tehdä lukuisia ratkaisuja yksin ja itsenäisesti, minun poissaollessani.
Ylipäänsä arvostuksen nostaminen koiran silmissä oli haastavaa. Vaikka ulkokoiran kanssa miten olisi. Itseasiassa, vaikka sen kanssa olisi kaiken vapaa-aikansa, on se liian vähän. Tavallaan. Ei ulkokoiran elämälle, mutta siihen nähden, jos siitä joskus mielii saada ihmiseen liimaantuvan piskin. Koira on kuitenkin yksin ensin työpäivän. Sen jälkeen sille tarjotaan runsaasti toimintaa, touhua ja milloin mitäkin. Mutta tämän jälkeen se nukkuu yönsä yksin. Aamulla sitä moikataan, tsekataan että kaikki on tiluksilla fine ja taas se on yksin. Ei se ole niin dramaattista, kuin miltä kuulostaa. En minä sisäkoirienikaan kanssa kihnuta koko ajan, todellakaan. Pää siinä hajoaisi. Mutta ne nukkuvat yön samassa tilassa.
Tänne muuttaessa Tuikkua ahdisti se läheisyys. Se, että joutuu olemaan koko ajan samassa tilassa. Se, että piha on aidattu. Se, että sisällä ei voi juosta ilman että hajottaa itsensä. Se, että sängyssä ja sohvalla on koko ajan joku muukin. Se, että täällä ei tule saamaan hetken rauhaa, hiljaisuutta, eikä sitä yksinäisyyttä. Tuikku ei nuku öitä sängyssä, se ei halua. Se tulee viereen jos pyydän, mutta jos jään pitämään siitä kiinni, se kokee sen rangaistuksena. Tuikku nukkuu kopin alle kaivettua reikää muistuttavassa paikassa. Sängyn alla, joka on niin ahdas, että se mahtuu olemaan siellä vain kyljellään. Ja niin nurinkuriselta, kuin se kuulostaakin. Niin Tuikku on riemuissaan, kun lähden Vilkun kanssa treenaamaan. Ne illat ovat suorastaan sen henkireikiä.
Edelleen treeneissä huomaa välillä, miten ärsyttävää on, että koiralla on pohjalla tuollainen pakkoitsenäistyminen. Hyvin harvoin, Tuikku valitsee minut. Miksi sen nyt yhtäkkiä pitäisi valita ihminen, kun aiemmin sellaista ei ollut aina edes saatavilla?
Onko sinulla 24/7 ulkokoira? Viihtyykö se sisällä? Harrastatko sen kanssa jotai? Vaikuttaako ulkokoirana oleminen mielestäsi suuhteeseen koiran kanssa?
Miten mä löysinkään tästä tekstistä Väinön niin monta kertaa. Väinö asuu pihalla, se on 1v 3kk ikäisestä asti asunut tarhassa. Se viihtyy sisällä, mutta vain hetken. Sille pitäisi koko ajan antaa ruokaa, ettei se ahdistuisi sisällä.
VastaaPoistaSitä ei ole helppo kouluttaa, juuri tuon sanomasi takia, se on niin itsenäinen jo. Mutta koska se on metsästyskoira, niin sillä on ihan erityinen suhde Tepan kanssa, sellainen mitä mulla ei sen kanssa edes ole, joka vähän ehkä harmittaa... :D
Hahhah :D No Väinöllä on toki juu viettiäki vähä selkeemmi, mettämiehen kaveri ;)
PoistaKuulostaa iha Roylle.. Roy oli kuitenki noin 3-vuotiaaseen saakka täysin ulkokoira. Pakkanen paukkui ja mittari näytti -30, otettiin Roy sisälle kodinhoitohuoneeseen mut eihän se sielä viihtynyt. Lämmin koppi oli tarhassa mut siitä huolimatta koira nukku kiven päällä käärössä ja lumimäärä kasvoi koiran päälle.
