20 tammikuuta 2016

Toko omatoimit



Treeneissä oli eilen illalla hurjan kivaa, opimme uutta ja itseasiassa Vilkku osaa enemmän kuin kuvittelin. Kiitos videosta, opastuksesta ja treeniseurasta Janikalle ja Tiialle. Videota ottaessa oli hallilla jo vähän ruuhkaa ja meillä oli hihna häiritsemässä hommia.

Harjoiteltavaa

Nenäkosketusta aletaan opetella kotona.

Keskittyminen minuun hoksattiin aika nopeasti kun kävelin hyppelin ympäri hallia. Aluksi Vilkku kävi kurkistelemassa paikkoja, mutta pian hiffasi ja pysyä matkassa tsekkaillen toimiani.

Luopumisharjoitukset saatiin hyvin käyntiin. Vilkku tajusi jujun nopeasti ja vaikka häiriö oli melko kova, makaili rauhallisesti pitäen kontaktia maksanami nenän edessä. Voi miten pätevä.


Treenasimme

Seuraaminen sujui mukavasti ympäristöön nähden ja ensimmäisten sähläämisten jälkeen. Omaan palkkaamiseen keskityttävä, vaihtuvuutta ja yllätyksellisyyttä. Kun itse keskityin ja olin jännempi, saatiin ihan kontaktia ja keskittymistäkin hommaan!

Noutoa varten saimme kapulan omaksi ja toisen lainaan, kiitosta vaan. Mielellään Vilkku kevyempää kapulaa piti ja kantoi, mutta heti mälväsi. Otettiin vähän vauhtinoutoja joista palkattiin heti kun kapula nousi ja kotitehtäväksi rauhallisessa mielentilassa pitoharjoitukset.

5 kommenttia:

  1. Tosi hyvän näköstä! Tosin palkkaisin seuruussa ulospäin koska ihan skidisti poikittaa, tai ei vielä edes poikita mutta ottaa välillä askelta vähän ulopäin vinoon. Ja sit ehkä tekisin kans käännöksiä vasemmalle et se peppu tulis sieltä mukaan, koska kun se hanskaa ne käännökset niin se hanskaa seuruun suoraankin + kääntyily on hauskempaa eikä niin pitkäveteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo videohan oli siis ihan murto-osa meidän reenistä :D mutta siis joo käännöksiä on aloteltu ja tehty melko paljon ja tuon esipoikituksen olen havainnut itsekin. Nyt kun rääpäle yleensäkin seuraa, niin pystyn keskittymään mitä korjataan ja minne ja miten edetään :)

      Poista
    2. Joo tottakai :D Mutta kokemuksesta kannattaa laittaa se poikitus kuriin ennekun se edes alkaa koska on muuten v*ttumainen korjattava :D

      Poista
  2. Mä tekisin käännöksiä ensin paikallaan kotona, vieraassa ympäristössä alkuun vaan tuttuja juttuja :) Uudessa tilanteessa ja kovassa häiriössä menisin motivaatio edellä, tekniikkaa voi hioa muulla ajalla. Sit kun oikea moodi vakiintuu niin on helpompi treenata mitä vaan.
    Vilkku edistyi ihan silmissä ja lähti hyvin hommiin sun kanssa melkosessa ärsyketulvassa. Tosta on hyvä jatkaa!

    VastaaPoista
  3. Jos oikeaan täyskäännöksen jälkeen poikittaa niin pysähdyksiä sen jälkeen. Ja kotona alkuun 90 asteen käännöksiä paikallaan oikeaan ja vasempaan. Niitä voi myös kerrata vadilla. :)

    Noudoissa opettaa sama, jolla tiputtaa kapulan "zip, kii tms". Heittäisi pidemmälle ja alkuun metrin sisään jo palkkaus. Kahden lelun leikissä voi opettaa sanan merkityksen. Ettei ehdi hidastaa raville ja siitä saa palkan.

    Muuten kivannäköistä! Kivasti heiluu häntä. Seurauksen toinen aloitus tosi kivan näköinen, tollaisia mini pätkiä tekisin paljon. :)

    VastaaPoista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)