Tänään olikin Tuikulle taas duunia luvassa, kun iltapäivällä ajoin sitä töistä hakemaan. Koiralle runsas nesteytys, autoon ja päiväkodille. Nopea pikkulenkki, lämppärit ja sitten kokoontuminen päiväkodin pihaan. Illan ohjelmana oli laskiaistempaus päiväkodin lapsiperheille ja minä olin ehdottanut meitä sitte ahkiota vetämään. Lupa tuli ja jälleen pääsi Tuikku hommiin.
Lasten mäenlaskun ohella, me vedimme yhtä tai kahta lasta ahkiossa juosten ja kävellen, melko pitkää suoraa. Reipas tunti ehdittiin rämistellä edes takaisin, eikä mitään kummempia väsymisen merkkejä näkynyt. Tuikku käyttäytyi todella mallikkaasti, veti reippaasti, teki pyydettäessä vähän temppuja ja oli rauhallisesti lasten rapsuteltavana. Ei mitään ylimääräistä hötkyilyä ja talviriehassa poikenneen toisenkin koiran kanssa käyttäytyi hyvin.
Reipastempoinen ilta, mukava ilma ja saatiin paljon kiitosta ja kehuja. Eksyi sinne ahkioon yksi päiväkodin työntekijäkin, tervetuloa toistekin! Jäi kyllä hyvä mieli taas.
Olen tässä nyt enemmänkin kiinnostunut koiran niin sanotusta hyötykäytöstä. Tuikusta ei ole mihinkään "työnön", se ei ole opas- tai avustajakoira, siitä ei ole metsästykseen. Se on kuitenkin erittäin kovahermoinen, tarvittaessa rauhallinen ja moneen sopeutuva, joten toimii ihmisten kanssa mainiosti. Toisinaan iso koko on haitta, pienten lasten kanssa Tuikku on kuin norsu posliinikaupassa... Voitte kuvitella, kun Tuikku yrittää hillitä itseään, varoa ja silti keikkuu innoissaan ympäriinsä kaataen kaikki vaahtosammuttimen mittaiset kaksijalkaiset. Ja häntä, melkein voisi typistää pienlapsikeikkojen ajaksi, sehän on koko ajan pienten muksujen nassussa.
Nuorison seuraan Tuikku sopii ehkä parhaiten, aina parempi, jos on ronskimpaa väkeä. Nuorisotilalla ollessa homma oli rennompaa. Koira sai olla vapaana ja ohjeistus nuorille oli vain, että ruuat omalla vastuulla ja koira pitää tönätä pois, jos ei halua olla sen kanssa. Tuikkukaan ei ollut niin hulivili, kun ei ollut hihnaa luomassa jännitettä. Lasten luona ollessa on oltava jotain tekemistä. Pelkkä seisominen rapsuteltavana ei ole Tuikun se juttu. Tuikku vaatii jotain tekemistä, tähän mennessä se on ollut lasten etsimistä ja ahkiolla vetämistä. Yhden lapsen kanssa rapsuttelutuokiotkin onnistuvat hyvin, kun pystyn ohjaamaan sekä koiraa, että lasta. Koen kuitenkin vieraan lapsilauman ja koiran ohjaamisen samalla kertaa aivan liian hankalaksi.
Olen välillä ehkä turhankin natsi ja varovainen, mutta parempi katsoa kuin katua. Mietin ennen vierailuita ja ohjelmanumeroita kaikki mahdolliset riskit ja vaarat ja pyrin eliminoimaan ne mahdollisimman hyvin. Riskejä on totta kai aina, ne pitää tiedostaa, mutta niiden kanssa pitää elää. En tosin pidä todennäköisenä, että Tuikku tekisi mitään kovin vaarallista kenellekään, mutta ei pidä poissulkea sellaista mahdollisuutta, eläin on eläin. Näin ollen en luota tilanteita koirani vastuulle. Kun Tuikku on nyt sitten ollut harjoittelupaikoillani mukana, olen myös painottanut sitä, että koiran ollessa paikalla, en voi vahtia tai huolehtia sen kummemmin lapsista, vaan pääpainoni on koiran ohjaamisessa. Näin siksi, että homma pysyy turvallisena ja on kuitenkin vastuullani.
Odotan innolla, että pääsisin Tuikun kanssa opiskelemaan sitä koira-avusteisuutta. Siihen asti me kuitenkin keikkailemme ja vierailemme paikoissa, jonne meidät otetaan vastaan. Myös toimintaterapeutiksi opiskelu on alkanut kiinnostamaan, sillä siinä pystyisin loistavasti hyödyntämään koiraani. Seuraavaa koiraa olen kaavaillut vähän samoihin hommiin, mutta saisi olla perusluonteeltaan rauhallisempi ihmisten seurassa, ei tuollainen hösääjä. Enemmän semmoinen rapsuteltava tyyppi ja pienempi. Toivon mukaan vuoden päästä mulla on kaksi ihmistyössä toimivaa koiraa ♥
Postaukset tästä aiheesta, opparista sun muista Tuikun keikoista löytyvät hyötykoira kategorian alta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)