VastaaPoistaRoy on ja tulee olemaan ikuisesti todella itsenäinen koira. Ei sitä kiinnosta ihmiset. Jos se löytää mehtäsä jäljen nii se on menoa se. Edelleen Roy saa viettää työpäivän ajan aikaa tarhassaan, koska se haluaa sinne nii kovasti aamulenkin jälkeen nii mikä ettei. Yöt aina sisällä, vaikka kyllä se iltalenkinki jälkeen vetää tarhaan kovasti :D omapäine ja omalaatune ääliö näi nätisti sanottuna :)
Joo Tuikkuki paljo viihtyy pihalla! Porukoilla kun on hoidossa niin saa siellä olla narun nokassa ja katsella pihan touhuja :)
PoistaMeidän kaikki (vaitsi Lady) ovat ulkokoiria. Jämyt viihtyy erittäin hyvin ulkona ja ei heillä ole lämmityksiä, koska eivät tarvitse. Toki pehmusteet löytyy. Koirat juoksee syksyn ja talven metässä, kesällä ne viettää sitten rennosti nauttien kesästä. Meillä koirien välinen suhde on hyvä, eikä ulkona asuminen ole vaikuttanut suhteeseen mitenkään. Hyvä postaus !
VastaaPoistaEt nyt ehkä aivan ymmärtänyt pointtiani :) Ei meidänkään suhde huono ole, eikä ulkokoira tokikaan ole mikään villieläin. Mutta sisäkoiran kanssa se luotto ja suhde vaan menee ihan eri ulottuvuuksiin. Ulkokoira jää aina tietyllä tapaa etäisemmäksi. Se on väistämätöntä.
PoistaHyvä postaus! Mulla on kaksi ulkokoiraa, ja tunnistan vanhemmsta samoja asioita kuin Tuikusta. Samanlainen itsenäisyys ja tuo, että ihmiseltä ei välttämättä haeta neuvoja. Nuoremman kanssa ollaan ihan pienestä pitäen vahvistettu suhdetta ja harrastettu kaikenlaista, joten se on paljon ihmisläheisempi eikä niin itsenäinen.
VastaaPoistaHarmittaa, kun ulkokoirista puhutaan usein negatiiviseen sävyyn, vaikka meilläkin koirat saa paljon huomiota ja niiden kanssa lenkkeillään ja puuhaillaan päivittäin. Vaatii vaan enemmän viitseliäisyyttä lähteä sinne ulos sateeseen..
Meillä koirat ovat tällä hetkellä tavallaan ulkokoirina. Huonolla säällä ja öiksi ne pääsevät talon lisärakennukseen (osa taloa, muttei vielä ihmisille asumakelpoinen, joten seinä välissä, mutta äänet kuulee). Aiemmin olivat tosiaan sisäkoirina, mutta vanhemmilla alkoi mennä hermot, kun puulattiat olivat hajalla ja karvoja joka paikassa, niin koirat päätyivät pikkuhiljaa ulos asumaan. Hetken aikaa ne elelivät kokoaikaista ulkokoiran elämää, kun asuntovaunu oli myyty ja lisärakennus ei ollut valmis, niin yllättävän hyvin ne sopeutuivat tilanteeseen ja oppivat menemään koppiinsa oma-aloitteisesti huonolla kelillä.
VastaaPoistaJet ja Nessie ovat minun vastuullani noista kolmesta, minkä takia mulla on niihin vahvempi suhden kuin Patchesiin. Jet on pennusta asti ollut ”minun koirani”, vaikka vasta sen ollessa kaksivuotias siitä tuli virallisesti omani, joten meillä on ollut aina todella tiivis suhde. Nessie kiintyi minuun tosi nopeasti, kun aloin sitäkin treenaamaan, kouluttamaan ja lenkittämään, kun aiemmin se oli ollut vähän itsenäinen ja koko perheen vastuulla tai lähinnä vanhempieni vastuulla. Patchesiin minun suhteeni taas sitten heikkeni, kun se ei asunut enää talossa, koska äitini hoitaa sen lenkitykset, ja itse en sen kanssa puuhaile paljon mitään, kun sitä ei kiinnosta miellyttäminen, eikä se sovi samalla tavalla käteeni kuin N ja J. Sen asuessa hetken sisällä suhde vahvistui oikeastaan heti, kun koira oli samassa tilassa, ja välttämättäkin tuli naksuteltua kaikkea hömppää sille, mutta sen palatessa ulos se suhde heikkeni taas.
