Todellinen arki, usko pois

Tiedättekö sen ihanan tunteen, kun pentu herättää ennen viittä? Ja päättä oksentaa ihan ämpärilasteja pihan täyteen. Ja ripuloidakin siihen päälle. Koska pentu on muuten normaali ja ookoo, silmät ristissä ei jaksa sen suuremmin tutkailla asiaa, koska todennäköisesti se on taas syönyt jotain. Parin tunnin päästä herättyäni asia olikin näin, Vilkku oli mennä mussuttanut yöllä kameralaukkuni läppää ja yhden lelunsa. Siis pureksinut ja niellyt kaiken. Mahtavaa, kuppi vettä tarjolle ja pentu rajattuun tilaan häkin kanssa työpäivän ajaksi.

Töistä palattuani haju oli järkyttävä. Oksennusripuli coctail on tosi pop. Hyvä puoli, Vilkku oli tehnyt taidokkaat tuotokset häkkiin. Huono puoli, se oli uiskennellut läjissä ja lammikoissa huolella ja tassutteli kaiken aikaa pitkin lattiaa. Tässä kohtaa pitkä pinnaisimmankin ja hilpeimmänkin koiranomistajan huumori ja hymy alkavat hyytyä. Ei siinä, kylmän viileästi rakki pesuhuoneeseen kunnon vaahtokylpyyn ja ulos kuivumaan/tuulettumaan. Sen jälkeen joudut hakemaan naapurista apua kantamaan ison häkin tuonne miniminivessaan, jotta saat sen pestyä. Kuten arvata saattaa, haju ei lähde millään, eikä varmasti ikinä.

No jooh, ripuliyrjöleikki loppui, kun viimeisetkin kankaanpalat olivat ulkona. Vaikka Vilkku oksentaa ja ripuloi vähitään viikottain, on sille aina syy. Tuotoksissa on AINA jotakin mikä ei suoleen kuulunut. Olen hyvin tyytyväinen, että koira pystyy itse toimittamaan ylimääräiset pois ja hyvä niin. Kun nyt loppuisi tuommoinen napostelu.

Yllä parin viikontakainen video ja ihan harmittaa julkaista, kun on taas edetty ihan kauheesti. Maanantai illan tokotreenit menivät kivasti ja saatiin paljon oivalluksia. Paikkamakuun alkeita Vilkun kanssa otetaan lelupalkalla, jotta saadaan vähän jännitettä lantioon. Viikari kun tykkäisi olla kankullaan. Jääviä liikkeitä aloiteltiin myös, sellaista puuhaa onkin tulossa jatkossa enemmänkin! Vauhtiluoksaria otettiin toistamiseen, lujaahan se tulee.

Ohjeistusta saimme häiriötreeneihin. Vilkullahan on kierrokset tapissa, kun toinen koira palkataan leikillä tai esim. kun kaverimme otti luoksaria ja koira juoksi täysiä. Vilkku pyrkii perään --> ei pääse --> huutaa, kunnes kohteen liike loppuu. Siedätys, hallissa tulee totta kai ahdasta, mutta ulkona otetaan hiukan etäisyyttä ja edetään ajan kanssa lähemmäs. Itse olen ollut "ongelmasta" jo vähän fiiliksillä "omg miten tää korjataan", mutta kouluttaja hiukan rauhoitteli. Ei alle puolivuotiaan tarvitse toimia täydellisesti noin haastavassa häiriössä. Vilkkuhan ei kuitenkaan moneen muuhun häiriöön reagoi lainkaan. Mutta näillä mennään siis.

Pääsin treeneistä kotiin ja viimein oli Tuikun vuoro. Koira autoon ja laiskasti ajoin löytämällemme uittopaikalle. Koira nautti, ilman pentua, kaikessa rauhassa illan hämärtyessä. Viskoin palloa monta kertaa ja aina se tuo sen yhtä innokkaasti. Samanlailla, kuin silloin ensimmäisenä yhteisenä kesänämme. Miten aika voikaan mennä näin nopeasti? Miten upeasti Tuikku on ottanutkaan uuden roolinsa? Se on mahtava, siitä tuli hujauksessa hillitty, aikuinen ja asiansa osaava koira. Sopeutuvainen, kaikkeen tyytyväinen, yhtäkkiä sisällä ja pienen pennun kanssa. En voisi parempaa toivoa, enkä ainakaan saada. Mä rakastan tota.

Pitkien uintien jälkeen heitettiin rento pieni lenkki ja ihmeteltiin ratsastajia. Koira lönkytteli autoon ja siinä muutaman kilometrin matkalla veteli jo hirsiä. Ja oli tyytyväinen, taas, niin pienestä. Se on niin ♥, ei tuommosia ole koskaan liikaa. 

Tänään lähdettiin töiden jälkeen Vilkun kanssa Tampereelle. Pentu pääsi ensimmäistä kertaa bussiin ja hienosti matkustikin! Ihmisvilinässä liikuskelu sujui myös mainiosti, ei seilannut mitenkään erityisen paljon ja kontaktia tarjoili runsaasti. Vanhalta kaverilta saatu palaute lämmitti mieltä "no tästäkös hyvä tulee kun Tuikustakin koiran koulit". Oli kiva kyläillä ja matkata bussilla, sekä huomata miten nätisti Vilkku touhusi pienten koirien kanssa. Kyllä tämä tästä, ripuleista huolimatta!