Arki narttujen kanssa

Neitien arki on ollu sopuisaa ja tasaisempaa, kuin koskaan. Vilkulla alkaa mennä kaaliin, mistä Tuikku pitää ja mitä Tuikku ei pienessä hiprakassakaan salli. Arkea näiden kahden ja eritoten Tuikun kanssa sivusin tässä ja tässä postauksessa. Noihin postauksiin viitaten, arki on ihan mukavaa. Arki on oikeastaan jopa ihanaa. Vilkun aiempia arkipuuhia avasin tässä. Vilkku on oppinut rauhoittumaan. Tuikun yksinolot ovat pomminvarmoja, ei se tee oikeastaan mitään. Paitsi myllää sängyn koska pesä♥

Lenkeissä on parantamisen varaa, remmipuuhastelu on aikamoista räpiköintiä. Hihnalenkkeily sujuu kuitenkin mukavasti ja hermoja säästäen kun Tuikku vetää lenkin ajan taakkaa tai matkassa on kuonopannat. Ohitukset kävelytiellä eivät ole omakaan suosikki, vastaan tulee joko flexin päässä huutava vesikauhuinen pehkorotta tai joku älytön raivoa vuotava egonjatke. Ohitamme harmittavan harvoin normaaleita koiria, niiden ohitukset sujuvat hyvin.

Ruokailutilanteet sujuvat mainiosti, mitä nyt Vilkku on välillä vähän nirkoilija ruuan suhteen. Olen ihan surutta tarjonnut kuppia tasan kerran, jos sen kimppuun ei suurinpiirtein hyökätä, niin sitten ollaan ilman. Pääsääntöisesti koirat syövät eri tilassa, sillä Vilkulla on tapana tuijottaa kun Tuikku syö tai maata ja murista oman ruokansa vieressä. Aivoissa ei kuitenkaan raksuta niin paljon että junnu tajuaisi kiiren vilkkaan ahmia ruokansa. No, yleensä seuraavana päivänä jo kelpaa.

Tekemättömyyttä nämä kestävät ihanteellisesti ja Tuikku vähän liikaakin. Sain alkuun paljon kuittailuja, kun kaksi semi-isoa koiraa muuttivat rivaripäätyyn. En tosin ihan ymmärtänyt, mitä asunnon koko loppuviimeksi merkkaa, kun kukaan tuskin hoitaa koiriensa liikutusta sisällä (toivottavasti ei), vaikka omistaisi kartanon. "Nehän tarvii ihan sikana liikuntaa, kun ne ei mahdu sisällä jaloittelemaan", olivat aika yleiset argumentit. Iso tila ei poista liikunnan tarvetta ja halua päästä neljän seinän sisältä pois. Ja meillä koirat eivät riehu, sählää, juokse, ramppaa sisällä, ei vaikka asunto olisi hehtaari kooltaan.

Olen ihan tarkoituksella nyt kovilla pakkasilla kokeillut, miten koirat kestävät tekemättömyyttä. Vilkku on kaksi päivää ihan tyytyväinen pelkillä pienillä remmilenkeillä. Kolmantena päivänä se kyttää tekemisiäni ja tarjoaa kaikenlaisia taitojaan. Yöllä se alkaa olla levottomampi, ramppaa ja kurkkii ulos ja haluaa pitää minua hereillä. Minusta ihan ookoo nuorelle koiralle, täyttä tekemättömyyttä kaksi päivää on ihan hyvin, senkään jälkeen ei ollut mitään hulluja "oireita". Tuikku nyt pysyi ihan tyytyväisenä viikon, vaikka se käyskenteli itsekseen takapihalla ja kävi kanssani hihnalenkeillä. Tuikku varmaan viihtyisi ihan tyytyväisenä pidempäänkin, mutta en pystynyt pidättelemään treeni intoani.

Normaalisti meillä ei tuollaista tekemättömyyttä juurikaan synny. Jos en treenaa, koirat juoksevat vapaana jossain. Päivinä jolloin ei tehdä mitään, kumpainenkin on niin väsynyt, että eivät eväänsä liikauta. Yksi oppi on siis mennyt perille, silloin levätään, kun siihen on mahdollisuus.

Olipa kiva koota kerrankin positiivisia kuulumisia. Olen koiriini tyytyväinen. Aika on mennyt nopeasti, Vilkku on hurjan kiva. Meillä on paljon opittavaa ja saavutettavaa. Mutta Vilkku on juuri sitä mitä halusin ♥ Arkikin on viimein tasoittunut, oikeastaan, viekin aika kauan että kaikki sopeutuvat uuteen perheenjäseneen, aika kauan.