Ensimmäistä kertaa täytyy rehellisesti myöntää, että retki meni kyllä hieman pieleen (vaikka kivaa olikin) ja en ihan ensimmäisenä halua uudestaan näille huudeille. Kävimme siis Hämeenkankaalla ja ainakaan meille reissu kokonaisuudessaan ei näyttäytynyt kovin luokseenkutsuvana. Ensinnäkin olin itse aikataulusta myöhässä, enkä meinannut löytää paikalle ollenkaan. Kun sitten Tytin kanssa löysimme toisemme ja lähdimme kävelemään, olimme varsinaisesta lähtöpaikastamme 2km väärässä suunnassa. Varsinaiselle lähtöpaikalle emme koskaan päässeet, sillä satuimme kävelemään polullemme jo aiemmassa kohdassa. Suunnistimme kartan ja kännykän avulla, ihan kuten aina ennenkin. Täällä polut kuitenkin erkanivat ja haarautuivat turhan ripeää, hukkuivat aluskasvillisuuteen, muuttuivat teiksi ja metsäautoteiksi ja näin pois päin. Tämä hankaloitti maastolukua ja muutamaan otteeseen jouduimmekin kääntymään ympäri.
Kun sitten viimein pääsimme merkitylle polulle, jota pitkin olimme menossa Kylmämyllynlähteelle, hukkui polku aluskasvillisuuteen. Oikeastaan ns. aluskasvillisuus ulottui vyötäisille asti. Paikoitellen polku oli aivan vetistä kuraa ja edes vaelluskengillä ei meinannut selvitä. Itse lähde oli ihan mukavan oloinen paikka ja varmasti paremmalla kelillä olisi näyttäytynyt edukseen. Meille osui hiukan epämiellyttävä sää, sillä kävi kova tuuli ja satoi vettä.
Laavulle kävely olikin rennompaa ja viimein pitkähkö eestaas patikointi voitaisiin palkita eväillä. Vaan laavullapa odottivat litimärät puut, joita ei millään saanut syttymään. No, ei se oikeastaan haitannut, sillä olin unohtanut kattilan ja teepannuni kotiin. Siinä vaiheessa fiilis oli niin ärsyyntynyt ja turhautunut että ei voinut kuin nauraa. Kauempaa kuului vielä hirvikoiran ajohaukku ja sekös retkestä nyt olisi puuttunutkin että paikalle olisi pöllähtänyt vielä hirvikin.
Tuikku ja Väinö tulivat hyvin juttuun ja niillä synkkasi heti. Jotenkin koirissa oli vähän samaa olemusta, vaikka Väinö oli selvästi riistaviettisempi. Jotain samaa oli myös näössä, liekö se tuo ajokoira kummankin taustalla.
Melko aikaisin alkoi hämärtää ja metsässä tuli pimeää, joten kävelimme nopeasti kartan mukaan lähimmälle tielle. Instagramissa on näkymä harjulta, jolle ennen tietä nousimme, ei moittimista, näköala oli kaunis. Soitimme Tytin miehen meitä hakemaan, kun kylmissämme ja märkänä ei huvittanut alkaa enää pimeässä suunnistamaan. Loppujen lopuksi emme Jämikeskukselta olleet kovin kaukana, mutta useampi kilometri kuitenkin. Noin muuten ihan kiva reissu, jos olisi saanut sen nuotion, ruokaa valmistettua ja jos ihan koko ajan ei olisi satanut ja olisi vaikka pysytty reitilläkin. Ensi kerralla parempi onni!
Oletteko te käyneet Hämeenkankaalla? Entä onko teillä ollut epäonnisteempia retkiä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)