Lisärakennukseen pääseminen on rauhoittanut Jetiä kummasti, kun se saa kuulla ääntäni enemmän, koska se on sellainen herkkis, että se hermoilee, jos joutuu olemaan kauan ilman minua tai kauempana minusta. Nessie on vähän sellainen I don’t care-koira, koska se on välillä hyvin itsenäinen, mutta välillä taas sitten tosi huomionhakuinen ja miellyttämisenhaluinen. Silloin, kun se oli vielä sopeutumassa ulkokoirana elämiseen se keksi kiusata Patchesiä todella paljon, mutta nyt se on vähentänyt moista käytöstä huomattavasti, ja jos se tekee jotain, mitä sen ei kuuluisi, se lopettaa heti, kun käsken sitä lopettamaan, tai ruokaa varastaessa se poistuu tilanteesta silloin, kun otan sen kipolta pois, koska se ei ollut sen oma ruokaa, vaan P:n tai J:n.
Itselläni on arvo noussut kummasti noiden silmissä, kun aloin viemään Nessietä ja Jetiä samaan aikaan lenkeille. Kumpikin arvostaa yksin kanssani lenkkeilemistä ja kanssani ajan viettämistä enemmän, kun ne joutuvat välillä jakamaan huomiotani. Tämä näkyy kummankin kohdalla suurempana miellyttämisenhaluisuutena ja paremmin kuulolla pysymisenä esimerkiksi vapaana ollessa.
Itseäni ärsyttää välillä, kun en voi pitää omaa harrastuskoiraani sisällä ja vahvistaa vielä enemmän suhdettani siihen, mutta kyllä se näin ulkokoiranakin ihan hyvin toimii. Muutenkin kyseessä on vanhempieni talo, niin heidän säännöt. Kun muutan pois, voin sitten rahdata niin monta koiraa talooni, kuin haluan...
Cindy ja Fanny asuu ulkona 24/7. Sisällä viihtyvät, ainakin sillä perusteella, että sinne on kova hinku, kun tarhasta pääsevät vapaaksi :D Suhteet olisivat aika varmasti paremmat, jos sisällä asuisivat. Ehkä kuuliaisempia... Ja joskus ulkona Fanny ei taida edes minusta välittää, vaikka olen tarhassa. Loppupeleissä vähän ovat sisällä sisällä, mutta melkein päivittäin käydään kodinhoitohuoneessa pyörähtämässä.
VastaaPoistaMulla ei ihan 24/7 ulkokoira ole, mutta yöt ja yksinoloajat ainakin ulkona ja jos sais ite päättää niin olis illatkin. Oven edessä se on heti, kun joku sattuu edes liikahtamaan sinne suuntaan ja kesällä, kun ovi on auki, se on ulkona ellei ole ruoka-aika. Parissa kohtaa myötäilin, että juu, kyllä mä ainakin olen huomannut että itsevarma se on ja ei se juur mistään hetkahda. Se on tottunu siihen, että maailmassa on muitakin kuin se ja ihminen. Kuitenkin se on kovin kontaktinhakuinen ja jos sillä on joku ongelma, se kyllä tulee kysymään apua ihmiseltä. Treenatessa se ei todellakaan lähde huitelemaan omiaan, se joko tekee täysillä ihmiselle tai sit toteaa, että ei ny muutenkaan huvittais ja jää vain jökittämään paikalleen. Nää ominaisuudet on kuitenkin mun mielestä enemmän koiran luonteesta ja perimästä johtuvia kuin siitä, että se sattuu vain viettämään yönsä ulkona.
VastaaPoistaMutta kyllä, allekirjoitan sen, että ulkokoirana oleminen kyllä muokkaa koiraa. Mutta monet tekstisi pointeista näkisin enemminkin koiran luonteesta kuin ulkokoirana olemisesta johtuviksi.
Kiitoksia :) Joo mainitsinkin tosiaan heti alkuun, että kirjoittelen tätä omasta koirasta :D Totta kai koiran luonne vaikuttaa ja kerroin vain miten se näkyy meillä. Meidän treeniongelmiin ja suhteen rakoiluun se etäisyys vain ei auttanut, päinvastoin. Sen verran se vaikuttaa. Mutta uskon että Tuikku olisi kontaktinhakuisempi, jos olisi ollut aina sisällä. Ainakin on kovin outoa, että Tuikku on pentueensa ei kontaktinhakuinen tapaus... Joten en usko että se on pelkkä luonnehomma.
Poista