17 tammikuuta 2016

Pakkasöverit ja ohjatut tokot


Ihana Jedi manssi viihdytti neitejä aamupäivällä jäällä. Töppöset viuhuen pikku terrieri mennä viiletti mustien perässä. Tuikun kanssa tuli pientä väärinkäsitystä mutta juttuun tulivat kuitenkin. Vähän jaettiin haukuille leluja, mutta Tuikku meinasi, että sillehän ne kaikki kuuluvat... Niin kuoli lammaspatukka... Ja kuolaiseksi menivät fleeceköysi ja vinkulelukin. Voi hölmöä. Vilkku ja Jedi sen sijaan innostuivat oikein repimään leluja ja juoksentelivat mennen tullen kilpaa. Viihdyimme jäällä reilun tunnin ja saimme koiratkin mukavasti väsytettyä. Ilman muuta uudestaan!



Jatkoimme jäältä suoraan koirapuistoon Ketkun ja Vinskin kanssa. Nelikko kotoisasti löntysteli puistoa tutkien, muutama reippaampi pyrähdys. Puistoon saapui pari nuorta egonjatkeineen ja portilla tulikin vähän äxöniä, kun pojat eivät ymmärtäneet, että aiomme lähteä ennen kuin tulevat. Ehdittiin napata pystykorvat kiinni kun toinen tulijoista avasi portin ja ofc Tuikku ryntäsi rähjäämään, kun oli päässyt itsensä kiihdyttämään. Noh, saatiin koirat nippuun ja kokonaisuudessaan puistokeikka oli ihan onnistunut.

Illasta oli vielä Vilkun tokotreenit ja voi miten pätevä pieni tokoteini siitä on tullut! Pitkä tauko teki hyvää molemmille ja ohjatuissa oli mukavaa. Kouluttajan Minna Järnvall.

Paikalla olo sujui kivasti. Sain hyvät ohjeet, mitän lähteä opettamaan tätä. Koira perusasentoon ja oikealla jalalla puolikas askel ja palkka. Vilkku on herkkä lähtemään perääni, joten puolikas askel ja keskittymisen huipentuessa kokonainen olivat oivaa treeniä.

Luoksetulo oli moitteeton ja koiralta voisi vaatia enemmänkin. Vilkku ei kuitenkaan enää huutanut, ainoastaan hieman vinkui. Luokse se tuli suorassa ja sataa ja leikkikin onnistuneesti kanssani. Itse taisin taas vähän tylsänä seisoskella, koska olin niin hämilläni onnistumisesta.

Hyppy olikin Vilkulle vanha tuttu ja se oli aivan innoissaan. Oikeastaan, tottuneesti se hyppäsi ilman puomiakin. Lelupalkkaus ei tässä tällä kertaa toiminut, johtunee siitä, että koira oli jo vähän väsähtänyt.

Ja jotta kämppäänkin saataisiin jotain nättiä pelastamaan kaaoksesta... Niin MaisArtilta tilattu uniikki naulakko tuli ♥ Rakastan tätä.

10 kommenttia:

  1. Aivan mahtava tuo naulakko! Tahtoo kans! :D

    www.tottethehavanese.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Noi on niin hauskoja kuvia! :D Todellaki uudestaan! Mulla on vielä vähän kesken toi valokuvien kattominen..

    Ihana naulakko :)

    VastaaPoista
  3. Ei perkele, miten hieno naulakko!

    VastaaPoista
  4. Eii, mäkin haluun tollasen naulakon!

    VastaaPoista
  5. Hauskoja kuvia! Ja ihan mahtava tuo naulakko! :-)

    VastaaPoista
  6. Tuo naulakko on aika magee. :) Ja tauko treeneistä tekee välillä tosi hyvää, niin koiralle kuin itsellekin. :)

    VastaaPoista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)